

Hae tietoja alueittain
Jos vanhempi on lapsen ainoa huoltaja, tämä voi viedä lapsen laillisesti toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta.
Silloin kun vanhemmilla on alaikäisen yhteishuoltajuus, toisen vanhemman suostumus on välttämätön lapsen viemiseksi toiseen valtioon. Lapsen vieminen toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta on rikos rikoslain 154 luvun perusteella.
Lapsen voi viedä toiseen valtioon ilman toisen huoltajan suostumusta perhetuomioistuimen päätöksellä.
Silloin kun väliaikaisesta tai pysyvästä poisviemisestä ei päästä yksimielisyyteen, tuomioistuin ratkaisee asian. Silloin kun asiasta vallitsee yksimielisyys, käytettävissä ei ole erityistä lomaketta suostumuksen antamiseen.
Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.