Yksityisoikeuden alalla ennen siirtymäkauden päättymistä meneillään olevat menettelyt ja vireille pannut oikeudenkäynnit jatkuvat EU:n lainsäädännön mukaisesti. Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa yhteisesti sovitun mukaisesti Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevat tiedot säilytetään Euroopan oikeusportaalissa vuoden 2024 loppuun.

Asian vieminen tuomioistuimeen

Englanti ja Wales
Sisällön tuottaja:
European Judicial Network
Siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto

1 Onko asia välttämättä vietävä tuomioistuimeen vai onko olemassa muita vaihtoehtoja?

Tavoitteena on, että riita-asiat voidaan ratkaista nopeasti, tehokkaasti ja kustannustehokkaasti. Tämän vuoksi tarjolla on oikeudenkäynnin lisäksi useita eri vaihtoehtoja. Vaihtoehtoisessa riitojenratkaisussa on kyse pikemminkin ongelmien ratkaisusta kuin ratkaisujen määräämisestä. Monissa tapauksissa voidaankin saavuttaa luovia ja kauaskantoisia ratkaisuja ongelmiin, joita ei voida käsitellä tuomioistuinmenettelyssä.

Vaihtoehtoisia riitojenratkaisuja ovat sovitteluratkaisut ja välitysratkaisut. Oikeusministeriöllä on sivusto, jolta löytyy koulutettuja sovittelijoita, jotka sovittelevat liukuvasta kiinteästä maksusta. Tarjolla on myös maksuton puhelinsovittelupalvelu. Sitä voidaan osapuolten suostumuksella käyttää vähäisiä vaatimuksia koskevissa asioissa, joissa vastaaja kiistää vaatimukset. Jos osapuolet osallistuvat vaihtoehtoiseen riitojenratkaisuun, mutta asiaa ei saada ratkaistua, mikään ei estä saattamasta asiaa tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Jos päätät saattaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi, menettelyyn sovelletaan siviilioikeudellisia menettelyä koskevia sääntöjä.

Seuraavaksi esitettävistä tiedoista voi olla apua, kun mietit, mikä on paras tapa ratkaista riita-asia. Kyseessä on kuitenkin vain yleisesitys, jossa ei käydä läpi kaikkia tuomioistuimen sääntöjä, kuluja ja menettelyjä. Vaatimuksesta riippuen ne voivat olla erilaisia. On myös muistettava, että vaikka asia ratkaistaisiin hyväksesi, tuomioistuin ei voi taata, että saat sinulle määrätyt saatavat.

2 Onko asian vireillepanolle jokin määräaika?

Vireillepanoon tuomioistuimessa sovelletaan aikarajoja tai vanhentumisaikoja. Yleinen vanhentumisaika on kuusi vuotta sovellettavasta päivämäärästä, kuten päivästä, jona sopimusta on rikottu tai vahinkoa kärsitty, tai joissakin tapauksissa päivästä, jona mahdollinen vahinko paljastui. Muita vanhentumisaikoja ovat esimerkiksi kunnianloukkaustapauksiin sovellettava yhden vuoden vanhentumisaika ja hoitovirheen ja henkilövahingon osalta sovellettava kolmen vuoden vanhentumisaika. Joitakin vanhentumisaikoja (mutta ei kaikkia) esitetään vuoden 1980 vanhentumisaikoja koskevassa laissa. Määräajoista voi keskustella asianajajan, oikeudellisen neuvonantajan tai Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten neuvontaviraston (Citizens Advice Bureau) kanssa.

3 Onko asia vietävä tuomioistuimeen juuri tässä jäsenvaltiossa?

Useimmissa tapauksissa on otettava yhteyttä sen jäsenvaltion tuomioistuimeen, jossa riita-asia on syntynyt. Sääntöön on joitakin poikkeuksia, jotka liittyvät riita-asian asiasisältöön[1]. On myös olemassa pääasiassa kirjallisesti toteutettava eurooppalainen vähäisiin vaatimuksiin sovellettava menettely. Lisätietoja on saatavilla Yhdistyneen kuningaskunnan Euroopan kuluttajakeskuksesta.

[1] Asiat, jotka koskevat sopimusvelvoitteita, vahingonkorvauksia, kuluttaja- ja työsopimuksia, patentteja/tavaramerkkejä sekä kiinteän omaisuuden omistajuutta tai vuokrausta.

4 Mihin tuomioistuimeen minun on vietävä asia tässä jäsenvaltiossa, kun otetaan huomioon oma kotipaikkani ja vastapuolen kotipaikka ja muut kanteeni käsittelypaikkaan vaikuttavat tekijät?

Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien sääntöjen osassa 7 ja niitä täydentävissä käytännön ohjeissa ohjataan sen määrittämisessä miten ja missä menettely aloitetaan. Sivulla ”Tuomioistuinten toimivalta” on lisätietoja siitä, missä nimenomaisessa Englannin ja Walesin tuomioistuimessa vaatimus on esitettävä. Tuomioistuinten yhteystiedot on oikeusministeriön verkkosivustolla.

5 Mihin tuomioistuimeen minun on vietävä asia tässä jäsenvaltiossa, kun otetaan huomioon kanteen sisältö ja sen rahamääräinen arvo?

Osassa 7 ja sivulla ”Tuomioistuinten toimivalta” on lisätietoja siitä, missä Englannin ja Walesin tuomioistuimessa kanne on nostettava. Tuomioistuinten yhteystiedot on oikeusministeriön verkkosivustolla.

6 Voinko panna asian vireille itse vai onko minun otettava avuksi oikeudellinen neuvonantaja, esimerkiksi asianajaja?

Henkilön ei tarvitse pyytää neuvoa asianajajalta tai käyttää asianajajaa edustajanaan. Yksinkertaisessa velka-asiassa asianajajan käyttö ei välttämättä ole tarpeen. Jos vaatimus kuitenkin koskee yli 10 000 punnan suuruista summaa ja erityisesti, jos siihen sisältyy vahingonkorvausvaatimus, on suositeltavaa pyytää neuvoa asianajajalta.

Jos vaatimus on enintään 10 000 puntaa ja se kiistetään, voit pyytää jonkun käyttämään puheenvuoron puolestasi tuomioistuimen käsittelyssä. Niin kutsuttu maallikkoedustaja voi olla puoliso, sukulainen, ystävä tai neuvontatyöntekijä.

Muuntyyppiset vaatimukset, kuten henkilövahinkoja koskevat vaateet, voivat olla monimutkaisempia, ja voi olla parempi pyytää asiantuntija-apua ja neuvoja riippumatta vaatimuksen arvosta.

Monentyyppisiä vaatimuksia varten on olemassa ”oikeudenkäyntiä edeltävä menettely”[1], jossa esitetään toimenpiteet, jotka tuomioistuin odottaa sinun toteuttavan ennen vaatimuksen esittämistä. Oikeudenkäyntiä edeltävään menettelyyn kuuluu esimerkiksi kirjoittaminen henkilölle, jolle vaatimus esitetään. Kirjeessä on esitettävä vaatimuksen yksityiskohdat, esitettävä todisteita, annettava lupa potilastietojen tarkasteluun, jos korvausvaatimuksesi koskee henkilövahinkoja, ja pyrittävä sopimaan käytettävästä lääketieteellisestä asiantuntijasta.

Muista, että sinun on myös näytettävä vaatimuksesi toteen. Tätä varten tarvitset todisteita, kuten esimerkiksi lääkärin lausunnon tai onnettomuuden nähneiden todistajien lausunnot. Sinun on myös tehtävä realistinen arvio vaatimasi vahingonkorvauksen määrästä. Voit säästää aikaa ja rahaa kysymällä ensin asianajajalta tai neuvontatyöntekijältä, kannattaako vaatimus esittää ja miten se olisi parasta laatia, mitä näyttöä tarvitaan sekä minkä suuruista korvausta kannattaa vaatia.

Jos esität vaatimuksen osakeyhtiön puolesta, saatat tarvita asianajajan, joka edustaa sinua suullisessa käsittelyssä. Tämä riippuu siitä, kuinka suuresta vaatimuksesta ja minkä tyyppisestä kuulemisesta on kyse.

[1] On muitakin oikeudenkäyntiä edeltäviä menettelyjä. Ne koskevat esimerkiksi rakennus- ja suunnitteluriitoja, kunnianloukkauksia, potilasvahinkoasioita, ammattitoimintaan liittyvää huolimattomuutta ja laillisuusvalvontaa. Näistä kaikista on tietoa tuomioistuimesta tai oikeusministeriön verkkosivulta.

7 Mihin on käytännössä otettava yhteyttä asian vireillepanoa varten: tuomioistuimen kansliaan, kirjaamoon vai johonkin muuhun hallintoelimeen?

Siviilioikeudellisen menettelyn aloittamista koskevat säännöt esitetään siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien sääntöjen[1] osassa 7, jota olisi luettava yhdessä sääntöjä täydentävien käytännön ohjeiden kanssa. Perussääntö on, että jos mitään sääntöä tai käytäntöä ei ole, kanne voidaan Englannissa ja Walesissa nostaa missä tahansa County Court -käsittelykeskuksessa. Käytännössä County Court -tuomioistuimeen kuuluvat pelkästään rahasaatavia koskevat vaatimukset on esitettävä verkossa Rahamääräiset vaatimukset verkossa -palvelussa tai postitettava Salfordiin. Myös hallintaa koskevia vaatimuksia varten on täydentävä sähköinen menettely.

Jotkin vaatimukset, kuten esimerkiksi kulutusluottolain[2] nojalla nostetut kanteet, on esitettävä sen piirin County Court -tuomioistuimen käsittelykeskukselle, jossa vastaaja oleskelee tai harjoittaa liiketoimintaa. Joissakin käsittelykeskuksissa on sähköisiä viestintäpalveluja. Tätä koskevat säännöt esitetään siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien sääntöjen osassa 5 ja niitä täydentävissä käytännön ohjeissa, joissa esitetään myös High Court -tuomioistuinta koskevat erityissäännöt. High Court -tuomioistuimen yksityiskohtaiset säännöt ovat täällä.

Tuomioistuimen henkilökunta ei voi antaa neuvoja kanteen pätevyydestä eikä valitsemasi toimintatavan sopivuudesta. Voit saada neuvoja kansalaisten neuvontatoimistosta (Citizens Advice Bureau) tai oikeuskeskuksesta (Law Centre).

[1] Mainittu edellä.

[2] Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat säännöt PD 7B5.

8 Millä kielellä kanne laaditaan? Voiko sen tehdä suullisesti vai onko asia aina esitettävä kirjallisesti? Voiko kanteen toimittaa faksilla tai sähköpostilla?

Vaatimukset on laadittava kirjallisesti englanniksi, joskin kymrin kielen puhujille on tarjolla kymrinkielisiä palveluja. Kuten edellä esitettiin, tuomioistuinten kanssa on mahdollista viestiä sähköisesti. Tämä koskee sekä vaatimusten esittämistä että välitoimihakemuksia ja yleistä viestintää tuomioistuimen kanssa. Tätä koskevia ohjeita on saatavilla täällä.

9 Onko kanteen nostamista varten valmiita lomakkeita? Jos ei ole, mitä asiakirjoja tuomioistuimelle on toimitettava?

Tavallisesti asian saattaminen oikeuteen tapahtuu täyttämällä lomake N1. Joitakin asioita varten (esim. hallintaa koskevat asiat) on omat lomakkeensa. Lomakkeessa N1 on kantajalle ohjeita. Voit pyytää apua myös kansalaisten neuvontatoimistosta (Citizens Advice Bureau). Lomakkeen ohjeissa kerrotaan, mitä tietoja kanteessa on oltava. Tarvitset lomakkeesta yhden kappaleen itsellesi, yhden tuomioistuimelle sekä yhden kullekin vastaajalle, jota vastaan kanne nostetaan. Tuomioistuin toimittaa vastaajille sinetöidyn kappaleen.

Muun tyyppisiä menettelyjä ja asian käsittelyn myöhempiä vaiheita varten on omat lomakkeensa. Nekin ovat saatavilla tuomioistuimesta tai oikeusministeriön verkkosivulta.

10 Onko tuomioistuimelle maksettava jotain? Jos on, missä vaiheessa maksu peritään? Onko asianajajalle maksettava jo kanteen vireillepanosta alkaen?

Vireillepanosta on tavallisesti maksettava maksu. Maksun määrä riippuu vaatimuksesi rahallisesta arvosta. Jos vastaaja ei suorita vaatimusta heti vireillepanon jälkeen tai kiistää velan ja vaatimuksesi käsitellään riita-asiana, voit joutua maksamaan lisämaksuja. Jos asia ratkaistaan hyväksesi, maksu lisätään summaan, jonka vastaaja on sinulle velkaa. Voi myös olla oikeutettu korvauksiin työajan menetyksestä, mutta korvaus ei välttämättä kata koko tulonmenetystäsi.

Tietyissä olosuhteissa, jos esimerkiksi saat tulotukea, voit mahdollisesti pyytää vapautusta maksuista. Kaikki tiedot oikeudenkäyntimaksuista ovat saatavilla esitteestä, jonka voi ladata oikeusministeriön verkkosivustolta. Siinä on myös tietoa siitä, milloin maksuista voi saada vapautuksen.

Muitakin kuluja voi tulla. Jos vastaaja kiistää vaatimuksesi, voit tarvita avuksi todistajia kertomaan, mitä on tapahtunut. Voit joutua maksamaan todistajien matkakulut tuomioistuimeen tulosta sekä korvauksen näiden ansionmenetyksestä kyseisenä päivänä. Jos asia kuitenkin ratkaistaan hyväksesi, tuomioistuin voi määrätä vastaajan korvaamaan nämä kulut.

Saatat tarvita myös asiantuntijatodistusta esimerkiksi lääkäriltä, mekaanikolta tai maanmittaajalta. Asiantuntijaa on kenties myös pyydettävä saapumaan tuomioistuimen käsittelyyn ja todistamaan puolestasi. Voit joutua korvaamaan asiantuntijan kulut ja palkkiot, mutta tuomioistuin voi määrätä vastaajan korvaamaan nämäkin kulut, jos asia ratkaistaan hyväksesi.

Jos vaatimuksesi koskee kiinteää rahamäärää (specified amount) ja vastaaja on yksityishenkilö, joka kiistää vaatimuksesi, vaatimuksesi voidaan siirtää vastaajan paikalliseen tuomioistuimeen. Sinun on tällöin mahdollisesti matkustettava asian käsittelyyn. Jos asia ratkaistaan hyväksesi, voit vaatia korvausta matkakuluista sekä ansionmenetyksestä.

Todistajiin, asiantuntijoihin ja oikeudelliseen neuvontaan liittyvät korvattaviksi vaadittavat kulut ovat vähäisiä vaatimuksia koskevissa asioissa rajattuja.

Jos äidinkielesi ei ole englanti ja tarvitset tulkkia, tuomioistuin ei voi auttaa sellaisen löytämisessä. Sinun on etsittävä tulkki itse ja maksettava tämän palkkiot.

Asianajopalkkiot maksetaan tavallisesti oikeudenkäynnin päätteeksi. Jos asia ratkaistaan hyväksesi, tuomioistuin voi määrätä vastaajan maksamaan asianajopalkkiosi kokonaan tai osittain. Jos vaatimuksesi kuitenkin on alle 5 000 puntaa, sinun on tavallisesti maksettava asianajopalkkio itse, vaikka asia ratkaistaisiin hyväksesi. On syytä muistaa, että vaikka tuomioistuin voi ratkaista asian sinun hyväksesi (ja määrätä vastaajan korvaamaan kulusi), tuomioistuin ei automaattisesti varmista, että näin tapahtuu. Jos vastaaja ei maksa, sinun on pyydettävä tuomioistuinta toteuttamaan toimia (tätä kutsutaan ’tuomion täytäntöönpanoksi’), ja tästä voi aiheutua lisäkuluja. Lisätietoja tuomion täytäntöönpanosta saa erilaisista esitteistä.

11 Voinko saada oikeusapua?

Joissakin siviilioikeudellisissa menettelyissä on saatavilla erilaista rajallista oikeusapua. Oikeus taloudelliseen tukeen ja tuen tyyppi riippuu useista tekijöistä, kuten siitä, minkä tyyppinen oikeusriita on kyseessä, ja hakijan tuloista. Lisätietoja on saatavilla oikeusapua koskevalla verkkosivustolla.

12 Mistä lähtien asian katsotaan olevan vireillä? Antavatko viranomaiset palautetta siitä, onko asia on pantu vireille asianmukaisella tavalla vai ei?

Menettely käynnistyy sinä päivänä, jona tuomioistuin vahvistaa kannelomakkeesi. Tuomioistuin merkitsee vahvistamispäivän leimalla joko oikeudenkäyntiasiakirjoihin kuuluvaan kannelomakkeeseen tai kirjeeseen, joka on tullut sen liitteenä tuomioistuimeen. Jos kannelomakkeesta puuttuu olennaisia tietoja tai siinä on ilmeisiä virheitä, tuomioistuin ei vahvista kannetta ja palauttaa lomakkeen sinulle. Jos kanne vahvistetaan, tuomioistuin lähettää sinulle vahvistamisilmoituksen, jossa on tieto vahvistamispäivästä sekä päivästä, jona kanne lähetettiin vastaajalle.

13 Onko mahdollista saada tarkempaa tietoa menettelyn etenemisen aikataulusta (esim. siitä, koska on saavuttava asian käsittelyyn)?

Kyllä.

Kun kanne on vahvistettu ja vastaajille on toimitettu kannelomake N1 sekä täydentävät asiakirjat, vastaajilla on 14 päivää aikaa antaa vastine ja/tai kiistää tuomioistuimen toimivalta. Kun vastine on annettu, tuomioistuin antaa alustavan etenemissuunnitelman ja etenemistapaa koskevan kyselylomakkeen (Directions Quetionnaire), joka on palautettava määräaikaan mennessä. Kun kyselylomake on palautettu, asia siirretään asianmukaiseen tuomioistuimeen, joka on tavallisesti vastaajan paikallinen County Court -tuomioistuimen käsittelykeskus. Tuomioistuin varmistaa, että asianosaisille ilmoitetaan kaikki määräajat, johon mennessä toimia on toteutettava.

Linkkejä

Edellä olevissa vastauksissa on esitetty kysymysten kannalta tärkeät linkit. Seuraavat linkit ovat yleisempiä.

Oikeusministeriö

Oikeusapu

Oikeuspalvelujen komitea

Englannin ja Walesin asianajajayhdistys

Englannin ja Walesin asianajajaliitto

Kansalaisten neuvonta

Päivitetty viimeksi: 17/11/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.