Yksityisoikeuden alalla ennen siirtymäkauden päättymistä meneillään olevat menettelyt ja vireille pannut oikeudenkäynnit jatkuvat EU:n lainsäädännön mukaisesti. Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa yhteisesti sovitun mukaisesti Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevat tiedot säilytetään Euroopan oikeusportaalissa vuoden 2022 loppuun.

Minkä valtion tuomioistuin on toimivaltainen?

Gibraltar
Sisällön tuottaja:
European Judicial Network
Siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto

1 Onko otettava yhteyttä yleiseen siviilituomioistuimeen vai erityistuomioistuimeen (esimerkiksi työtuomioistuimeen)?

Siviili- ja kauppaoikeudelliset asiat käsitellään Gibraltarissa pääasiassa korkeimmassa oikeudessa (Supreme Court). Korkein oikeus on jaettu eri tuomioistuimiin, mutta Gibraltarin koon vuoksi kirjaamoita on vain yksi. (Magistrates Court ‑tuomioistuimella on rajallinen toimivalta joissakin perheoikeudellisissa asioissa.)

Joissakin työlainsäädäntöön liittyvissä asioissa kanne voidaan nostaa työtuomioistuimessa. Erityistuomioistuimia kutsutaan koolle myös käsittelemään muun muassa mielenterveyteen liittyviä asioita, tuloveroja koskevia muutoksenhakuja tai sosiaaliturvaa koskevia muutoksenhakuja.

Lisäohjeita on saatavilla korkeimman oikeuden kirjaamosta (Supreme Court Registry) osoitteesta 277 Main Street, Gibraltar, puhelinnumero (+350) 200 75608.

2 Jos yleinen tuomioistuin on toimivaltainen (ts. asian käsittely kuuluu tällaiselle tuomioistuimelle), miten saan selville, mihin tuomioistuimeen minun on otettava yhteyttä?

2.1 Onko olemassa alempia ja ylempiä yleisiä siviilituomioistuimia (esim. käräjäoikeus ja hovioikeus)? Jos on, mikä tuomioistuin on toimivaltainen minun asiassani?

Pääasiassa vain Gibraltarin korkein oikeus käsittelee siviilioikeudellisia asioita. (Magistrates Court ‑tuomioistuimella on rajallinen toimivalta joissakin perheoikeudellisissa asioissa.)

2.2 Alueellinen toimivalta (Onko kaupungin A vai B tuomioistuin toimivaltainen minun asiassani?)

2.2.1 Alueellisen toimivaltaisuuden pääsääntö

Gibraltarin koon vuoksi sisäistä alueellista toimivaltaa koskeva kysymys ei ole relevantti.

2.2.2 Poikkeuksia pääsäännöstä

2.2.2.1 Missä tapauksissa voin valita vastaajan asuinpaikan tuomioistuimen (pääsäännön mukaan määräytyvä tuomioistuin) ja jonkun muun tuomioistuimen välillä?

Gibraltarissa on vain yksi korkein oikeus.

2.2.2.2 Missä tapauksissa minun on valittava muu kuin vastaajan asuinpaikan (pääsäännön mukaan määräytyvä) tuomioistuin?

Gibraltarissa on vain yksi korkein oikeus.

2.2.2.3 Voivatko asianosaiset valita tuomioistuimen, joka normaalisti ei olisi toimivaltainen?

Gibraltarissa on vain yksi korkein oikeus.

3 Silloin kun erityistuomioistuimet ovat toimivaltaisia, miten saan selville, mihin tuomioistuimeen minun pitää ottaa yhteyttä?

Erikoistuomioistuimet on perustettu lailla. Sinun olisi pyydettävä neuvoja paikalliselta asianajajalta tai kansalaisten neuvontavirastosta (Citizens Advice Bureau), jos katsot, että kanteesi olisi nostettava erikoistuomioistuimessa.

Päivitetty viimeksi: 15/09/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.