Vahingonkärsijä (poškozený, rikoksen uhrista rikosprosessilaissa (trestní řád) käytetty nimitys) on osapuoli, joka on kärsinyt vahinkoa rikoslaissa (trestní zákon) rikokseksi määritellyn teon seurauksena. Kärsitty vahinko voi johtua eri syistä. Esimerkiksi esine on voitu varastaa tai sitä on voitu vahingoittaa. Vahingonkärsijällä on tietyt lakisääteiset oikeudet ennen tuomioistuinkäsittelyä, sen aikana ja sen jälkeen.
Rikosoikeudellinen menettely alkaa Tšekissä tosiseikkojen arvioinnilla ja rikostutkinnalla, joista vastaa poliisi syyttäjän valvonnassa. Jos on riittävästi näyttöä siitä, että rikos on tapahtunut ja että siihen on syyllistynyt tietty henkilö, syyttäjä päättää syytteeseen asettamisesta, jolloin asia menee tuomioistuinkäsittelyyn. Rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntivaiheen aikana tuomioistuin ottaa vastaan todisteet ja päättää niiden perusteella, onko syytetty syyllinen vai ei. Jos se päättää, että syytetty on syyllistynyt rikokseen, tälle määrätään seuraamus. Päinvastaisessa tapauksessa se vapauttaa syytetyn syytteestä. Jos asianomistaja on tehnyt korvausvaatimuksen, rikosoikeudellista menettelyä voidaan jatkaa hakemalla muutosta ylemmässä oikeusasteessa.
Vahingonkärsijä voi osallistua rikosoikeudelliseen menettelyyn sen kaikissa vaiheissa.
Tarvittavat tiedot löytyvät alla olevien linkkien kautta
2 - Rikosilmoituksen tekeminen ja rikoksen uhrin oikeudet rikostutkinnan tai oikeudenkäynnin aikana
Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.