PH osti 20.8.2014 etämyynnillä M Oy:ltä Sony Playstation -merkkisen pelikonsolin 407 eurolla. PH:n mukaan konsolin toimituspäivä oli 27.8.2014. Hän ilmoittaa palauttaneensa pelikonsolin myyjäliikkeelle 29.8.2014.
Asiassa on riitaa siitä onko PH ottanut pelikonsolin käyttöön ja onko hänellä siten ollut oikeutta palauttaa pelikonsoli ja saada maksettu kauppasumma takaisin.
Vaatimukset PH vaatii kaupan purkua ja 407 euron kauppasumman palauttamista sekä 12,65 euron lähetyskulujen korvaamista. Hän vetoaa kuluttajansuojalain mukaiseen 14 vuorokauden peruuttamisoikeuteen.
PH kertoo, että pelikonsoli saapui pahvilaatikkoon pakattuna. Yksi paketin kulmista oli revennyt ja lytyssä. Vastaavalta kohdalta molemmat sisälaatikot olivat repeytyneet vielä pahemmin ja painuneet kokoon. Laatikossa ei ollut minkäänlaisia sinettejä. PH ilmoittaa kertoneensa asiasta myyjäliikkeen edustajalle puhelimessa. Samalla hän kertoi myös, ettei hän uskalla kokeilla laitetta. Liikkeen edustaja totesi, ettei PH:n tietenkään tarvitse vastaanottaa rikkoutunutta pakettia. Kyseinen henkilö lupasi myös selvittää asiaa. Jonkin ajan kuluttua PH sai kuitenkin sähköpostiviestin myyjäliikkeen toimitusjohtajalta. Siinä todettiin, ettei PH:n laitetta vaihdettaisi koska hän oli avannut paketin ja murtanut sinetit. Myyjäliikkeen ristiriitaisten lausuntojen vuoksi PH päätti purkaa kaupan ja lähettää paketin myyjäliikkeen toimitusehtojen mukaisesti takaisin liikkeen toimipisteeseen. Koska myyjäliikkeellä ei ole palautusmaksusopimusta postin kanssa, PH joutui maksamaan 12,65 lähetyskulut. PH tähdentää, ettei hän myyjäliikkeeltä saamiensa ohjeiden mukaisesti testannut laitteeseen mahdollisesti tulleita vaurioita.
PH myöntää avanneensa pakkauksen mutta kiistää käyttäneensä konsolia; hän ei edes omista yhtään peliä, jolla konsolia olisi voinut käyttää. Myyjäliikkeeltä pyydettiin myös kuvatodisteita siitä, että laite olisi otettu liikkeen väittämällä tavalla käyttöön. Laitteen pakkauksessa oli vain kaksisivuinen espanjankielinen käyttöohje.
PH on lähettänyt lautakunnalle kopiot sähköpostikirjeenvaihdosta, jonka hänen asiaansa hoitanut kuluttajaoikeusneuvoja on käynyt myyjäliikkeen kanssa. Siinä keskustelua on käyty muun muassa siitä, onko konsolin käynnistämistä pidettävä laitteen käyttöönottamisena. Molemmat osapuolet ovat tältä osin vedonneet hallituksen esitykseen kuluttajansuojalaista.
Vastaus M Oy katsoo, ettei PH:lla ole ollut oikeutta palauttaa konsolia, koska hän oli ottanut sen käyttöön ennen palautusta. Myyjäliike viittaa myös kannanottoihinsa, jotka sisältyvät PH:n lautakunnalle toimittamaan sähköpostikirjeenvaihtoon, jota liike on käynyt kuluttajaoikeusneuvojan kanssa.
Myyjäliike toteaa PH:n kertoneen puhelimessa ennen konsolin palauttamista pienestä ruhjeesta konsolipaketin kulmassa. PH epäili tuolloin sitä, toimisiko konsoli. Ruhjeesta huolimatta hän oli myös avannut pakkauksen sinetin ja muun muassa selaillut manuaalia ja myyjäliikkeen tekemän testauksen mukaan myös käyttänyt konsolia. PH:lle kerrottiin jo tuolloin, että jos konsoli on otettu käyttöön, ei sitä voi palauttaa. PH:lle annettiin kuitenkin lähettämisohjeet siltä varalta, ettei konsoli toimisi paketin ruhjeen vuoksi. Huoltoon toimittaminen pyydettiin tekemään palautusosoitteesta poikkeavaan osoitteeseen. PH lähetti konsolin kuitenkin ohjeistuksen vastaisesti palautusosoitteeseen, minkä vuoksi konsoli oli sieltä ohjattu testattavaksi toisaalle. Tästä aiheutui myyjäliikkeelle kustannuksia. Testauksessa konsoli osoittautui toimivaksi. Myyjäliike toteaa, että PH on esittänyt kuluttajaneuvojalle erilaisen version tapahtumista kuin alun perin myyjäliikkeelle.
Konsolia testattaessa ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä oli nähtävissä, että PH oli käynnistänyt laitteen ennen sen lähettämistä takaisin. Liike toteaa, ettei sillä ole valitettavasti esittää kuvatodisteita kyseisestä käynnistyksestä. PS4 -konsoli toimii niin, että ensimmäisellä käyttäjälle esitetään ensikäynnistysvalikko, mikä tässä tapauksessa ei tullut näkyviin, koska se oli esitetty jo aikaisemmin. Saman tulisi huomaamaan myös seuraava asiakas, jos konsoli toimitettaisiin uutena eteenpäin. Kun konsoli käynnistetään, sen tila siis muuttuu, eikä sitä voida enää hyväksyä käyttämättömänä takaisin. Liike toteaa myös, että sen lisäksi, että pakkaus oli avattu, sen sinetti oli rikottu ja muun muassa pakkauksessa ja manuaalissa oli selviä käytön jälkiä, joten tuote ei ollut enää myyntikuntoinen.
Myyjäliike painottaa sitä, että ääni- ja kuvatallenteet ovat kuluttajansuojan mainitsemia esimerkkejä tuotteista, joita ei voi palauttaa sinetin avaamisen jälkeen.
Ratkaisun perustelut Kuluttajansuojalain 6 luvun 7 §:n 1 momentin (30.12.2013/1211) mukaan etämyyntisopimuksella tarkoitetaan etämyyntiä varten luodussa myynti- tai palveluntarjontajärjestelmässä tehtävää kulutushyödykesopimusta, joka tehdään ilman, että osapuolet ovat yhtä aikaa läsnä ja jonka tekemiseen käytetään vain yhtä tai useampaa etäviestintä.
Lautakunta katsoo selvitetyksi, että puheena olevassa pelikonsolin kaupassa on ollut kysymys edellä olevassa laissa tarkoitetusta etämyynnistä.
Kuluttajansuojalain 6 luvun 14 §:n 1 momentin (30.12.2013/1211) mu-kaan kuluttajalla on oikeus peruuttaa koti- tai etämyyntisopimus ilmoit-tamalla siitä peruuttamislomakkeella tai muulla yksiselitteisellä tavalla elinkeinonharjoittajalle viimeistään 14 päivän kuluttua palvelusopimuk-sen tai sähköisesti toimitettavaa digitaalista sisältöä koskevan sopimuk-sen tekemisestä, kauppasopimuksessa tavaran tai viimeisen tavaraerän vastaanottamisesta taikka, jos kyse on tavaroiden säännöllisestä toimit-tamisesta, ensimmäisen tavaraerän vastaanottamisesta.
Saadun selvityksen perusteella lautakunta katsoo PH:n peruuttaneen etämyyntisopimuksen laissa asetettujen edellytysten mukaisesti.
Kuluttajansuojalain 6 luvun 16 §:n 1 momentin (30.12.2013/1211) 8 kohdan mukaan jollei toisin sovita, kuluttajalla ei ole 14 §:ssä säädettyä peruuttamisoikeutta, jos sinetöitynä toimitettu ääni- tai kuvatallenne taikka tietokoneohjelma on avattu.
Myyjäliike vetoaa siihen, että PH:n palauttama pakkaus oli avattu, sen sinetti oli rikottu ja muun muassa pakkauksessa ja manuaalissa oli selviä käytön jälkiä, joten tuote ei ollut enää myyntikuntoinen. Liike katsoo, että pelikonsoli kuuluu edellä olevassa lainkohdassa tarkoitettuihin, peruttamisoikeuden ulkopuolelle rajattuihin tuotteisiin.
Hallituksen esityksen (157/2013) 6 luvun 16 §:n 8 kohdan perusteluissa todetaan, että peruuttamisoikeutta ei ole, jos sinetöitynä toimitettu ääni tai kuvatallenne taikka tietokoneohjelma on avattu. Poikkeus vastaa perustelujen mukaan voimassa olevan 6 luvun 16 §:n 5 kohtaa, ja se perustuu direktiivin 16 artiklan i kohtaan. Edellä viitatun aikaisemman lain esitöissä HE 79/2000 todetaan pykälän 5 kohdassa, että kuluttaja menettää peruuttamisoikeutensa, jos hän on avannut sinetöitynä toimitetun ääni- tai kuvatallenteen taikka tietokoneohjelman. Sinetin avaamista ei siis pidetä 23 §:n 2 momentissa tarkoitettuna pakkauksen purkamisena, joka ei johda peruuttamisoikeuden menettämiseen. Kohdassa tarkoitetut tuotteet voidaan kopioida helposti ja nopeasti. Sinetöinnillä pyritään estämään peruuttamisoikeuden käyttäminen väärin niin, että tuote ensin kopioidaan ja sen jälkeen kauppa peruutetaan. Näistä syistä rajoitus on katsottu alan elinkeinonharjoittajien kannalta kohtuulliseksi.
Myyjäliikkeen mukaan palautettua konsolia testattaessa ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä oli nähtävissä, että PH oli käynnistänyt laitteen ennen sen lähettämistä takaisin. PH myöntää avanneensa pakkauksen mutta kiistää käyttäneensä konsolia. Laatikossa ei häneen mukaansa ollut minkäänlaisia sinettejä. PH toteaa myös, että myyjäliikkeeltä pyydettiin kuvatodisteita siitä, että laite olisi otettu liikkeen väittämällä tavalla käyttöön. Myyjäliike toteaa, ettei sillä ole valitettavasti esittää kuvatodisteita kyseisestä käynnistyksestä. Sen mukaan PS4 -konsoli toimii niin, että ensimmäisellä käyttäjälle esitetään ensikäynnistysvalikko, mikä tässä tapauksessa ei tullut näkyviin, koska se oli esitetty jo aikaisemmin.
Lautakunta toteaa, ettei kyseistä pelikonsolia voi pitää kuluttajansuojalain 6 luvun 16 §.n 8 kohdassa tarkoitettuna sinetöitynä toimitettuna ääni- tai kuvatallenteena taikka tietokoneohjelmana. Lisäksi lautakunta toteaa, että myyjäliikkeen asiana olisi joka tapauksessa ollut esittää näyttöä siitä, että myyjäliikkeen mainitsema sinetti olisi avattu ja laite oli otettu liikkeen tarkoittamalla tavalla käyttöön. Tällaista näyttöä liike ei ole esittänyt. Näiden syiden perustella lautakunta katsoo, että PH:lla on ollut oikeus peruuttaa pelikonsolin etämyyntisopimus.
Edellä kerrotun vuoksi lautakunta katsoo, että myyjäliikkeen tulee palauttaa PH:lle hänen vaatimansa pelikonsolin 407 kauppahinta.
PH on vaatinut myös konsolin 12,65 euron palautuskulujen hyvittämistä.
Kuluttajansuojalain 6 luvun 9 §:n 11 kohdan (30.12.2013/1211) mukaan ennen koti- tai etämyyntisopimuksen tekemistä kuluttajalle on annettava tarvittaessa tieto siitä, että jos kuluttaja peruuttaa sopimuksen, hänen on vastattava tavaroiden palauttamiskustannuksista, sekä etämyynnissä myös tieto palauttamiskustannusten määrästä, jos tavarat eivät ole luonteensa vuoksi palautettavissa tavanomaisella tavalla postitse.
Hallituksen esityksen (HE 157/2013) mukaan kuluttajalle on annettava tarvittaessa tieto siitä, että jos kuluttaja peruuttaa sopimuksen, hän vastaa myös tavaroiden palauttamiskustannuksista. Tietoa ei siis luonnollisesti tarvitsisi antaa silloin, kun elinkeinonharjoittaja lain tai sopimuksen mukaan vastaa palauttamiskustannuksista. Tiedonantovelvoite on kytköksissä uuteen 17 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan voimassa olevasta laista poiketen palauttamiskustannuksista vastaa pääsäännön mukaan jatkossa kuluttaja.
Lautakunta toteaa, ettei myyjäliike ole kommentoinut erikseen PHn vaatimusta konsolin palautuskulujen korvaamisesta. Liike ei ole myöskään esittänyt, että PH:lle olisi ennen etämyyntisopimuksen tekemistä annettu Kuluttajansuojalain 6 luvun 9 §:n 11 kohdassa edellytetty tieto siitä, että jos PH peruuttaa sopimuksen, hänen on vastattava tavaroiden palauttamiskustannuksista. Näin ollen lautakunta katsoo, että myyjäliikkeen tule korvata PH:lle 12,65 palautuskulut.
Suositus Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että M Oy palauttaa PH:lle pelikonsolin 407 euron kauppahinnan sekä korvaa PH:lle pelikonsolin 12,65 euron palautuskulut.
Päätös oli yksimielinen.
Julkaistu 20.10.2016