

Säännöt, joiden mukaisesti tuomioistuin ottaa vastaan todisteita oikeuskäsittelyssä, perustuvat perustuslain 48 §:n 2 momenttiin.
Myös toista tuomioistuinta voidaan pyytää ottamaan vastaan todisteet tai todisteet voidaan ottaa vastaan oikeuskäsittelyn ulkopuolella, jos tämä on tarkoituksenmukaista. Jos todisteet vastaanotetaan oikeuskäsittelyn ulkopuolella, tuomioistuin ilmoittaa tästä asianosaisille pääsääntöisesti 5 päivää etukäteen. Asianosaisilla on oikeus olla läsnä todisteita vastaanotettaessa.
Asianosaisilla on velvollisuus esittää todisteita väitteensä tueksi. Tuomioistuin päättää, mitkä esitetyistä todisteista se ottaa vastaan.
Tuomioistuin voi poikkeuksellisesti ottaa vastaan myös muita kuin asianosaisten esittämiä todisteita, jos tämä on tarpeen asian ratkaisemiseksi.
Tuomioistuin voi päättää, että todistelua on täydennettävä tai se on esitettävä uudelleen tuomioistuimelle.
Todistelua ei poikkeuksellisesti tarvita, jos edellytykset tuomion antamiselle ilman suullista pääkäsittelyä täyttyvät. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei näissä tapauksissa otettaisi vastaan mitään todisteita, sillä todistelua voidaan tällöinkin ottaa vastaan suullisen käsittelyn ulkopuolella. Todisteiden vastaanottaminen on laadullisesti väitteen näyttämistä toteen.
Kyseisiä poikkeustapauksia ovat
Suullista käsittelyä ei myöskään ole tarpeen määrätä kuluttaja-asioissa tehtävässä abstraktissa tutkinnassa, tapauksissa, joissa annetaan yksipuolinen tuomio kuluttajan hyväksi, syrjinnänvastaisissa riita-asioissa (kantajan suostumuksella), yksittäisissä työoikeudellisissa riidoissa eikä kiireellistä toimenpidettä koskevan hakemuksen yhteydessä.
Laki ei periaatteessa sido tuomioistuinta sen suhteen, mitä näyttöä se arvioi. Toisin sanoen tuomioistuin harkitsee vapaasti näytön todistusvoiman soveltamalla vapaan todistusharkinnan periaatetta. Laki asettaa tuomioistuimelle vain poikkeuksellisesti tiettyjä rajoja näytön arvioinnissa. Esimerkiksi tosiseikka, jonka osalta laissa säädetään olettamasta, joka voidaan syrjäyttää esittämällä vastatodistelua, on katsottava todistetuksi, ellei sitä kumota oikeudenkäynnissä (siviililain 133 §).
Tuomioistuinta sitovat Euroopan unionin tuomioistuimen päätökset. Tuomioistuinta sitoo myös perustuslakituomioistuimen päätös siitä, onko tietty laki ristiriidassa perustuslain, lain tai Slovakiaa sitovan kansainvälisen sopimuksen kanssa. Niin ikään tuomioistuinta sitovat perustuslakituomioistuimen tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamat perusoikeuksia ja -vapauksia koskevat päätökset. Tuomioistuinta sitovat myös toimivaltaisten viranomaisten päätökset siitä, että on tehty rikos, rikkomus tai hallintorikkomus, josta voidaan rangaista lain nimenomaisen säännöksen nojalla. Tällainen päätös ei kuitenkaan sido tuomioistuinta, jos se tehtiin nopeutetussa menettelyssä.
Muut kysymykset, joissa päätöksentekovalta kuuluu toiselle viranomaiselle, tuomioistuin voi arvioida itse. Jos toimivaltainen viranomainen on tehnyt päätöksen tällaisessa kysymyksessä, tuomioistuin ottaa sen kuitenkin huomioon ja sisällyttää sen tuomion perusteluihin ennakkopäätöksen luonteisena.
Asianosaisilla on velvollisuus esittää todisteita väitteensä tueksi. Tuomioistuin päättää, mitkä esitetyistä todisteista se ottaa vastaan. Tuomioistuin voi myös hankkia todisteita omasta aloitteestaan julkisista rekistereistä ja luetteloista, jos ne osoittavat, että asianosaisten väitteet ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Se ei hanki muita todisteita omasta aloitteestaan.
Tuomioistuin voi hankkia todisteita omasta aloitteestaan määrittääkseen, täyttyvätkö menettelylliset edellytykset tai onko ehdotettu päätös täytäntöönpanokelpoinen sekä myös selvittääkseen vieraan valtion lain sisältöä.
Tuomioistuin ottaa todisteet vastaan, paitsi jos edellytykset tuomion antamiselle ilman suullista pääkäsittelyä täyttyvät.
Asianosaisilla on oikeus ilmaista kantansa todistelupyyntöön ja kaikkiin vastaanotettuihin todisteisiin.
Tuomioistuin arvioi todisteet harkintavaltansa mukaan, jokaisen todisteen erikseen ja kaikki todisteet niiden keskinäisessä yhteydessä. Se ottaa tällöin huomioon kaiken käsittelyssä esille tulleen näytön. Kunkin vastaanotetun todisteen uskottavuus voidaan kiistää, jollei laissa toisin säädetä.
Tietty vapaan todistusharkinnan rajoitus pätee muutoksenhaun suhteen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen selvittämät tosiseikat eivät sido muutoksenhakutuomioistuinta, joka voi siis päätyä toisenlaiseen ratkaisuun. Se ei kuitenkaan voi poiketa ensimmäisen oikeusasteen tekemästä yksittäisen todisteen arvioinnista. Se voi tehdä poikkeavan arvioinnin ensimmäisen oikeusasteen vastaanottamasta todisteesta vain siinä tapauksessa, että kyseinen todistelu esitetään uudelleen sille itselleen. Muutoksenhakutuomioistuin voi arvioida todistetta eri tavalla kuin edellinen oikeusaste myös tapauksissa, joissa alemman oikeusasteen tuomioistuin oli vastaanottanut todisteen toisen alemman oikeusasteen tuomioistuimen puolesta (ja tämän pyynnöstä).
Todisteena voidaan käyttää kaikkia seikkoja, jotka voivat tarkoituksenmukaisesti auttaa selkeyttämään asiaa laillisesti hankittuina todistuskeinoina. Todistuskeinoihin kuuluvat osapuolten kuuleminen, todistajan kuuleminen, asiakirjat, asiantuntijalausunnot ja -selvitykset sekä tarkastukset. Jos todistelukeino ei ole lakisääteinen, tuomioistuin määrää siitä.
Todistaja on tuomioistuimen ulkopuolinen henkilö, joka ei ole oikeudenkäynnin asianosainen. Hän antaa todistajanlausunnon kokemistaan ja havaitsemistaan seikoista. Vain luonnollinen henkilö voi toimia todistajana.
Siviilituomioistuinten toimivaltaan kuuluvissa asioissa tarvitaan usein asiantuntija-arviointi perustaksi pääasiassa annettavalle ratkaisulle. Niinpä jos ratkaisu riippuu erityisasiantuntemusta vaativasta tosiseikkojen arvioinnista, tuomioistuin nimeää asiantuntijatodistajan. Tuomioistuimen tulee tällöin nimetä asiantuntija, vaikka tuomarilla olisi tarvittava erityisasiantuntemus asiantuntija-arvioinnin tekemiseksi oikeudenkäynnin kohteesta. Tosiseikat on määritettävä puolueettomasti sen viranomaisen ulkopuolella, joka antaa niistä ratkaisun, eikä tuomarin erityisasiantuntemus poista tätä vaatimusta.
Tuomioistuimen tulee esittää kysymykset asiantuntijalle tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Tuomioistuimen on esitettävä asiantuntijalle vain tosiseikastoon liittyviä kysymyksiä ja vältettävä kysymyksiä, jotka liittyvät asiantuntijalausunnon kohteen oikeudelliseen arviointiin.
Asiantuntijalausunnosta voi antaa myöhemmin lausunnon toinen asiantuntija tai tieteellinen tai muu instituutio. Tällöin on kyse lausunnosta, jonka kohteena on aiemmin annetun lausunnon uudelleentarkastelu. Käytännössä sitä kutsutaan joskus ns. kontrolloivaksi lausunnoksi. Tuomioistuin arvioi asiantuntijalausunnon samalla tavoin kuin muutkin todisteet.
Tuomioistuin arvioi vastaanotetut todisteet niiden uskottavuuden ja todenperäisyyden kannalta. Laki ei sido tuomioistuinta sen suhteen, millaisen todistusarvon se antaa eri todisteille – toisin sanoen se soveltaa vapaan todistusharkinnan periaatetta. Tuomioistuimen harkintavalta ei kuitenkaan ole rajoitukseton, vaan sen on otettava lähtökohdakseen kaikki käsittelyssä esille tullut näyttö. Tuomioistuimen on kunnioitettava näitä tosiseikkoja ja määritettävä oikein niiden keskinäinen yhteys. Tuomioistuinta ei tällöin myöskään sido mikään yksittäisten todisteiden tärkeysjärjestys niiden merkityksen ja ratkaisevuuden suhteen.
Asioissa, jotka voidaan panna vireille myös ilman hakemusta, sekä avioliittolupaa, vanhemmuuden vahvistamista tai kiistämistä, adoptiokelpoisuutta, adoptiota sekä kaupparekisteriä koskevissa menettelyissä tuomioistuimella on velvollisuus ottaa vastaan todisteita asian tosiseikaston määrittämiseksi silloinkin, kun asianosaiset eivät ole vedonneet kyseisiin todisteisiin.
Jokaisella luonnollisella henkilöllä on velvollisuus saapua oikeuteen kutsusta ja antaa todistajanlausunto (riita-asiain siviiliprosessilain (Civilný sporový poriadok) 196 §:n 2 momentti). Todistajan on puhuttava totta, eikä hän saa salata mitään. Tuomioistuimen on ilmoitettava todistajalle väärän todistuksen antamisen rikosoikeudellisista seuraamuksista ja hänen oikeudestaan vaieta.
Todistaja voi kieltäytyä todistamasta vain siinä tapauksessa, että hän todistamisellaan aiheuttaisi itselleen tai omaiselleen rikossyyteuhan. Tuomioistuin päättää, onko kieltäytyminen perusteltu. Todistaja voi kieltäytyä todistamasta myös silloin, kun todistaminen rikkoisi rippisalaisuuden tai hänelle sielunhoitotyön yhteydessä suullisesti tai kirjallisesti annetun luottamuksellisen tiedon salassapidon.
Tuomioistuin päättää, onko kieltäytyminen perusteltu. Tuomioistuimen päätöksestä ei voi valittaa. Jos todistaja tuomioistuimen päätöksestä huolimatta kieltäytyy todistamasta, tuomioistuin voi määrätä hänelle prosessuaalisen sakon.
Jos jokin organisaatio on asianosaisena siviiliprosessissa, tuomioistuin kuulee organisaation laillista edustajaa asianosaisena eikä todistajana (riita-asiain siviiliprosessilain 185 §).
Ennen todistajan kuulemista tuomioistuimen on todennettava hänen henkilöllisyytensä ja suhteensa asianosaisiin. Lisäksi todistajalle on ilmoitettava todistajanlausunnon merkityksestä, hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, väärän todistuksen antamisen rikosoikeudellisista seuraamuksista ja oikeudesta todistajanpalkkioon.
Tuomioistuin pyytää todistajaa kuvaamaan johdonmukaisesti kaiken, mitä hän tietää lausunnon kohteesta. Tämän jälkeen se esittää todistajalle kysymyksiä lausunnon täydentämiseksi ja selventämiseksi.
Todistajalle esitettävien kysymysten yhteydessä on tarpeen kiinnittää huomiota siihen, etteivät kysymykset saa olla johdattelevia tai harhaanjohtavia. Jos tällaisia kysymyksiä tai asian oikeudelliseen arviointiin liittyviä kysymyksiä esitetään, oikeuden puheenjohtaja voi kieltäytyä hyväksymästä asianosaisen tai asiantuntijan kysymystä. Kieltäytymisestä tehdään oikeuden päätös, jota ei anneta tiedoksi ja josta ei voi valittaa. Päätös liitetään oikeudenkäyntipöytäkirjaan.
Tuomioistuin voi asianomaisten suostumuksella järjestää suullisen käsittelyn videoneuvottelun tai muun viestintätekniikan välityksellä.
Kuten edellä todetaan, laki ei sido tuomioistuinta sen suhteen, millaisen todistusarvon se antaa eri todisteille – toisin sanoen sovelletaan vapaan todistusharkinnan periaatetta riita-asiain siviiliprosessilain 191 §:n mukaisesti.
Tuomioistuin arvioi asianosaisten, heidän edustajiensa ja muiden oikeuskäsittelyyn osallistuvien henkilöiden toimet johdonmukaisesti niiden sisällön perusteella eikä sen mukaan, missä ominaisuudessa he esiintyvät oikeudessa. Asianosaisten toimet eivät ole määrämuotoon sidottuja. Asianosaiset voivat periaatteessa toteuttaa määrättyjä prosessitoimia harkintansa mukaan. Kyseeseen tulee kirjallinen tahdonilmaus tai suullinen (pöytäkirjaan kirjattava) lausuma, jolla on samat oikeusvaikutukset. Se on kuitenkin aina tehtävä nimenomaisesti tai siten, ettei ole epäilystä asianosaisen tarkoituksesta.
Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.