Eurooppalainen tilivarojen turvaamismääräys

Espanja

Sisällön tuottaja:
Espanja

50 artiklan 1 kohdan a alakohta – Tuomioistuimet, jotka on nimetty toimivaltaisiksi antamaan turvaamismääräys

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimet (Juzgados de Primera Instancia).

Toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämiseksi sovelletaan siviiliprosessilain (Ley de Enjuiciamiento Civil) 545 §:n 3 momentissa säädettyjä kriteerejä, jotka koskevat muuhun kuin tuomioistuimen antamaan täytäntöönpanokelpoiseen asiakirjaan perustuvaa täytäntöönpanoa.

Toimivaltainen tuomioistuin on siviiliprosessilain 50 ja 51 §:n nojalla määräytyvän paikkakunnan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin. Täytäntöönpanoa voidaan hakea myös sen paikkakunnan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelta, jossa velvoite on täytettävä täytäntöönpanokelpoisen asiakirjan mukaan, tai minkä tahansa sellaisen paikkakunnan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelta, jossa osapuolella, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, on ulosmittauskelpoista omaisuutta. Näissä tapauksissa ei sovelleta nimenomaista tai hiljaista tuomioistuinvalintaa koskevia sääntöjä. Jos vastaajia on useampia kuin yksi, hakija voi hakea täytäntöönpanoa miltä tahansa sellaiselta tuomioistuimelta, joka täyttää edellä mainitut edellytykset yhdenkin vastaajan osalta.

Jos täytäntöönpano koskee erityisehdoin kiinnitettyä tai pantattua omaisuutta, toimivalta määräytyy siviiliprosessilain 684 §:n mukaisesti.

50 artiklan 1 kohdan b alakohta – Viranomainen, joka on nimetty toimivaltaiseksi hankkimaan tilitietoja

Subdirección General de Cooperación Jurídica Internacional, Ministerio de Justicia (oikeusministeriön kansainvälisen oikeudellisen yhteistyön jaosto)

Yhteystiedot:

sgcji@mjusticia.es

Puhelin: (+34) 91 390 4411

50 artiklan 1 kohdan c alakohta – Keinot tilitietojen hankkimiseksi

Tiedonhankintaviranomaiselle annetaan pääsy asiaankuuluviin tietoihin, jos kyseiset tiedot ovat viranomaisten ylläpitämissä rekistereissä tai muuten viranomaisten hallussa.

50 artiklan 1 kohdan d alakohta – tuomioistuin, jolle turvaamismääräyshakemuksen hylkäämistä koskeva muutoksenhaku osoitetaan

Muutosta haetaan turvaamismääräyksen hylänneeltä tuomioistuimelta. Jos tuomion on antanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tai kauppatuomioistuin, muutoksenhaun ratkaisee maakunnallinen ylioikeus (Audiencia Provincial). Jos tuomion on antanut toisen oikeusasteen tuomioistuin, muutoksenhaku käsitellään samassa tuomioistuimessa.

50 artiklan 1 kohdan e alakohta – Viranomaiset, jotka on nimetty toimivaltaisiksi vastaanottamaan, toimittamaan ja antamaan tiedoksi turvaamismääräys ja muut tämän asetuksen mukaiset asiakirjat

Sama tuomioistuin, joka on 50 artiklan f alakohdan nojalla toimivaltainen panemaan turvaamismääräyksen täytäntöön.

Sovellettaessa 28 artiklan 3 kohtaa toimivaltainen tuomioistuin on velallisen asuinpaikan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin.

50 artiklan 1 kohdan f alakohta – Viranomainen, jolla on toimivalta panna täytäntöön eurooppalainen tilivarojen turvaamismääräys

Pankkitilin sijaintipaikkakunnan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin. Jos tilejä on useilla eri paikkakunnilla, minkä tahansa tällaisen paikkakunnan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin.

50 artiklan 1 kohdan g alakohta – Missä määrin yhteis- ja hallintatilit voidaan turvata

Turvaamismääräys voidaan antaa yhteistilille, jossa velallinen on yhtenä haltijana, tai tilille, jota velallinen hallitsee kolmannen puolesta. Turvaamismääräystä ei kuitenkaan saa antaa tilille, jota hallitsee kolmas osapuoli velallisen puolesta.

50 artiklan 1 kohdan h alakohta – Säännöt, joita sovelletaan ulosotosta vapautettaviin määriin

Palkkojen ja eläkkeiden vapauttamisesta ulosotosta säädetään siviiliprosessilain 607 §:ssä.

https://www.boe.es/buscar/act.php?id=BOE-A-2000-323&tn=1&p=20151028&vd=#a607

Silloin kun viranomaiset ovat osallisina siviili- tai kauppaoikeudellisessa menettelyssä syistä, jotka eivät liity niiden toimivaltaan, niiden pankkitilille talletettuja varoja ei voida ulosmitata, jos olennainen osa näistä varoista on tosiasiallisesti kohdennettu julkiseen palveluun tai tehtävään.

Tällaisissa tapauksissa kyseiset määrät vapautetaan ulosotosta ilman eri hakemusta.

50 artiklan 1 kohdan i alakohta – Onko pankeilla oikeus periä maksuja vastaavien kansallisten määräysten toteuttamisesta tai tilitietojen toimittamisesta, ja jos on, kumpi osapuoli on vastuussa näiden maksujen maksamisesta

Tällaisten maksujen perimisestä ei ole säädetty.

50 artiklan 1 kohdan j alakohta – Maksuasteikko tai muu säännöstö, jossa vahvistetaan turvaamismääräyksen käsittelyyn tai täytäntöönpanoon osallistuvien viranomaisten tai muiden elinten perimät maksut

Maksuasteikkoa ei sovelleta.

50 artiklan 1 kohdan k alakohta – Vastaavien kansallisten määräysten mahdollinen etusija-asema

Turvaamismääräysten etusija-asema perustuu järjestykseen, jossa pankki on vastaanottanut ne.

50 artiklan 1 kohdan l alakohta – Tuomioistuin tai täytäntöönpanoviranomainen, jolla on toimivalta myöntää oikeussuojakeino

Tuomioistuin, joka on antanut määräyksen tai pannut sen täytäntöön.

50 artiklan 1 kohdan m alakohta – Tuomioistuin, jolle muutoksenhaku osoitetaan, ja muutoksenhaun mahdollinen määräaika

Muutosta haetaan turvaamismääräystä koskevan päätöksen antaneelta tuomioistuimelta.

Jos tuomion on antanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tai kauppatuomioistuin, muutosta on haettava 20 päivän kuluessa. Muutoksenhaun käsittelee maakunnallinen ylioikeus. Jos tuomion on antanut toisen oikeusasteen tuomioistuin, muutoksenhaun määräaika on 5 päivää ja muutoksenhaun käsittelee sama tuomioistuin.

Muutoksenhaun määräaika alkaa kulua tuomion tiedoksiantamisesta.

50 artiklan 1 kohdan n alakohta – Oikeudenkäyntimaksut

Oikeudenkäyntimaksu peritään ainoastaan muutoksenhaun jättämisestä, jota varten edellytetään vakuus oikeuslaitoslakia (Ley Orgánica del Poder Judicial, LOPJ) täydentävässä määräyksessä nro 15 säädetyissä tapauksissa ja muodossa.

50 artiklan 1 kohdan o alakohta – Asiakirjojen käännöksissä hyväksytyt kielet

Ei sovelleta

Päivitetty viimeksi: 26/02/2024

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.