Yhä useammin tulee vastaan tilanteita, joissa useilla jäsenvaltioilla on toimivalta toteuttaa samoihin tosiasioihin liittyviä tutkintatoimia ja järjestää niitä koskevia rikosoikeudenkäyntejä. Tämä on seurausta oikeudesta vapaaseen liikkuvuuteen Euroopan unionissa (EU), jäsenvaltioiden pyrkimyksistä laajentaa toimivaltaansa sekä viime vuosikymmeninä tapahtuneesta teknologian kehityksestä.
Jos jäsenvaltioita ei velvoitettaisi ilmoittamaan toisilleen tapauksista, jotka voivat synnyttää toimivaltaristiriitoja, tai selvittämään toimivaltaristiriitoja neuvottelemalla, tämä voisi johtaa siihen, että oikeudenkäyntejä järjestettäisiin jäsenvaltioissa, jotka eivät sopisi parhaiten asianomaiseen tapaukseen (esimerkiksi tilanteissa, joissa asiaa koskeva todistusaineisto ja todistajat ovat jossakin toisessa jäsenvaltiossa), tai oikeudenkäyntejä järjestettäisiin samanaikaisesti useissa jäsenvaltioissa.
Tämäntyyppisten riskien vähentämiseksi hyväksyttiin vuoden 2009 loppupuolella puitepäätös toimivaltaristiriidoista. Puitepäätöksen tavoitteena on edistää rikosoikeudenkäyntejä järjestävien jäsenvaltioiden välistä läheistä yhteistyötä ja sillä tavoin
- ehkäistä tilanteita, joissa eri jäsenvaltioissa on vireillä samaa henkilöä koskevia rinnakkaisia rikosoikeudellisia menettelyjä samojen tosiseikkojen pohjalta, ja
- sopia ratkaisusta, jolla pyritään välttämään rinnakkaisista menettelyistä johtuvat kielteiset seuraukset.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi puitepäätöksellä otetaan käyttöön pakollinen neuvottelumenettely tapauksissa, joissa eri jäsenvaltioissa on vireillä rinnakkaisia rikosoikeudellisia menettelyjä. Jos neuvotteluissa ei päästä yhteisymmärrykseen, asianomaisten jäsenvaltioiden on annettava asia Eurojustin käsiteltäväksi.
Kyseinen puitesopimus koskee rikosoikeudellisia menettelyjä yleensä, mutta sen lisäksi on olemassa lukuisia EU:n välineitä, jotka sisältävät erityissäännöksiä toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja selvittämisestä, kuten
puitepäätös eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä (puitepäätöksen 2002/584/YOS 16 artikla)
puitepäätös terrorismin torjumisesta (puitepäätöksen 2002/475/YOS 9 artikla)
puitepäätös tietojärjestelmiin kohdistuvista hyökkäyksistä (puitepäätöksen 2005/222/YOS 10 artikla)
puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta (puitepäätöksen 2008/841/YOS 7 artikla)
Tätä sivustoa ylläpitää Euroopan komissio. Sivuston tiedot eivät välttämättä edusta Euroopan komission virallista kantaa. Komissio ei ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. EU:n sivustoihin sovellettavat tekijänoikeussäännöt löytyvät oikeudellisesta huomautuksesta.