Kun lapsi on tarkoitus sijoittaa toiseen EU-maahan muualle kuin oman vanhemman luo – esimerkiksi sijaisperheeseen yhden tai useamman henkilön luo tai laitoshoitoon (kuten orpokotiin tai lastenkotiin) – on sovellettava Bryssel II b -asetusta. Tämä koskee myös ns. kasvatukseen liittyvistä syistä tehtävää sijoittamista, joka toteutetaan tuomioistuimen määräyksestä tai jonka toimivaltainen viranomainen järjestää vanhempien tai lapsen suostumuksella tai heidän pyynnöstään lapsen käyttäytymisongelmien vuoksi.
Kun tuomioistuin tai viranomainen suunnittelee lapsen sijoittamista toiseen EU-maahan, sen on saatava kyseisen maan viranomaisten suostumus ennen kuin sijoittamista koskeva määräys voidaan antaa tai sitä voidaan ryhtyä järjestämään. Suostumuksen saamiseksi tarvittavan kuulemisen osalta asetuksessa viitataan kansalliseen lainsäädäntöön.
- Kuulemista ei tarvita, jos lapsi on tarkoitus sijoittaa vanhempansa luokse.
- Lisäksi kunkin EU-maan kansallisessa lainsäädännössä ja menettelyissä voidaan määrätä, että viranomaisten suostumusta ei tarvita, jos lapsi on tarkoitus sijoittaa niiden alueelle tiettyjen lähisukulaisten luo.
Suostumusta koskevan pyynnön yhteydessä olisi toimitettava vähintään lasta koskeva raportti ja esitettävä ehdotetun sijoittamisen tai hoidon perustelut, sijoittamisen odotettu kesto ja tiedot mahdollisesta suunnitellusta rahoituksesta. Lisäksi on toimitettava muut pyynnön vastaanottavan jäsenvaltion tarpeellisiksi katsomat tiedot, kuten toimenpiteen suunniteltu valvonta ja järjestelyt, jotka koskevat yhteydenpitoa vanhempiin, muihin sukulaisiin tai muihin henkilöihin, joihin lapsella on läheinen suhde, tai syyt, joiden vuoksi tällaista yhteydenpitoa ei harkita.
Kunkin EU-maan kansallisessa lainsäädännössä ja menettelyissä säädetään sijoitusluvan myöntämistä koskevasta menettelystä.
Bryssel II b -asetuksen soveltamista koskeva käytännön opas on saatavilla seuraavalla sivulla: Euroopan oikeudellisen verkoston julkaisut
Pääset kansallisiin tietoihin valitsemalla kyseisen maan lipun.
Tätä sivustoa ylläpitää Euroopan komissio. Sivuston tiedot eivät välttämättä edusta Euroopan komission virallista kantaa. Komissio ei ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. EU:n sivustoihin sovellettavat tekijänoikeussäännöt löytyvät oikeudellisesta huomautuksesta.