Perusoikeuskirjan tuntemuksen ja käytön edistäminen jäsenvaltioissa

Romania

Sisällön tuottaja:
Romania

Perusoikeuskirjan käyttö ja tunnettuus

Julkinen politiikka, jolla edistetään perusoikeuskirjan käyttöä ja tunnettuutta lainsäätäjän, hallinnon, lainvalvontaelinten ja oikeuslaitoksen keskuudessa

Perustuslakituomioistuin on aloittamassa käytäntöä, jossa se hyödyntää perusoikeuskirjan määräyksiä omassa oikeuskäytännössään. Myös yleiset tuomioistuimet käyttävät perusoikeuskirjaa perusteluna tuomioissaan. Tuomareille ja syyttäjille järjestetään myös jatkuvasti enemmän erilaisia kursseja ja seminaareja aiheesta.

Kansallinen tuomari-instituutti on laatinut EU:n lainsäädännöstä ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä suhteessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön koulutusohjelmia, joissa painotetaan oikeudellisen yhteistyön periaatetta. Tämä koulutus on suunnattu sekä tuleville syyttäjille että tuleville tuomareille. Virassa olevat tuomarit ja syyttäjät osallistuvat näille kursseille osana täydennyskoulutustaan. Tuore esimerkki tällaisesta koulutuksesta on verkkoseminaari perusoikeuskirjan käytöstä turvapaikkamenettelyissä.

Perusoikeuskirja sisältyy Romanian oikeustieteellisten tiedekuntien ja muiden korkeakoulujen opetussuunnitelmaan sekä kansallisen tuomari-instituutin järjestämiin ohjelmiin.

Romanian muut viranomaiset käyttävät perusoikeuskirjaa esimerkiksi laatiessaan toimintapolitiikkaa (esim. työvoimapolitiikka ja kestävän kehityksen politiikka) tai perustellessaan seuraamuksia (ks. esim. syrjinnän vastaisen kansallisen neuvoston käytäntö). Charterpedia ja yleisesti EU:n perusoikeusviraston eri muodoissa toimittamat tiedot ovat erittäin hyödyllisiä, ja esimerkiksi sisäministeriö käyttää niitä työssään. Sisäministeriöllä on omat koulutusrakenteensa, joiden kautta tarjotaan ihmisoikeuslainsäädännön soveltamista koskevaa koulutusta. Näihin kursseihin on sisällyttävä kaikki ihmisoikeuksien suojelun kansainväliset välineet, myös perusoikeuskirja.

EU:n varojen käyttämisestä vastaavan Romanian ministeriön tehtävänä on toteuttaa toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen EU:n perusoikeuskirjan tehokasta soveltamista ja täytäntöönpanoa koskevan ennakkoedellytyksen täyttämiseksi. Ministeriö on myös vastuussa siitä, että käytössä on tulokselliset mekanismit, joilla varmistetaan EU:n perusoikeuskirjan noudattaminen ehdotetun yhteisiä säännöksiä koskevan asetuksen liitteen III mukaisesti. Ohjelmasuunnittelun ja järjestelmien koordinoinnin osasto on laatinut oppaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan soveltamisesta Euroopan rakenne- ja investointirahastojen täytäntöönpanossa. Opas on tarkoitettu tueksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan määräysten soveltamisessa ja täytäntöönpanossa EU:n varojen käyttämisestä vastaavan ministeriön ja muiden varojen hallinnoinnista vastaavien vastuuministeriöiden henkilöstölle, virastoille ja muille viranomaisille rahoituskauden 2021–2027 ohjelmasuunnittelu- ja täytäntöönpanovaiheissa sekä mahdollisille tuensaajille, jotka hakevat rahoitusta EU:n varoista. Ministeriö katsoo, että on tärkeää käydä säännöllistä vuoropuhelua perusoikeuskirjan soveltamisesta ja tarjota EU:n institutionaalista apua asiassa.

Perusoikeuskirjan ja sen soveltamistarkoitusten ymmärtämistä helpottavat välineet

Charterpedia ja yleensäkin perusoikeuskirjaa koskeva Euroopan unionin perusoikeusviraston materiaali ovat hyödyllisiä välineitä. Esimerkiksi Romanian sisäministeriö on ilmoittanut käyttävänsä perusoikeusviraston aineistoa.

Muiden EU-maiden tai muiden EU:ssa toimivien sidosryhmien kehittämien välineiden käyttö ja edistäminen

Ks. vastaus kysymykseen 2 – perusoikeusviraston kehittämät välineet ovat hyödyllisiä ja niitä käytetään Romaniassa.

Yhteistyö sidosryhmien kanssa EU:n perusoikeuskirjan käytön ja tunnettuuden lisäämiseksi

Esimerkkejä oikeuksien puolustajien ja kansallisten viranomaisten yhteistyöstä, jolla edistetään perusoikeuskirjan tunnettuutta ja käyttöä

Tuore esimerkki tällaisesta yhteistyöstä on kansallisen tuomari-instituutin kesäkuussa 2020 järjestämä verkkoseminaari, joka koskee perusoikeuskirjan käyttöä nykyisissä menettelyissä. Tapahtumaan osallistui useita kansallisia ja kansainvälisiä kansalaisjärjestöjä sekä Bukarestin asianajajaliitto (Baroul București).

Romanian ihmisoikeusinstituutti suunnitteli ja piti vuosina 2019 ja 2020 useita kursseja erilaisille ammattiryhmille, joiden on työnsä erityisluonteen vuoksi tunnettava ihmisoikeudet ja sovellettava niitä. Kursseilla käsiteltiin perusoikeuskirjan määräyksiä. Niitä analysoitiin yksityiskohtaisesti ja niistä keskusteltiin myös rajavartijoille suunnatuilla kursseilla (joiden järjestäjinä olivat poliisin yleinen tarkastusvirasto ja kolme alueellista poliisihallintoa eli Timișoara, Giurgiu ja Constanța). Erityisesti käsiteltiin ihmisoikeuksia laittoman maahanmuuton yhteydessä (perusoikeuskirjan 2, 3, 4, 6 ja 35 artikla).

Vuonna 2019 järjestettyihin kursseihin voi tutustua täällä.

Lisäksi kidutuksen sekä epäinhimillisen ja halventavan kohtelun ja rangaistusten estämistä koskevat peruskirjan määräykset sisällytettiin kansallisten pidätyskeskusten ja tutkintavankiloiden virkamiehille järjestettyyn koulutukseen.

Erityisesti yksityisyyden ja henkilötietojen suojaa koskevia määräyksiä käsiteltiin perusoikeuskirjan 10-vuotisjuhlan yhteydessä järjestetyssä Vâlcean maakunnan opettajien ja koulutarkastajien työpajassa.

Vuonna 2020 perusoikeuskirjaa edistettiin kouluttamalla kansallisten pidätyskeskusten ja tutkintavankiloiden poliiseja, rajavartijoiden tarkastusvirastojen henkilöstöä ja lakimiehiä.

Vuonna 2020 järjestettyihin kursseihin voi tutustua täällä.

Esimerkkejä kansallisten viranomaisten ja tiedemaailman edustajien yhteistyöstä, jolla edistetään perusoikeuskirjan tunnettuutta ja käyttöä

Kaikki edellä mainitut Romanian ihmisoikeusinstituutin kurssit on järjestetty yhteistyössä seuraavien julkisten laitosten sekä koulutus- ja tutkimuskumppaneiden kanssa:

  • Institutul de Studii pentru Ordinea Publică (Yleisen järjestyksen tutkimuslaitos; koulutus kansallisten pidätyskeskusten ja tutkintavankiloiden henkilöstölle kidutuksen sekä epäinhimillisen ja halventavan kohtelun ehkäisemisestä)
  • Romanian rajavartiosto, maahanmuuton tarkastusvirasto, sisäministeriön korruptiontorjuntaosasto (näiden yhteisen toimintasuunnitelman puitteissa korruption ehkäisemiseksi laittoman maahanmuuton yhteydessä)
  • Lukiot ja koulut sekä opettajankoulutuslaitokset, jotka vastaavat opettajien koulutuksesta kansallisessa järjestelmässä

Ks. myös vastaus kysymykseen 1 – perusoikeuskirja on osa EU:n oikeuden ja kansainvälisen julkisoikeuden opetusta oikeustieteellisissä opinnoissa Romaniassa.

Esimerkkejä valtiosta riippumattomista aloitteista, joilla edistetään perusoikeuskirjan käyttöä ja tunnettuutta

  • Romanian ihmisoikeusinstituutti edistää jatkuvasti perusoikeuskirjan hyödyntämistä ja sen sisältämien oikeuksien tuntemusta.
  • Civil Liberties Union for Europe (Euroopan kansalaisvapauksien liitto) on kansalaisjärjestö, joka toimii monissa maissa, myös Romaniassa. Sen verkkosivusto on saatavilla myös romaniaksi ja sisältää ohjeita perusoikeuskirjan käytöstä.
Päivitetty viimeksi: 25/10/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.