

Jos vanhemmalla ei ole toisen vanhemman suostumusta lapsen viemiseen maasta, hän tarvitsee tuomioistuimen suostumuksen.
Jos vanhemmat eivät vanhempainvastuun puitteissa pääse sopuun asiasta, joka on lapsen kannalta tärkeä erityisesti hänen etujensa vuoksi, tuomioistuin päättää asiasta jommankumman vanhemman hakemuksesta (siviililain 89/2012 877 §) Tärkeäksi asiaksi katsotaan myös lapsen vieminen toiseen maahan.
Jos kyse on lapsen pitkäaikaisesta viemisestä ulkomaille (ei siis esimerkiksi vain loman ajaksi), tarvitaan aina toisen vanhemman suostumus, jos häneltä ei ole poistettu vanhempainvastuuta eikä sitä ole rajoitettu. Vanhemman suostumus tarvitaan myös tapauksissa, joissa tuomioistuin on jo tehnyt ratkaisun vanhempainvastuusta (huoltajuudesta) tai joissa huoltajuuspäätöstä ei ole tehty. Tällöin ei tehdä eroa sen mukaan, ovatko vanhemmat avioliitossa vai eivät.
Jos toinen vanhemmista ei anna suostumustaan lapsen poisviemiseen, sen sijasta tarvitaan tuomioistuimen päätös (siviililain 89/2012 877 §)
Ei. Väliaikaista poisviemistä esimerkiksi loman viettämiseksi toisen vanhemman kanssa ei yleensä katsota siviililain 89/2012 877 §:ssä tarkoitetuksi tärkeäksi asiaksi.
Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.