Full text

Kuluttaja-asiamies vaati, että teleyritystä kielletään käyttämästä kuluttajien kanssa tehtävissä puhelinliittymäsopimuksissa sopimusehtoa, jonka mukaan paperilaskusta veloitetaan erillinen maksu. Korkein oikeus ei pitänyt tuomiostaan ilmenevillä perusteilla ehtoa kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana.

KSL 3 luku 1 § 1 mom

Asian käsittely markkinaoikeudessa

Kuluttaja-asiamiehen hakemus

Kuluttaja-asiamies vaati, että Elisa Oyj:tä kielletään sakon uhalla käyttämästä kuluttajien kanssa tehtävissä puhelinliittymiä koskevissa sopimuksissa sopimusehtoa, jonka mukaan paperilaskusta veloitetaan erillinen maksu.

Perusteinaan kuluttaja-asiamies esitti, että sellaisissa kestosopimussuhteissa, joissa maksu määräytyi käytön perusteella, oli myyjän tehtävänä ilmoittaa ostajalle suoritettava määrä, jotta ostaja voi maksaa oikeansuuruisen suorituksen. Laskun toimittaminen oli sopimussuhteen välttämätön osa ja kuului myyjän perusvelvollisuuksiin. Erillisen laskutuslisän perimiselle ei tällaisessa tilanteessa ollut perusteita. Yleisenä sopimusoikeudellisena lähtökohtana voitiin pitää sitä, että sopimussuhteen peruselementtejä ei voitu tuotteistaa ja hinnoitella erikseen. Kun ostaja ei voinut täyttää maksuvelvollisuuttaan saamatta ensin myyjältä laskua, tämä koski myös laskun toimittamista.

Kuluttajan tuli saada lasku ilman eri maksua sellaisella tavalla, joka oli kyseisiä sopimuksia tekeville tavanomainen. Puhelinliittymä oli sellainen hyödyke, ettei siihen voitu liittää oletusta sähköisestä laskutuksesta e-laskulla, sähköpostilla tai yrityksen verkkopalvelussa. Sitä, että tietoja esimerkiksi laskun määrästä lähetettiin tekstiviestillä, ei voitu pitää lainkaan varsinaisena laskutustapana.

Tietoyhteiskunnassa puhelinliittymät olivat luonteensa vuoksi välttämättömyyspalveluita. Näissä palveluissa laskutustavan oli oltava tasapuolinen kaikille asiakkaille. Internetyhteyttä edellyttävä laskutustapa ei ollut kaikkien kuluttajien käytettävissä eikä kaikilla kuluttajilla ollut mahdollisuutta saada käyttöönsä verkkopankkitunnuksia.

Kuluttajien tuli voida luottaa siihen, ettei perusmuotoisen puhelinliittymän käyttöön liittynyt ehtoja, jotka edellyttivät muiden palvelujen tai laitteiden käyttöä. Heikompia kuluttajaryhmiä ei saanut välttämättömyyspalveluiden sopimusehdoissa asettaa huonompaan asemaan kuin muita kuluttajaryhmiä, joilla oli mahdollisuus ja valmius sähköiseen laskuun laskutustapana.

Elisa Oyj:n käyttämä sopimusehto oli kuluttajien kannalta kohtuuton ja siten kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n 1 momentin vastainen.

Elisa Oyj:n vastaus

Elisa Oyj vaati, että hakemus hylätään.

Perusteinaan yhtiö esitti, että se tarjosi asiakkailleen useita laskun toimitustapoja. Sähköiset toimitustavat olivat maksuttomia, mutta paperille tulostetusta laskusta veloitettiin 1,90 euroa laskua kohden. Lisämaksu oli otettu käyttöön, koska laskun toimittamisesta postitse aiheutui ylimääräisiä kustannuksia. Sähköinen laskutus säästi luontoa, alensi kustannuksia ja edisti tietoyhteiskunnan kehitystä.

Laskun sähköinen toimittaminen oli yleisesti käytetty ja tavanomainen laskutustapa matkapuhelinliittymien osalta. Jokaiseen Elisa Oyj:n matkapuhelinliittymän perusmaksuun sisältyi internetyhteys. Tekstiviesti oli vakiotoiminto kaikissa puhelimissa. Laskutustapa ei määrännyt maksutapaa, vaan tämä oli asiakkaan vapaasti päätettävissä.

Kuluttajan oli sopimuksenteon yhteydessä valittava haluamansa laskutustapa tarjotuista vaihtoehdoista. Kunkin laskutustavan kohdalla oli ilmoitettu selkeästi sen hinta. Myös paperilaskun maksaminen edellytti kuluttajalta kustannuksia aiheuttavia lisätoimenpiteitä.

Viestintämarkkinalain 67 §:n 3 momentin 20 kohdan mukaan viestintäpalvelusopimuksessa tuli mainita laskun eri maksutavat ja niistä aiheutuvat hintaerot. Tällä on lainkohdan esitöiden mukaan viitattu muun ohella paperisen laskun ja e-laskun väliseen hintaeroon. Kun sopimusehto oli kuluttajien suojaksi säädetyn pakottavan lain säännöksen mukainen, se ei voinut olla kohtuuton.

Markkinaoikeuden päätös 24.3.2014

Elisa Oyj:n laatimassa matkapuhelinliittymää koskevassa sopimuksessa oli seuraava ehto: "Laskun toimitustapa: paperilasku (maksullinen palvelu, 1,90 €/kk/lasku)". Kuluttajan oli sopimusta tehdessään valittava laskun toimitustapa. Mikäli kuluttaja valitsi toimitustavaksi paperilaskun, hänen oli hyväksyttävä edellä mainittu sopimusehto.

Kuluttajansuojalain esitöiden mukaan vakiosopimuksen ehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa olisi otettava huomioon sopimuksen tai ehdon kokonaisvaikutukset ja alan erityispiirteet. Ehto, joka tahdonvaltaisesta säännöksestä poiketen yksipuolisesti suosi myyjää tavalla, joka järkytti osapuolten keskinäistä tasapainoa, oli kohtuuton.

Viestintämarkkinalain 7 luvussa säädettiin otsikkonsa perusteella käyttäjän oikeuksista. Lain 83 §:n 1 momentissa oli säädetty, että kuluttajan ja teleyrityksen väliseen oikeussuhteeseen sovellettiin lisäksi kuluttajansuojalakia. Säännöksen esitöiden mukaan kuluttajansuojalain säännökset täydensivät erityislainsäädännössä olevaa sääntelyä soveltuvin osin. Viestintämarkkinalaissa ei siten ollut säädetty teleyrityksen oikeuksista ja velvollisuuksista kuluttaja-asiakasta kohtaan esimerkiksi paperilaskua koskien.

Yleisistä velvoiteoikeudellisista periaatteista johtuen velkojalla oli velvollisuus ilmoittaa velalliselle ne seikat, jotka olivat välttämättömiä oikeansuuruisen ja oikea-aikaisen suorituksen tekemiseksi. Tämän voitiin katsoa merkitsevän, että velkojan tuli myös lähtökohtaisesti vastata niistä kustannuksista, jotka tästä velkomisesta aiheutuivat.

Kestovelkasuhteissa, joissa velan määrä perustui palvelujen käyttöön laskutuskauden aikana, velallisella oli mahdollisuus varmistua veloitettavan määrän oikeellisuudesta vain siten, että hän sai yksilöinnin palvelun käytöstä laskutuskaudella.

Sopimusvapauden periaatteen mukaisesti sopimusosapuolet voivat sopia muun ohella siitä, millaiset ehdot koskivat laskutusta. Kohtuuttomuusarvioinnin lähtökohdaksi oli otettava kysymys siitä, suosiko ehto yksipuolisesti palveluntarjoajana olevaa elinkeinonharjoittajaa siten, että se aiheutti kuluttajan vahingoksi huomattavan sopimukseen liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien epätasapainon.

Asiassa esitetystä selvityksestä ei ollut pääteltävissä, että sähköisten laskutustapojen voitaisiin katsoa siinä määrin korvanneen paperilaskutuksen, etteikö paperilaskun perusteella maksaminen olisi yhä varsin monille käytännössä ainoa tosiasiallinen maksutapa.

Lainsäädäntö ei sisältänyt poikkeusta siitä velvoiteoikeudellisista periaatteista seuraavasta lähtökohdasta, että elinkeinonharjoittajalla oli velvollisuus tarjota ainakin yksi kuluttajalle tosiasiallisesti maksuton laskun toimitustapa.

Selvää oli, että elinkeinonharjoittaja voi hinnoitella tarjoamansa palvelun. Paperilaskun maksullisuudessa ei kuitenkaan voinut olla Elisa Oyj:n väittämällä tavalla kysymys lisäpalvelun tarjoamisesta kuluttajalle, vaan Elisa Oyj:n oman velvollisuuden täyttämisestä aiheutuvien kustannusten siirtämisestä kuluttajan vastattavaksi.

Tarkasteltava sopimusehto merkitsi olennaista sopimusosapuolten velvollisuuksien muutosta velvoiteoikeudellisiin periaatteisiin verrattuna. Kokonaisarvioinnissa ei voitu kuitenkaan kokonaan sivuuttaa ehdon tosiasiallista vaikutusta sopimustasapainoon eli laskun toimittamisesta veloitettavaa määrää.

Asiassa ei ollut väitetty, että paperilaskun toimittamisesta sopimusehdon mukaan veloitettu 1,90 euron maksu olisi Elisa Oyj:lle tosiasiallisesti aiheutuneisiin kustannuksiin nähden ylimitoitettu. Laskua kohden veloitettua maksua ei voitu pitää vähämerkityksellisenä verrattuna siihen, mitä kuluttaja tyypillisesti maksoi matkapuhelinliittymän käytöstä. Esimerkiksi suhteessa kahdeksan euron laskuun lisäkustannus oli merkittävän suuri eikä suhteessa 30 euron laskuunkaan vähäinen. Sopimusehdon kokonaisvaikutuksen tarkastelun perusteella sopimusehto oli kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuuton.

Kuluttajansuojan kannalta oli tarpeellista kieltää kohtuuttomaksi arvioidun ehdon käyttäminen. Myös veloitettua alempi maksu saattoi olla kohtuuton. Tällainen mahdollisesti kohtuuton maksu oli esimerkiksi Elisa Oyj:n aiemmin veloittama 0,95 euroa. Tahdonvaltaisesti sovittavissa olevissa ehdoissa sopimusehdon kohtuuttomuutta oli arvioitava huomioon ottaen ehdon kokonaisvaikutukset yksittäistapauksessa. Kuluttajansuojan kannalta ei kuitenkaan ollut perusteltua ulottaa kieltoa kuluttaja-asiamiehen vaatimin tavoin paperilaskun toimittamisesta veloitettavaan erilliseen maksuun sen määrästä riippumatta.

Markkinaoikeus kielsi sakon uhalla Elisa Oyj:tä käyttämästä kuluttajien kanssa tehtävissä matkapuhelinliittymiä koskevissa sopimuksissa sopimusehtoa, jonka mukaan paperilaskun toimittamisesta veloitetaan erillinen 1,90 euron tai sitä suurempi maksu laskua kohti. Muilta osin markkinaoikeus hylkäsi kuluttaja-asiamiehen hakemuksen.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Sami Myöhänen ja Reima Jussila sekä asiantuntijajäsen Risto Väntsi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Kuluttaja-asiamiehelle ja Elisa Oyj:lle myönnettiin valitusluvat.

Kuluttaja-asiamies toisti valituksessaan markkinaoikeudessa esittämänsä hakemuksen siltä osin kuin markkinaoikeus oli hylännyt sen.

Elisa Oyj vaati valituksessaan markkinaoikeuden päätöksen kumoamista ja kuluttaja-asiamiehen hakemuksen hylkäämistä kokonaisuudessaan.

Vastauksessaan Elisa Oyj vaati kuluttaja-asiamiehen valituksen hylkäämistä.

Vastauksessaan kuluttaja-asiamies vaati Elisa Oyj:n valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Kuluttaja-asiamies on hakemuksessaan markkinaoikeudessa vaatinut, että Elisa Oyj:tä kielletään sakon uhalla käyttämästä kuluttajien kanssa tehtävissä puhelinliittymiä koskevissa sopimuksissa ehtoa, jonka mukaan paperilaskusta veloitetaan erillinen maksu. Markkinaoikeus on päätöksessään katsonut kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomaksi ehdon, jonka mukaan paperilaskusta veloitetaan 1,90 euron suuruinen tai sitä suurempi maksu. Markkinaoikeus ei ole kuitenkaan pitänyt kuluttajansuojan kannalta perusteltuna kieltää erillistä maksua paperilaskusta veloitettavan maksun määrästä riippumatta.

2. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on ensi sijassa kysymys Elisa Oyj:n käyttämän sopimusehdon kohtuuttomuudesta. Mikäli ehto katsotaan kohtuuttomaksi, on asiassa arvioitava vielä kysymystä siitä, tuleeko kielto ulottaa koskemaan yleisesti paperilaskun toimittamisesta perittäviä maksuja vai onko kielto määrättävä rajattuna.

Sopimusehdon kohtuuttomuutta koskeva sääntely

3. Kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää kulutushyödykkeitä tarjotessaan sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana. Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa on lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen mukaan otettava huomioon sopimuksen tai sopimusehdon kokonaisvaikutukset sekä asianomaisen alan erityispiirteet. Kokonaisvaikutuksia arvioitaessa myös hinta on otettava huomioon. Ehto, joka tahdonvaltaisesta säännöksestä poiketen yksipuolisesti suosii myyjää tavalla, joka järkyttää osapuolten keskinäistä tasapainoa, on kohtuuton. Säännös ei toisaalta estä puuttumasta myöskään erehdyttävällä tavalla esitettyihin ehtoihin. (HE 8/1977 vp s. 34 – 37)

4. Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin (93/13/ETY, kohtuuttomuusdirektiivi) 3 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksista johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille. Kirjallisesti esitetyt sopimuksen ehdot on direktiivin 5 artiklan mukaan aina laadittava selkeästi ja ymmärrettävästi.

5. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaan sopimusehtojen kohtuuttoman luonteen arviointi ei saa koskea hinnan tai korvauksen riittävyyttä eikä vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita, jos ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Direktiivin johdanto-osan mukaan tällä viitataan sopimuksen kohteena olevien tavaroiden tai palveluiden hinta-laatusuhteeseen.

6. Direktiivi on soveltamisalaltaan merkittävästi suppeampi kuin kohtuuttomia sopimusehtoja koskeva Suomen lainsäädäntö. Kuluttajansuojalain 3 luvun säännökset koskevat kaikenlaisia kuluttajasopimuksia ja niiden kaikkia ehtoja. Koska kuluttajansuojalaissa ei ole pantu täytäntöön direktiivin edellä kuvattua soveltamisrajoitusta, kuluttajansuojalain nojalla on mahdollista arvioida hintaa tai lisämaksua koskevan ehdon kohtuullisuutta myös siltä osin kuin kysymys on hinnan tai lisämaksun asianmukaisuudesta suhteessa elinkeinonharjoittajan vastineena toimittamaan tavaraan tai palveluun.

7. Kohtuuttomuusdirektiivin liitteenä on ohjeellinen luettelo ehdoista, joita voidaan pitää kohtuuttomina. Kieltovaatimuksen kohteena olevan ehdon kaltaista sopimusehtoa ei ole luettelossa mainittu. Luetteloa ei kuitenkaan ole tarkoitettu tyhjentäväksi, minkä vuoksi yksittäistä ehtoa ei voida pitää kohtuullisena yksin sen vuoksi, että se ei esiinny liitteessä (HE 218/1994 vp s. 10).

Viestintämarkkinalain säännösten merkitys

8. Elisa Oyj on vedonnut asiassa siihen, ettei sopimusehto voinut olla kohtuuton, koska se oli kuluttajan suojaksi säädettyjen viestintämarkkinalain pakottavien säännösten mukainen.

9. Viestintämarkkinalain (393/2003) 7 luvussa säädetään teleyrityksen tarjoamia palveluja muuhun kuin teletoimintaan käyttävän henkilön, kuten kuluttajan oikeuksista. Mainittuun lukuun sisältyvän 67 §:n 3 momentin 20 kohdan (363/2011) mukaan viestintäpalvelusopimuksessa on mainittava muun ohella laskun eri maksutavat ja niistä aiheutuvat hintaerot. Säännöstä koskevan hallituksen esityksen (HE 238/2010 vp s. 102) mukaan hintaeroilla tarkoitetaan esimerkiksi paperisen laskun ja e-laskun välistä hintaeroa.

10. Viestintämarkkinalain 83 §:n 1 momentin mukaan kuluttajan ja teleyrityksen väliseen oikeussuhteeseen sovelletaan lisäksi kuluttajansuojalakia. Säännöksen esitöiden mukaan kuluttajansuojalain säännökset täydentävät erityislainsäädännössä olevaa sääntelyä soveltuvin osin (HE 112/2002 vp s. 165). Viestintämarkkinalain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä on lisäksi todettu, että viestintämarkkinalain säännösten on toisinaan virheellisesti tulkittu syrjäyttävän kuluttajansuojalain perusperiaatteet, vaikka lakien keskinäistä suhdetta olisi tulkittava siten, että ne täydentävät toisiaan (HE 231/2005 vp s. 13).

11. Viestintämarkkinalaki on kumottu 1.1.2015 voimaan tulleella tietoyhteiskuntakaarella. Sopimusehtoja ja sopimusehtojen sääntelyä on arvioitava kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimuksen vireilletulohetken mukaan, eikä uuden lain mahdollisilla muutoksilla ole vaikutusta asian arviointiin (KKO 2011:77, kohta 18). Uusi laki ei kuitenkaan ole tuonut sisällöllisiä muutoksia edellä kuvattuun oikeustilaan.

12. Kuten edellä kohdasta 3 ilmenee, kohtuullisuuden arvioinnissa voidaan hyödyntää vertailukohtana tahdonvaltaista lainsäädäntöä. Myös pakottava lainsäädäntö saattaa ilmentää sitä, mitä voidaan pitää sopimuskäytännössä kohtuullisena myös säännösten varsinaisen soveltamisalan ulkopuolella. Viestintämarkkinalain 7 luvun säännökset, joiden soveltamisalaan myös kuluttajien tekemät puhelinliittymiä koskevat sopimukset kuuluivat, olivat lain 83 a § (70/2007) huomioon ottaen kuluttajien suojaksi säädettyä pakottavaa lainsäädäntöä. Korkein oikeus katsoo, että lain 67 §:n 3 momentin 20 kohta ja sitä koskevat perustelut osoittavat, että lainsäädännössä on hyväksytty paperilaskun ja e-laskun mahdollinen hintaero. Vaikka sanottu 3 momentti koskikin vain sitä, mitä seikkoja viestintäpalvelusopimuksessa oli mainittava, Korkein oikeus katsoo momentin 20 kohdan puhuvan sitä vastaan, että paperilaskun maksullisuutta koskevaa sopimusehtoa olisi pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana.

Sopimusehdon kohtuuttomuuden arviointia

Lähtökohta

13. Elisa Oyj:llä on ollut tarjolla useita laskutustapoja, joista paperilaskua lukuun ottamatta ei ole peritty erillistä maksua. Maksuttoman sähköisen laskutuksen edistämisen taustalla voidaan nähdä hyväksyttäviä tavoitteita kuten ympäristön suojeleminen, tietoyhteiskunnan edistäminen sekä kustannusten minimoiminen. Toisaalta sähköiset laskutuspalvelut saattavat tosiasiallisesti kohdella niiden käyttöön erilaiset valmiudet omaavia kuluttajia eri tavoin.

Yleisiä velvoiteoikeudellisia periaatteita

14. Velvoiteoikeudessa lähtökohtana on periaate, jonka mukaan velallisen on velan viivästysseuraamuksista vapautuakseen toimitettava maksu velkojalle (ns. viemävelkaperiaate, ks. velkakirjalaki 3 §, kauppalaki 48 §). Velkojan on kuitenkin omalta osaltaan myötävaikutettava maksuun antamalla velalliselle riittävät tiedot, jotta tämä voi suorittaa velan oikea-aikaisesti. Pääsääntöisesti laskun toimittaminen ilman eri veloitusta kuuluu velkojan mainitun myötävaikutusvelvoitteen piiriin.

15. Maksun suorittamiseksi tarvittavien tietojen toimittamisen tapaa ei ole kuitenkaan yleisesti säännelty. Tällaisia säännöksiä ei ole erityisesti matkapuhelinliittymiä koskevan laskutuksenkaan osalta. Näin ollen teleyrityksellä ei ole nimenomaista velvollisuutta toimittaa asiakkaalle laskua määrätyllä tavalla, vaan teleyritys ja asiakas voivat sopimusvapauden periaatteen mukaisesti sopia myös laskutustavasta.

Paperilaskun maksullisuuden kohtuullisuudesta

16. Kestosopimuksissa laskun toimittamisesta aiheutuvat kustannukset kuluttajalle on tavallisesti sisällytetty tarjottavan palvelun kokonaishintaan. Ilman nimenomaista sopimusehtoa laskutuskustannusten tuleekin velvoiteoikeudellisten pääperiaatteiden mukaan sisältyä kuluttajalle ilmoitettuun palvelun kokonaishintaan. Tämä seikka ilmenee myös markkinaoikeuden päätöksen antamisen jälkeen voimaan tulleesta kuluttajansuojalain 2 luvun 10 a §:stä, jonka mukaan kuluttajalta on ennen sopimuksen tekemistä pyydettävä nimenomainen suostumus kaikkiin lisämaksuihin, jotka eivät sisälly kulutushyödykkeestä perittäväksi ilmoitettuun hintaan.

17. Sopimusvapauden periaatteen mukaisesti osapuolet voivat kuitenkin sopia laskutuksen hinnoittelusta myös muulla tavalla. Liiketaloudellisin perustein toimivalle elinkeinoharjoittajalle laskutuksesta syntyvät kulut siirtyvät yleensä jossakin muodossa kuluttajien maksettavaksi.

18. Asiassa tietoyhteiskunnan kehityksestä ja laskutustavoista esitetyn selvityksen perusteella sähköisten palveluiden ja niiden myötä myös sähköisten laskutustapojen voidaan todeta yleistyneen. Paperilaskujen osuus kaikista laskuista on kuitenkin yhä huomattava. Esitetyn selvityksen perusteella ei voida päätellä, missä määrin paperilaskun valitseminen johtuu kuluttajien tottumuksista ja mieltymyksistä ja missä määrin siitä, että heillä ei ole internetin käyttöön tarvittavaa laitetta helposti saatavilla tai kykyä käyttää sähköisiä palveluita. Selvityksen puutteellisuudesta huolimatta voidaan pitää ilmeisenä, että osa kuluttajista valitsee paperilaskun sen vuoksi, etteivät he pysty käyttämään internetiä. Sen vuoksi on perusteltua lähteä siitä, että matkapuhelinliittymän kaltaisen, välttämättömyytenä pidettävän palvelun tuottajan on tarjottava myös laskutustapaa, joka ei edellytä internetin käyttöä. Tällaisen laskutustavan ei kuitenkaan tarvitse olla maksuton.

19. Kuluttaja-asiamies on vedonnut muun muassa siihen, että laskutuksen erillinen hinnoittelu on omiaan hämärtämään asiakkaiden hintatietoisuutta. Korkein oikeus katsoo, että laskutuksen kustannusten erittelemisen voidaan ajatella myös lisäävän laskutuksen avoimuutta ja palvelevan näin myös kuluttajien etua. Toisaalta tällaisten yleensä palvelun kokonaishintaan sisältyvien kustannusten eritteleminen omaksi laskutettavaksi eräkseen saattaa laskutuksen avoimuuden sijasta heikentää kuluttajien hintatietoisuutta tarjottavista palveluista ja vaikeuttaa eri elinkeinonharjoittajien tarjoamien palveluiden hintojen vertailemista. Korkein oikeus kuitenkin katsoo, että paperilaskun maksullisuutta koskeva ehto on esitetty Elisa Oyj:n sopimusehdoissa niin selvästi, että se on ollut tavanomaisella tarkkaavaisuudella sopimusehtoihin perehtyvän kuluttajan helposti ymmärrettävissä, eikä hinnoittelusta ole perustellusti voinut syntyä erheellistä kuvaa.

20. Markkinaoikeus on päätöksessään vertaillut Elisa Oyj:n paperilaskun toimittamisesta perimän lisämaksun suuruutta matkapuhelinliittymän käytöstä kuukausittain perittävien maksujen suuruuteen. Korkein oikeus katsoo, että lisämaksun perimistä koskevan ehdon kohtuullisuutta arvioitaessa lisämaksun suuruutta on perusteltua verrata myös niihin kustannuksiin, joita yhtiölle aiheutuu kyseisen lisämaksun vastineena olevasta palvelusta eli paperilaskun toimittamisesta postitse kuluttajalle. Asiassa ei ole edes väitetty, että paperilaskun toimittamisesta peritty 1,90 euron lisämaksu olisi ylimitoitettu Elisa Oyj:lle tosiasiallisesti aiheutuviin kustannuksiin nähden. Lisämaksun periminen ei siten johda siihen, että yhtiö saisi epäasianmukaista hyötyä paperilaskun valinneiden kuluttajien kustannuksella. Jos lisämaksun periminen paperilaskusta kiellettäisiin, seurauksena olisi todennäköisesti paperilaskujen toimittamisesta aiheutuvien kustannusten sisällyttäminen viestintäpalvelujen hintoihin. Tällöin kustannukset tulisivat osaltaan niidenkin kuluttajien maksettaviksi, jotka ovat valinneet jonkin vähemmän kustannuksia aiheuttavan laskutustavan. Korkein oikeus katsoo myös näiden näkökohtien puhuvan sitä vastaan, että lisämaksun perimistä koskevaa sopimusehtoa olisi pidettävä kohtuuttomana.

21. Toimialan erityispiirteisiin liittyvänä seikkana voidaan todeta, että Elisa Oyj on tarjonnut asiakkailleen useampia sähköisiä laskutustapoja, kuten tekstiviestilaskun. Tekstiviestipalvelu on kuulunut osana kaikkiin Elisa Oyj:n tarjoamiin matkapuhelinliittymiin. Näin ollen tämä laskutustapa on ollut lähtökohtaisesti kaikkien matkapuhelinasiakkaiden käytettävissä.

22. Kuluttaja-asiamies on katsonut, ettei tietojen lähettämistä laskun määrästä asiakkaalle tekstiviestillä voida pitää varsinaisena laskutustapana. Elisa Oyj:n asiassa esittämän selvityksen mukaan kuluttajalle lähetettävä laskuilmoitukseksi otsikoitu tekstiviesti on pitänyt sisällään tiedot laskun määrästä ja eräpäivästä sekä tilinumeron, viitteen ja asiakasnumeron. Tämän lisäksi viesti on sisältänyt maininnan, jonka mukaan asiakkaalla on uusi lasku yhtiön tarjoamassa internetpalvelussa.

23. Kuten edellä on todettu, laskutustapaa ei ole säännelty. Elisa Oyj:n asiakkailleen lähettämä tekstiviesti on edellä kuvatulla tavalla sisältänyt maksun suorittamiseksi tarvittavat tiedot. Sellaisillakin asiakkailla, jotka eivät vaikeuksitta kykene käyttämään internetiä mutta jotka osaavat käyttää tekstiviestipalvelua, on siten ollut käytettävissään maksuton tapa saada mainitut tiedot käyttöönsä. Tämäkin seikka tukee osaltaan arviota siitä, ettei matkapuhelinliittymäsopimuksissa ole aihetta pitää kohtuuttomana ehtoa, joka koskee paperilaskuista perittävää lisämaksua.

Johtopäätös

24. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei Elisa Oyj:n käyttämää paperilaskun maksullisuutta koskevaa sopimusehtoa ole pidettävä kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tyypillisesti kohtuuttomana ehtona. Myöskään Elisa Oyj:n perimää 1,90 euron maksua paperilaskusta ei ole katsottava kohtuuttomaksi. Siten kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimuksen hyväksymiselle ei ole perusteita.

Tuomiolauselma

Markkinaoikeuden päätös kumotaan ja kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimus hylätään kaikilta osin.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Juha Häyhä, Pekka Koponen, Mika Huovila ja Tuomo Antila. Esittelijä Juha Mäkelä.