Hae tietoja alueittain
1 Riidattomien saatavien velkomusprosessin olemassaolo
Maksamismääräysmenettelystä säädetään vuonna 2009 annetulla lailla nro L (2009. évi L. törvény a fizetési meghagyásos eljárásról). Maksamismääräysmenettely on rahasaatavien täytäntöönpanoa koskeva yksinkertaistettu, riitauttamaton siviilioikeudellinen menettely, joka kuuluu notaarien toimivaltaan. Maksamismääräysmenettelyssä notaari käsittelee tietoja automaattisesti apunaan yhtenäinen kansallinen tietojärjestelmä, johon on internetin kautta pääsy Unkarin valtakunnallisen notaariliiton (Magyar Országos Közjegyzői Kamara) notaareilla, asianosaisilla sekä kaikilla muilla, joita menettely koskee. Koska kyseessä on riitauttamaton siviilioikeudellinen menettely, sillä on samanlaiset vaikutukset kuin tuomioistuinmenettelyllä.
1.1 Menettelyn soveltamisala
Erääntyneen rahasaatavan täytäntöönpanoa voi eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta hakea myös maksamismääräysmenettelyn kautta.
Maksamismääräysmenettelyn tai oikeudenkäyntiä edeltävän sovitteluyrityksen käyttäminen on pakollista silloin, kun on kyse sellaisista erääntyneistä rahasaatavista, joiden arvo siviiliprosessista vuonna 2016 annetun lain nro CXXX (2016. évi CXXX. törvény a polgári perrendtartásról), jäljempänä ’siviiliprosessilaki’, sääntöjen mukaisesti laskettuna on enintään 3 miljoonaa Unkarin forinttia, edellyttäen, että
- osapuolilla on tunnettu asuinpaikka tai sen puuttuessa kotipaikka, päätoimipaikka tai edustus (jäljempänä yhdessä ’tiedoksianto-osoite’) Unkarissa ja
- rahasaatava ei johdu työoikeudesta vuonna 2012 annettuun lakiin I (2012. évi I. törvény a munka törvénykönyvéről) perustuvasta oikeussuhteesta, virkasuhteesta, palvelussuhteesta, julkiseen työllistämisohjelmaan liittyvästä oikeussuhteesta, urheilulain mukaiseen työsopimukseen liittyvästä oikeussuhteesta, ammattikoulutuksen aikana tehtyyn oppisopimukseen liittyvästä oikeussuhteesta, kansallista korkea-asteen koulutusta koskevan lain mukaiseen harjoittelijasopimukseen liittyvästä oikeussuhteesta, sosiaalisen tai työosuuskunnan jäsenen tällaisen osuuskunnan kanssa solmimaan työsuhteeseen liittyvästä oikeussuhteesta eikä hallintomenettelystä vuonna 2017 annetussa laissa I (2017. évi I. törvény a közigazgatási perrendtartásról) määriteltyyn julkisen palvelun sopimukseen tai hallinnolliseen sopimukseen perustuvasta oikeussuhteesta. Tällaisista oikeussuhteista aiheutuvia rahasaatavia koskeva vaatimus voidaan panna täytäntöön maksamismääräyksellä ainoastaan, jos asia ei koske oikeussuhteen voimaantulon, muuttamisen tai päättämisen tai oikeussuhteesta johtuvien työntekijän velvollisuuksien rikkomisen tai työntekijän väärinkäytöksen oikeudellista seuraamusta.
Maksamismääräysmenettelyä ei voida soveltaa silloin, kun siviiliprosessilain sääntöjen mukaisesti laskettu rahasaatavan arvo on enemmän kuin 30 miljoonaa Unkarin forinttia.
Rahasaatavan täytäntöönpanoksi ei katsota panttioikeuteen perustuvaa vaatimusta, joka esitetään pantinantajalle.
Maksamismääräystä ei ole mahdollista antaa, jos osapuolilla ei ole tiedoksianto-osoitetta Unkarin alueella.
1.1.1 Minkälaisiin saataviin menettely soveltuu (esim. vain rahasaatavat, vain sopimukseen perustuvat saatavat)?
Ks. vastaus kohtaan 1.1.
1.1.2 Onko menettelyssä käsiteltäville vaatimuksille säädetty määrällinen yläraja?
Kyllä, 30 miljoonaa Unkarin forinttia.
1.1.3 Onko menettelyn käyttö vapaaehtoista vai pakollista?
Kuten kohtaan 1.1 annetussa vastauksessa todetaan, menettelyn käyttö on pakollista silloin, kun rahasaatavan arvo on alle 3 miljoonaa Unkarin forinttia. Muissa tapauksissa menettelyn käyttö on vapaaehtoista.
1.1.4 Voidaanko menettelyä soveltaa, jos vastaaja asuu toisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa?
Maksamismääräystä ei ole mahdollista antaa, jos velallisella ei ole Unkarin alueella tiedoksianto-osoitetta.
1.2 Toimivaltainen tuomioistuin
Maksamismääräysmenettelyssä toimivalta on notaareilla koko Unkarin alueella. Maksamismääräysmenettelyyn ei sovelleta oikeuspaikkasäännöksiä.
Jos hakemus tehdään suullisesti tai kirjallisesti, asian käsittelee se notaari, jolle hakemus on esitetty. Sähköiset hakemukset jaetaan notaareille automaattisesti tietokonesovelluksen avulla.
1.3 Muotovaatimukset
Maksamismääräystä on haettava joko kirjallisesti, sitä varten tarkoitetulla lomakkeella tai suullisesti.
1.3.1 Onko vakiolomakkeen käyttäminen pakollista (jos on, mistä lomakkeita saa)?
Lomaketta on käytettävä silloin, kun hakemus tehdään kirjallisesti tai sähköisesti. Lomakkeen voi ladata Unkarin valtakunnallisen notaariliiton verkkosivuilta, ja lomakkeita saa myös notaareilta.
1.3.2 Täytyykö minun käyttää lakimiestä?
Asianajajaa ei ole pakko käyttää.
1.3.3 Kuinka yksityiskohtaisesti minun täytyy kuvailla vaatimuksen peruste?
Hakemuksessa on esitettävä
- vaatimuksen perusteena oleva oikeussuhde ja oikeus, jonka toteutumista haetaan, sekä vaatimuksen määrä ja siihen liittyvät maksut;
- vaatimuksen perusteena olevan oikeussuhteen alkamispäivä ja vaatimuksen erääntymispäivä;
- vaatimuksen tunnistetiedot.
Hakemuksessa voi esittää lyhyesti seikat, joihin vaatimus perustuu, sekä niitä tukevia todisteita.
1.3.4 Täytyykö minun esittää kirjallista näyttöä saatavasta? Jos täytyy, mitkä asiakirjat ovat hyväksyttäviä todisteita?
Maksamismääräysmenettelyyn ei sisälly erityistä todistelumenettelyä. Hakemuksessa voi esittää lyhyesti seikat, joihin vaatimus perustuu, sekä niitä tukevia todisteita. Tämä ei estä notaaria tarkastelemasta, onko perusteltua hyväksyä hakemus, joka koskee kustannusten alentamista, maksun suorittamista erissä tai maksuajan pidentämistä.
1.4 Hakemuksen hylkääminen
Notaari hylkää hakemuksen, jos voidaan osoittaa, että
- unkarilaisen notaarin toimivalta tai – jos menettely muuttuu riita-asiaksi – unkarilaisen tuomioistuimen toimivalta on suljettu pois lainsäädännön, EU:n sitovan säädöksen tai kansainvälisen sopimuksen nojalla tai jos ulkomaisella tuomioistuimella on yksinomainen toimivalta;
- velkojan vaatimus kuuluu yksinomaan tuomioistuinten tai muun viranomaisen toimivaltaan;
- laissa esitetyt perusteet maksamismääräyksen antamiselle eivät täyty;
- asianosaisten välillä on jo käynnissä maksamismääräysmenettely, joka koskee samoihin tosiseikkoihin perustuvaa oikeutta, tai kanteen nostamisen oikeusvaikutukset ovat jo voimassa tai asiassa on jo annettu lainvoimainen maksamismääräys tai tuomio;
- asianosainen ei ole oikeustoimikelpoinen;
- velkojalla ei ole tiedoksianto-osoitetta Unkarissa maksamismääräyshakemuksen jättämishetkellä tai velkojan tiedoksianto-osoite lakkaa olemasta voimassa maksamismääräyshakemuksen jättämisen jälkeen tai tiedoksiantoa ei voida suorittaa osoitteeseen, jonka velkoja on ilmoittanut tiedoksianto-osoitteekseen Unkarissa;
- velkoja pyytää, että maksamismääräys annetaan tiedoksi kuuluttamalla;
- maksamismääräyksen tiedoksianto velallisen Unkarissa olevaan osoitteeseen on epäonnistunut toistuvasti, lukuun ottamatta tapauksia, joissa tiedoksiannon oletetaan tapahtuneen;
- velkojan vaatimus on ennenaikainen tai sitä ei voi panna täytäntöön tuomioistuinteitse (vaatimuksen vanhentumista lukuun ottamatta);
- erillisessä säädöksessä asetetaan vaatimuksen täytäntöönpanolle siviilioikeudellisessa menettelyssä määräaika, jota velkoja ei ole noudattanut;
- oikeudellisen edustajan tekemässä hakemuksessa ei ole esitetty laissa tai sen täytäntöönpanosäännöksissä mainittuja seikkoja tai hakemus ei sisällä oikeudellisen edustajan valtakirjaa tai menettelyn kustannuksia ei ole maksettu;
- oikeushenkilöt ja muut henkilöt, jotka on sähköisestä asioinnista annetun lain mukaisesti velvoitettu käyttämään sähköistä asiointia, eivät ole toimittaneet hakemusta sähköisesti, paitsi jos on kyse luonnollisesta henkilöstä, joka on oikeudellisen edustajansa välityksellä esittänyt hakemuksen kustannusten alentamiseksi;
- hakemus on puutteellinen, eikä velallinen ole kehotuksista huolimatta täydentänyt hakemusta tai toimittanut uutta hakemusta määräajassa, tai myös uusi hakemus on puutteellinen, eikä hakemuksesta voida sen takia tehdä päätöstä, tai velallinen ei ole maksanut etukäteen edunvalvojan palkkiota; tai
- velallinen esittää aineellisoikeudellisen vaatimuksen oikeudenkäyntikuluina.
Jos maksamismääräystä ei voida antaa tiedoksi velalliselle, tästä on ilmoitettava velkojalle ja samalla velkojaa on pyydettävä ilmoittamaan velallisen uusi tiedoksianto-osoite Unkarissa 30 päivän kuluessa. Tämä ei koske tapauksia, joissa tiedoksiannon oletetaan tapahtuneen. Jos velkoja toimittaa pyydetyt tiedot, tiedoksiantoa on yritettävä uudelleen, ja jos se ei edelleenkään onnistu, hakemus hylätään kohdan h mukaisesti.
Jos velkoja ei toimita tietoja tai toimittaa puutteelliset tiedot, hakemus hylätään kohdan m mukaisesti.
Päätös maksamismääräyshakemuksen hylkäämisestä on annettava tiedoksi velkojalle, ja se lähetetään myös velalliselle. Velkoja voi hakea hylkäävään päätökseen muutosta, eikä muutoksenhakua tarvitse lähettää velalliselle vastausta varten.
1.5 Muutoksenhaku
Velkoja voi hakea muutosta päätökseen, jolla maksamismääräyshakemus on hylätty. Yleensä muutoksenhaun käsittelee asiaa hoitavan notaarin toimipaikassa toimivaltainen aluetuomioistuin (törvényszék) riitauttamattomassa menettelyssä noudattaen sääntöjä, jotka koskevat muutoksenhakua päätöksiin. Muutosta on haettava 15 päivän kuluessa päätöksen tiedoksiantamisesta. Jos maksamismääräyshakemus hylätään, velkoja voi esittää saatavansa täytäntöönpanemiseksi uuden maksamismääräystä koskevan hakemuksen, viedä asian oikeuteen tai yrittää saada vaatimuksensa täytäntöönpantua jollakin muulla asianmukaisella keinolla. Tässä tapauksessa hakemuksen jättämiseen liittyvät oikeusvaikutukset pysyvät voimassa, jos velallinen toimittaa uuden maksamismääräyshakemuksen tai haastehakemuksen tai lähettää sen kirjattuna kirjeenä 30 päivän kuluessa hylkäävän päätöksen voimaantulosta tai jos velallinen yrittää saada vaatimuksensa täytäntöönpantua jollakin muulla asianmukaisella keinolla saman määräajan kuluessa. Tätä määräaikaa ei voida palauttaa. Uudessa maksamismääräyshakemuksessa on mainittava sen päätöksen viitenumero, jolla aiempi hakemus hylättiin. Haastehakemukseen puolestaan on liitettävä hylkäävä päätös.
Muussa tapauksessa maksamismääräysmenettelyssä tehtyihin päätöksiin voi hakea muutosta silloin, kun muutoksenhaku on mahdollista maksamismääräysmenettelystä annetun lain ja siviiliprosessilain mukaisesti.
Itse maksamismääräykseen ei voi hakea muutosta, mutta velallinen voi vastustaa velkojan vaatimusta kohdassa 1.6 esitetyllä tavalla.
Koska lainvoimaisella maksamismääräyksellä on samat vaikutukset kuin tuomioistuimen päätöksellä, siviiliprosessilain säännösten mukaisesti on mahdollista pyytää sen tarkistamista. Maksamismääräyksen tarkistamista koskeva menettely kuuluu sen tuomioistuimen toimivaltaan, joka olisi käsitellyt asian ensimmäisenä oikeusasteena, jos menettely olisi vaatimuksen vastustamisen seurauksena muuttunut riita-asiaksi. Silloin kun pyydetään maksamismääräyksen tarkistamista, tuomioistuin saa asiakirjat paperimuodossa notaarilta tai sähköisesti Unkarin valtakunnalliselta notaariliitolta.
Lainvoimaiseen maksamismääräykseen ei voida soveltaa uudelleentarkastelua.
1.6 Kantajan vaatimuksen vastustaminen
Velallinen voi vastustaa maksamismääräystä 15 päivän kuluessa sen tiedoksiantamisesta. Vastine on esitettävä notaarille. Jos vastaaja ainoastaan pyytää maksun lykkäämistä tai suorittamista erissä, sitä ei katsota maksamismääräyksen vastustamiseksi. Maksun lykkäämistä tai suorittamista erissä on haettava samassa määräajassa, joka on asetettu maksamismääräyksen vastustamiselle. Jos velallinen vetoaa vastineessaan siihen, että saatava maksettiin jo ennen maksamismääräyksen tiedoksiantamista, notaari tiedottaa velkojalle vastineesta ja samalla kehottaa tätä ilmoittamaan 15 päivän kuluessa, onko saatava edelleen voimassa. Jos velallisella on maksutosite tai jos saatava on suoritettu sellaisella maksutapahtumalla, jolla on yksilöllinen tunniste, velallisen on vastineessaan mainittava maksutositteen numero ja päivämäärä tai maksutapahtuman tunnistetiedot (tapahtumatunnus, maksajan tunniste jne.) ja tapahtuman päivämäärä. Jos velkoja vahvistaa velallisen lausuman tai ei noudata notaarin kehotusta, notaari päättää menettelyn. Jos taas velkoja kiistää velallisen lausuman, maksamismääräysmenettely muuttuu riita-asiaksi. Jos velkoja pienentää maksamismääräysmenettelyssä hakemansa saatavan määrää velallisen lausunnon perusteella, tuomioistuin ottaa huomioon pelkästään tämän pienemmän saatavan. On huomattava, että maksamismääräyksen vastustamiseksi ei katsota sitä, että vastaaja ilmoittaa maksaneensa vaaditun saatavan maksamismääräyksen saatuaan. Siinä tapauksessa maksamismääräys saa lainvoiman vastustamiselle asetetun määräajan viimeistä päivää seuraavana päivänä. Jos velallinen ei ole vastaanottanut (ei ole noutanut) maksamismääräystä ja määräys on sen vuoksi katsottava tiedoksiannetuksi, velallinen voi esittää vastineen 15 päivän kuluessa siitä, kun täytäntöönpanoasiakirja on annettu tiedoksi. Edellytyksenä on, että vastineen esittämisen yhteydessä velallinen maksaa ulosottomiehelle täytäntöönpanosta aiheutuneet kustannukset, joista velkoja on suorittanut ennakkoa, ja esittää notaarille asiakirjatodisteen maksusta.
1.7 Vastustamisen vaikutus
Jos velallinen on esittänyt vastineen määräajan kuluessa, maksamismääräysmenettely muuttuu riita-asiaksi siltä vaatimuksen osalta, jota vastine koskee.
1.8 Seuraus siitä, ettei vastaaja vastusta kannetta
Jos velallinen ei ole vastustanut maksamismääräystä määräajassa, määräyksellä on samanlainen vaikutus kuin lainvoimaisella tuomiolla.
1.8.1 Mitä on tehtävä, jotta tuomiosta tulisi täytäntöönpanokelpoinen?
Jos velallinen ei ole vastustanut maksamismääräystä määräajassa, määräyksellä on samanlainen vaikutus kuin lainvoimaisella tuomiolla. Määräajan umpeuduttua notaari liittää viran puolesta maksamismääräykseen täytäntöönpanoklausuulin, ja määräys annetaan velalliselle tiedoksi tässä muodossa.
1.8.2 Onko tämä tuomio lopullinen vai voiko vastaaja edelleen valittaa siitä?
Päätös on lainvoimainen. Jos vastaaja ei kuitenkaan ole vastaanottanut maksamismääräystä ja määräys on sen vuoksi lain mukaan katsottava tiedoksiannetuksi, vastaaja voi vastustaa päätöstä 15 päivän kuluessa täytäntöönpanoasiakirjan tiedoksiantamisesta.
Lainvoimaisen maksamismääräyksen tarkistamista voi pyytää noudattaen edellä kohdassa 1.5 kuvattuja siviiliprosessilain säännöksiä.
Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.