Sulje

UUSI BETA-VERSIO ON NYT KÄYTETTÄVISSÄ!

Tutustu Euroopan oikeusportaaliin uuteen beta-versioon ja anna siitä palautetta!

 
 

Navigointipolku

menu starting dummy link

Page navigation

menu ending dummy link

Eurooppalainen maksamismääräys - Italia


Viitaten asetuksen (EY) N:o 1896/2006 29 artiklassa tarkoitettuihin ilmoituksiin, jotka jäsenvaltioiden on tehtävä Euroopan komissiolle 12 päivään kesäkuuta 2008 mennessä, lähetämme liitteenä taulukon, jossa on esitetty yhteisön säännöksiä vastaavat kansalliset säännökset.

Mainittakoon, että asetuksen 2 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetut sopimukseen perustumattomat vaatimukset voivat kuulua asetuksen soveltamisalaan.

Sen sijaan erityisesti edellä mainitun 29 artiklan 1 kohdan b alakohdan osalta on katsottu aiheelliseksi erottaa toisistaan siinä mainitun 20 artiklan 1 ja 2 kohdassa esitetyt tilanteet, sillä 1 kohdassa viitataan asianosaisista riippumattomista syistä menetetyn määräajan palauttamiseen, kun taas 2 kohdassa on kyse siitä, että maksamismääräys on annettu selvästi virheellisin perustein tai muiden poikkeuksellisten olosuhteiden johdosta, esimerkiksi osapuolen vilpillisen toiminnan perusteella.

Ensiksi mainitussa tapauksessa sovellettava säännös liittyy Italian siviiliprosessilain 650 §:ssä tarkoitettuun tilanteeseen, jossa maksumääräystä on vastustettu liian myöhään. Tätä koskeva valitus on esitettävä sille tuomarille (tuomioistuimelle), joka lähetti asiaa koskevan ilmoituksen. Tämä on vakiomenettely, jota voidaan soveltaa yleisesti, koska sama tuomioistuin päättää myös sen, voidaanko siviiliprosessilain 650 §:n viimeisessä kohdassa tarkoitettua määräaikaa soveltaa asetuksen 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa.

Jälkimmäisessä tapauksessa tätä nykyä sovellettava ratkaisu on sen sijaan tavallinen haaste tai joissakin tapauksissa toimivaltaisessa alioikeudessa nostettu kanne, koska sama tuomioistuin päättää, onko asiassa sovellettava kansallisia vai asetuksen mukaan määräytyviä toimivaltasääntöjä.

Asetuksen 29 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettujen ja myös asetuksen 7 artiklan 5 kohdassa mainittujen viestintäkeinojen osalta tässä ilmoituksessa rajoitutaan käsittelemään ainoastaan paperilla tapahtuvaa viestintää, koska muiden, erityisesti sähköisten, viestintäkeinojen osalta on noudatettava muun muassa asetuksiin perustuvaa Italian erityislainsäädäntöä ja koska mainituissa säännöksissä tarkoitetaan viestintäkeinoja, jotka ovat asianomaisten tuomioistuinten ”käytössä”.


TOIMIVALTAISTEN TUOMIOISTUINTEN/VIRANOMAISTEN HAKU

Seuraavan hakutoiminnon avulla voi hakea tuomioistuimia/viranomaisia, jotka ovat toimivaltaisia tietyn EU-tason oikeudellisen välineen suhteen. Huom. Vaikka annettujen tietojen täsmällisyys on pyritty varmistamaan kaikin mahdollisin keinoin, saattaa toimivallan määrittelyssä poikkeustapauksissa olla puutteita.

Italia

Eurooppalaiset rajat ylittävät menettelyt – eurooppalainen maksamismääräys


29 artiklan 1 kohdan a alakohta - Toimivaltaiset tuomioistuimet

29 artiklan 1 kohdan b alakohta - Uudelleentutkimismenettely

29 artiklan 1 kohdan c alakohta - Viestintävälineet

29 artiklan 1 kohdan d alakohta - Hyväksytyt kielet

29 artiklan 1 kohdan a alakohta - Toimivaltaiset tuomioistuimet

Eurooppalaista maksamismääräystä koskevassa menettelyssä toimivaltaisia tuomioistuimia ovat seuraavat:

Rauhantuomari, kun asian arvo on enintään

1) 5 000,00 euroa, yleensä;

2) 20 000,00 euroa, kun asia koskee maantie- tai vesiliikenteessä aiheutuneiden vahinkojen korvaamista siinä tapauksessa, että kyseessä on asetuksen (EY) N:o 1896/2006 2 artiklan 2 kohdan d alakohdan i luetelmakohdassa tarkoitettu tilanne.

Rauhantuomari on toimivaltainen asian arvosta riippumatta, kun kyseessä on Italian siviiliprosessilain 7 §:n kolmannen momentin 3 kohdassa tarkoitettu vahingonkorvausasia, joka liittyy asuinkäytössä olevien kiinteistöjen omistajien ja asukkaiden välisiin suhteisiin, joissa on kyse kohtuuden rajat ylittävästä savun, lämmön, hajun, melun tai tärinän aiheuttamista tai vastaavista haitoista, siinä tapauksessa että sovelletaan asetuksen (EY) N:o 1896/2006 2 artiklan 2 kohdan d alakohdan i luetelmakohtaa.

Rauhantuomari on toimivaltainen ratkaisemaan myös asiat, jotka liittyvät myöhässä oleviin sosiaaliturva- ja hyvinvointipalvelumaksuihin.

Muissa tapauksissa toimivaltaisia ovat yleinen alioikeus (tribunale ordinario civile) tai muutoksenhakutuomioistuin (corte d’appello), jos se on ainoa käsittelyaste, ja tapauksissa, joissa Italian lainsäädännössä säädetään yksinomaisesta toimivallasta.

Yleinen alioikeus on toimivaltainen erityisesti asioissa, joita ei ole asetuksen 2 artiklassa suljettu sen soveltamisalan ulkopuolelle, kun on kyse seuraavista:

1) maataloussopimuksia koskevat vaatimukset (toimivaltaisia ovat 14.2.1990 annetun lain nro 29 9 §:ssä tarkoitetut yleisten alioikeuksien maatalousjaostot);

2) patentteja ja tavaramerkkejä koskevat vaatimukset (toimivaltaisia ovat 27.6.2003 annetun decreto legislativo -valtuuslain nro 168 1 §:ssä ja sitä seuraavissa pykälissä, sellaisina kuin ne ovat viimeksi muutettuina, tarkoitetut yleisten alioikeuksien yhtiöoikeuteen erikoistuneet jaostot);

3) merioikeuteen liittyvät vaatimukset, erityisesti alusten yhteentörmäyksistä johtuvat vahingot; alusten ankkuroinnin ja kiinnittymisen ja muiden liikkeiden yhteydessä satamissa tai muissa pysähdyspaikoissa tapahtuneet vahingot; lastaus- ja purkulaitteiden käytöstä ja tavaroiden käsittelystä satamassa aiheutuneet vahingot; alusten verkoille ja muille kalastusvälineille aiheuttamat vahingot; korvaukset avustamisesta, pelastamisesta ja palauttamisesta; hylkyjen etsintäkulujen ja löytöpalkkioiden maksaminen merilain 589 §:n mukaisesti.

4) unionin kannalta merkityksellisiä urakoita, palveluja tai tavarantoimituksia koskeviin hankintasopimuksiin liittyvät asiat ja menettelyt, joissa on osapuolena jokin 27.6.2003 annetun decreto legislativo -valtuuslain nro 168 3 §:ssä, sellaisena kuin se on muutettuna, tarkoitettu yritys, tai kun jokin niistä on mukana yritysryhmittymässä tai väliaikaisessa yritysten yhteenliittymässä, jolle sopimus on myönnetty, tai jonka osalta yleinen tuomioistuin on toimivaltainen (myös tässä tapauksessa toimivaltaisia ovat 27.6.2003 annetun decreto legislativo -valtuuslain nro 168 3 §:ssä tarkoitetut yleisten alioikeuksien yhtiöoikeuteen erikoistuneet jaostot).

Jos muutoksenhakutuomioistuin on ainoa käsittelyaste, se on toimivaltainen asetuksessa vaatimuksen arvolle säädetyissä rajoissa asioissa, joita ei ole asetuksen 2 artiklassa suljettu sen soveltamisalan ulkopuolelle ja joissa on kyse kilpailua rajoittavia sopimuksia ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevista vahingonkorvausvaatimuksista (10.10.1990 annetun lain nro 287 33 §:n 2 momentti).

29 artiklan 1 kohdan b alakohta - Uudelleentutkimismenettely

Asetuksen (EY) N:o 1896/2006 20 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun uudelleen tutkimisen ja siihen liittyvän menettelyn osalta toimivaltainen tuomioistuin on se tuomioistuin, joka antoi Italian siviiliprosessilain 650 §:ssä tarkoitetun maksamismääräyksen.

Asetuksen (EY) N:o 1896/2006 20 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun uudelleen tutkimisen ja siihen liittyvän menettelyn osalta toimivaltainen tuomioistuin on sama yleisten säännösten mukaan määräytyvä yleinen tuomioistuin, joka on toimivaltainen antamaan maksamismääräyksen.

29 artiklan 1 kohdan c alakohta - Viestintävälineet

Postipalvelut ovat asetukseen (EY) N:o 1896/2006 perustuvaa eurooppalaista vähäisiin vaatimuksiin sovellettavaa menettelyä varten hyväksytty toimitustapa.

29 artiklan 1 kohdan d alakohta - Hyväksytyt kielet

Hyväksytty kieli on italia.


Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Päivitetty viimeksi: 26/03/2019