Laillinen ulkomaille muuttaminen lasten kanssa

Suomi
Sisällön tuottaja:
European Judicial Network
Siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto

1 Millaisissa tapauksissa vanhempi voi laillisesti viedä lapsen toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta?

Lapsen huoltajista ja lasta koskevasta päätöksenteosta säädetään laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983).

Jos vain toinen vanhempi on lapsen huoltaja, tämä vanhempi päättää lasta koskevista asioista, mukaan lukien asuinpaikasta, ja voi näin ollen lähtökohtaisesti viedä lapsen toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta.

Jos vanhemmat ovat yhdessä lapsensa huoltajia, he vastaavat yhdessä lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tekevät yhdessä lasta koskevat päätökset.

Jos vanhemmat ovat yhdessä lapsensa huoltajia, tuomioistuin voi päättää huoltajien välisestä tehtävien jaosta eli antaa päätöksessä yksilöityjen huoltajan tehtävien osalta päätösvallan yksin toiselle vanhemmalle. Lapsen huoltoa koskevassa päätöksessä tuomioistuin voi määrätä, että toinen vanhempi voi päättää yksin lapsen asuinpaikasta.

Jos tuomioistuin on päätöksessään määrännyt, että vain toinen huoltajista saa käyttää päätösvaltaa lapsen asumisen osalta, tämä huoltaja voi viedä lapsen toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta.

2 Millaisissa tapauksissa toisen vanhemman suostumus on välttämätön lapsen viemiseksi toiseen valtioon?

Jos vanhemmat ovat yhdessä lapsensa huoltajia, toinen vanhempi ei voi lähtökohtaisesti viedä lasta toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta.

Ks. vastaus edelliseen kysymykseen.

3 Jos toinen vanhempi ei anna suostumustaan lapsen viemiseen toiseen valtioon, vaikka tämä on välttämätöntä, miten lapsi voidaan viedä laillisesti?

Jos toinen vanhempi ei anna suostumusta lapsen viemiseen toiseen valtioon, asian voi viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi.

4 Sovelletaanko väliaikaiseen poisviemiseen (esim. loma, terveydenhuolto) ja pysyvään poisviemiseen samoja sääntöjä? Jos sovelletaan, toimittakaa suostumuksen antamista varten tarvittavat lomakkeet.

Suomessa ei ole erityisiä sääntöjä väliaikaisen poisviemisen, esim. lomamatkojen osalta, eikä käytössä ole lomakkeita suostumuksen antamista varten.

Tuomioistuimen päätös lapsen tapaamisoikeudesta voi sisältää määräyksiä siitä, saako vanhempi matkustaa tapaamisten aikana lapsen kanssa ulkomaille.

Päivitetty viimeksi: 10/05/2023

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.