Kuinka löydän sovittelijan Maltalta?
Maltan sovittelukeskus (Mediation Centre) antaa asianosaisille luettelon keskuksen valtuuttamista sovittelijoista. Sekä vapaaehtoisessa sovittelussa että tuomioistuimesta keskukseen ohjatussa tai lakiin perustuvassa sovittelussa riita-asian asianosaiset valitsevat sovittelijan valtuutettujen sovittelijoiden luettelosta siten, että valittu henkilö on riita-asian kaikkien asianosaisten hyväksyttävissä. Jos asianosaiset eivät pääse yhteisymmärrykseen sovittelijasta, keskus nimeää sovittelijaksi henkilön, jonka nimi on seuraavana valtuutettujen sovittelijoiden luettelossa.
Perheoikeudellisten asioiden sovittelussa asianosaiset voivat valita yhteisymmärryksessä haluamansa sovittelijan oikeusministerin tähän tarkoitukseen nimeämien henkilöiden luettelosta. Tällöin he vastaavat sovittelun kustannuksista itse. Vaihtoehtoisesti tuomioistuin nimeää sovittelijan oikeusministerin tuomioistuimen nimeämiksi sovittelijoiksi nimittämien henkilöiden luettelosta vuoroperiaatteella. Jälkimmäisessä tapauksessa sovittelun kustannukset maksaa siviilituomioistuinten kirjaaja (Registrar of the Civil Courts and Tribunals).
Sovittelijoiden sähköistä rekisteriä ei ole toistaiseksi olemassa. Lisätietoja voi hakea sovittelukeskuksen internet-sivustolta. Vaihtoehtoisesti voi ottaa yhteyttä Maltan sovittelukeskuksen kirjaajaan (osoite: 158 Triq il-Merkanti, Valletta, VLT 1176).
Kirjaajaan voi ottaa yhteyttä myös soittamalla numeroon +356 23279220 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@mediation.mt.
Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.