

Velvoiteoikeuslain 113 §:ssa säädetään, että jos rahasumman maksaminen on viivästynyt, velkojalla on oikeus periä velalliselta viivästyskorkoa alkaen maksun erääntymisestä siihen asti kun se maksetaan.
Jos viivästyskoron määrää ei ole määritelty sopimuksella, velkoja voi periä korkoa laissa säädetyn mukaisesti. Velvoiteoikeuslain 113 §:n 1 momentin toisen virkkeen mukaan lakisääteinen viivästyskorko on kyseisen lain 94 §:ssä säädetty korko, johon lisätään 8 % vuodessa. Velvoiteoikeuslain 94 §:n 1 momentin mukaan korkoa sovelletaan puolivuosittain, ja korko on yhtä suuri kuin Euroopan keskuspankin viimeisimpään perusrahoitusoperaatioon ennen kunkin vuoden 1. tammikuuta ja 1. heinäkuuta sovellettu korko.
Velvoiteoikeuslain 94 §:ssä säädetty korko julkaistaan kaksi kertaa vuodessa Viron pankin verkkosivulla ja Ametlikud Teadaanded -julkaisussa. Lakisääteinen korko lasketaan lisäämällä kyseiseen korkoon velvoiteoikeuslain 113 §:n 1 momentin mukaisesti 8 % vuodessa.
Vuoden 2019 toisella vuosipuoliskolla velvoiteoikeuslain 94 §:ssä säädetty korko oli 0,00 %, joten lakisääteinen korko oli 0,00 % + 8 % = 8,00 %.
Virossa ei ole säädetty muista lakisääteisen koron määristä. Velvoiteoikeuslain 113 §:ää sovelletaan yhdenmukaisesti rahasumman maksamisen viivästymiseen.
Lisätietoa lakisääteisen koron laskemisesta löytyy viroksi esimerkiksi kuluttajaportaalista ja lainopillisia neuvoja tarjoavasta portaalista.
Velvoiteoikeuslaki on saatavilla Riigi Teatajan verkkosivulla ja sen englanninkielinen käännös täällä.
Euroopan keskuspankin viimeisimpään perusrahoitusoperaatioonsa soveltama korko on nähtävissä Viron pankin verkkosivulla.
Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.