Järjestelmä perustuu kolmeen EU:n puitepäätökseen:
Puitepäätös vankien palauttamisesta kotimaahansa
Vuonna 2008 annettu puitepäätös vapausrangaistuksista mahdollistaa vangin siirtämisen takaisin maahan, jossa hän asuu vakituisesti. Tämä perustuu siihen, että vangilla on paremmat mahdollisuudet sopeutua uudelleen yhteiskuntaan eli kuntoutua sosiaalisesti, jos hän saa suorittaa tuomionsa maassa, jossa hän asuu vakituisesti.
Päätös edistää EU-maiden välistä tiedonkulkua ja mahdollistaa siirtojen toteuttamisen tiettyyn määräaikaan mennessä.
Milloin sen soveltaminen alkoi?
EU-maiden oli määrä sisällyttää tämä puitepäätös kansalliseen lainsäädäntöönsä viimeistään 5. joulukuuta 2011. Täytäntöönpanon edistyminen käy ilmi Euroopan oikeudellisen verkoston kirjastosta löytyvästä taulukosta.
Minkä säädöksen se korvaa?
Puitepäätös korvaa EU:n osalta tuomittujen siirtämistä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (1983) ja sen lisäpöytäkirjan (1997), joita sovelletaan kuitenkin edelleen suhteissa EU:n ulkopuolisiin maihin.
Puitepäätös rikoksentekijän valvonnan järjestämisestä hänen kotimaassaan
Vuoden 2008 puitepäätös valvontatoimenpiteistä ja vaihtoehtoisista seuraamuksista mahdollistaa henkilön palauttamisen vakituiseen asuinmaahansa, jos hänet on
- tuomittu vapausrangaistukseen ja päästetty ehdonalaiseen vapauteen, tai
- tuomittu vaihtoehtoiseen seuraamukseen
muussa kuin siinä EU-maassa, jossa hänellä on vakituinen asuinpaikka.
Seuraamuksen valvonta tapahtuu tällöin hänen vakituisessa asuinmaassaan, koska yhteiskuntaan sopeuttaminen on siellä helpompaa kuin muualla.
Milloin sen soveltaminen alkoi?
EU-maiden oli määrä sisällyttää tämä puitepäätös kansalliseen lainsäädäntöönsä viimeistään 6. joulukuuta 2011. Täytäntöönpanon edistyminen käy ilmi Euroopan oikeudellisen verkoston kirjastosta löytyvästä taulukosta.
Minkä säädöksen se korvaa?
Puitepäätös korvaa osan ehdolliseen rangaistukseen tuomittujen tai ehdonalaisesti vapautettujen valvontaa koskevasta Euroopan neuvoston vuoden 1964 yleissopimuksesta, jota sovelletaan kuitenkin edelleen suhteissa EU:n ulkopuolisiin maihin.
Puitepäätös tutkintavankeuden vaihtoehdoista
Vuoden 2009 puitepäätös koskee vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista tutkintavankeuden vaihtoehtona toteutettaviin valvontatoimiin.
Tämä säädös mahdollistaa sen, että vastuu ilman vapaudenmenetystä toteutettavasta valvonnasta, joka kohdistuu väliaikaisesti oikeudenkäyntiin asti vapautettuun epäiltyyn, voidaan siirtää epäillyn vakituiselle asuinmaalle.
Näin toisessa EU-maassa oikeudenkäyntiä odottava EU:n kansalainen voi palata väliaikaisesti kotimaahansa. Valvonta kotimaassa toteutetaan ilman vapaudenmenetystä (esim. määräämällä epäilty oleskelemaan tietyssä paikassa tai ilmoittautumaan päivittäin poliisiasemalla). Näin vältetään pitkä tutkintavankeus ulkomailla.
Milloin sen soveltaminen alkoi?
EU-maiden oli määrä sisällyttää tämä puitepäätös kansalliseen lainsäädäntöönsä viimeistään 11. joulukuuta 2012. Täytäntöönpanon edistyminen käy ilmi Euroopan oikeudellisen verkoston kirjastosta löytyvästä taulukosta.
Lisätietoja
Lisätietoja antavat vankilaviranomaisten yhteistyöjärjestö Europris ja Euroopan ehdonalaisjärjestö CEP.
Tätä sivustoa ylläpitää Euroopan komissio. Sivuston tiedot eivät välttämättä edusta Euroopan komission virallista kantaa. Komissio ei ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. EU:n sivustoihin sovellettavat tekijänoikeussäännöt löytyvät oikeudellisesta huomautuksesta.