Sulje

UUSI BETA-VERSIO ON NYT KÄYTETTÄVISSÄ!

Tutustu Euroopan oikeusportaaliin uuteen beta-versioon ja anna siitä palautetta!

 
 

menu starting dummy link

Page navigation

menu ending dummy link

Perusoikeudet - Romania


Kansalliset tuomioistuimet

Oikeusasiamies

Erikoistuneet ihmisoikeuselimet

Muut erikoistuneet elimet

Kansalliset tuomioistuimet

Jos henkilön oikeuksia rikotaan, asia voidaan viedä joko suoraan tuomioistuimeen, esimerkiksi yksityisoikeudellisissa asioissa nostamalla kanne tuomioistuimessa, tai muihin julkisiin elimiin laissa säädetyin menettelyin. Valinta riippuu siitä, minkä oikeuden soveltamisalaan se teko kuuluu, jolla henkilön oikeuksia on rikottu (yksityis-, rikos- tai hallinto-oikeus ym.)

Henkilö, jonka oikeuksia on rikottu rikoslain soveltamisalaan kuuluvalla teolla, voi viedä asian joko poliisille tai syyttäjälle, minkä jälkeen rikosprosessi jatkuu rikoslaissa säädetyllä tavalla.

Hallinnollisissa riita-asioissa henkilö, joka katsoo julkisen viranomaisen loukanneen hänen oikeuksiaan tai oikeutettua etuaan hallintotoimella tai jättämällä asian ratkaisematta laissa asetetussa määräajassa, voi lain nro 553/2004 mukaan viedä asian toimivaltaiseen hallintotuomioistuimeen kyseisen toimen kumoamiseksi, mainitun oikeuden tai oikeutetun edun tunnustamiseksi ja aiheutetun vahingon korvaamiseksi. Hallintotuomioistuimeen voi vedota myös henkilö, joka katsoo, että hänen oikeuttaan tai oikeutettua etuaan on loukattu yksittäisen, toiseen oikeushenkilöön kohdistuvan hallintotoimen vuoksi. Yleensä henkilön on ennen asian viemistä toimivaltaiseen hallintotuomioistuimeen noudatettava (lain nro 554/2004 7 §:ssä säädettyä) ennakkomenettelyä, jolla haetaan hallintotoimen kumoamista kokonaan tai osittain sen antaneelta tai (mahdolliselta) hierarkiassa tätä korkeammalta hallintoviranomaiselta.

Tuomioistuimen ja muiden edellä mainittujen laitosten toimivallasta säädetään voimassa olevissa säädöksissä (esimerkiksi siviiliprosessilaissa, rikosprosessilaissa ja laissa nro 554/2004).

Tuomioistuinmenettelyt kuuluvat yleensä yleislainsäädäntöön, mutta niiden erityispiirteet vaihtelevat käsiteltävän asian mukaan (lisätietoja romaniankieliseltä verkkosivulta Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://portal.just.ro/SitePages/ghid.aspx).

Tuomioistuinten yhteystiedot ja muita lisätietoja on saatavilla (ainoastaan romanian kielellä) tuomioistuimen verkkoportaalista Linkki avautuu uuteen ikkunaanPortalul instanțelor de judecată.

Oikeusasiamies

OIKEUSASIAMIES
(AVOCATUL POPORULUI)

Päätoimipaikan osoite:

Strada Eugeniu Carada nr. 3
Sector 3
Bucureşti

Kartta: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.avp.ro/locatie.jpg

Päätoimipaikan yhteystiedot:

Toimiston puhelin: +40 21 312 7134
Puhelin (vaihde): +40 21 312 9462
Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaanavp@avp.ro
Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.avp.ro/

Vastaanottoajat:

Asiantuntijoille ja neuvonantajille voi tehdä ajanvarauksen maanantaista torstaihin klo 9.00–16.00 ja perjantaisin klo 9.00–12.00. Erillisellä ajanvarauksella myös oikeusasiamies ja apulaisoikeusasiamiehet ovat tavattavissa.

Aluetoimistojen osoitteet:

Linkki avautuu uuteen ikkunaanRomanian oikeusasiamiehen aluetoimistot

Viraston yleisesittely (oikeusperusta, esittely, organisaatio, tehtävät, kantelut, menettelyt)

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.avp.ro/index.php?option=com_content&view=article&id=67&Itemid=161&lang=ro-ro

Kantelulomakkeen malli:

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.avp.ro/index.php?option=com_content&view=article&id=166&Itemid=123&lang=ro

Oikeusasiamiestä koskevat pääasialliset voimassa olevat säädökset:

  • Romanian perustuslain 58–60 §, 65 §:n 2 momentti, 146 §:n a ja d kohta,
  • oikeusasiamieslaitoksen organisaatiosta ja toiminnasta annettu laki nro 35/1997, sellaisena kuin se on muutettuna ja täydennettynä (julkaistu uudelleen Romanian virallisen lehden I osassa nro 844, 15.9.2004),
  • oikeusasiamieslaitoksen organisaatiosta ja toiminnasta annettu asetus (julkaistu uudelleen Romanian virallisen lehden I osassa nro 922, 11.10.2004), sellaisena kuin se on muutettu edustajainhuoneen ja senaatin pysyvien toimistojen päätöksellä nro 6/2007 (julkaistu Romanian virallisessa lehdessä nro 445, 29.6.2007),
  • hallintoriita-asioista annettu laki nro 554/2004, sellaisena kuin se on muutettuna (julkaistu Romanian virallisen lehden I osassa nro 1154, 7.12.2004),
  • tietyistä oikeudellisten menettelyjen nopeuttamista koskevista toimenpiteistä annettu laki nro 202/2010, sellaisena kuin se on muutettuna ja täydennettynä (julkaistu Romanian virallisen lehden I osassa nro 714, 26.10.2010).

Oikeusasiamiehen tehtävät ja ominaispiirteet:

  1. Oikeusasiamies suojelee luonnollisten henkilöiden oikeuksia ja vapauksia suhteessa viranomaisiin.
  2. Oikeusasiamies on itsenäinen viranomainen, joka on riippumaton muista viranomaisista.
  3. Oikeusasiamieslaitoksella on oma, valtion talousarvioon sisältyvä budjetti.
  4. Oikeusasiamies ei korvaa muita viranomaisia hoitaessaan tehtäviään.
  5. Oikeusasiamiestä ei voida velvoittaa noudattamaan muiden tahojen asettamia toimintaohjeita, toimeksiantoja, ohjeita tai sääntöjä.
  6. Oikeusasiamiehen toiminta on luonteeltaan julkista, mutta käsittely voidaan pitää luottamuksellisena niiden henkilöiden pyynnöstä, joiden oikeuksia tai vapauksia on rikottu, tai muusta perustellusta syystä.
  7. Oikeusasiamies toimii viran puolesta tai luonnollisten henkilöiden, yritysten, yhdistysten tai muiden oikeushenkilöiden pyynnöstä. Kantelun voi tehdä kuka tahansa kansalaisuudesta, iästä, sukupuolesta, poliittisesta kannasta tai uskonnosta riippumatta.

Apulaisoikeusasiamiehet

Oikeusasiamiestä avustavat apulaisoikeusasiamiehet, jotka ovat erikoistuneet seuraaviin aloihin:

  1. ihmisoikeudet, miesten ja naisten tasa-arvo, uskonnot ja kansalliset vähemmistöt
  2. lasten, perheiden, nuorten, eläkeläisten ja vammaisten oikeudet
  3. asevoimat, oikeuslaitos, poliisi, vankeinhoitolaitos
  4. omaisuus, työ, sosiaaliturva, verotus.

Kuka voi tehdä kantelun oikeusasiamiehelle ja minkälaisista asioista?

1. Toimet, joista voidaan kannella

Kantelu voidaan tehdä hallintotoimista tai viranomaisten toimista, joilla rikotaan luonnollisten henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.

Lain mukaan oikeusasiamiehen toimivallan piiriin kuuluviin hallintotoimiin katsotaan kuuluvan myös itsenäisten julkisten yritysten toimet.

Hallintotoimiin rinnastetaan myös viranomaistahojen toimimattomuus ja toimien viivästyminen.

Seuraavat toimet eivät kuulu oikeusasiamiehen toimivaltaan, ja niitä koskevat kantelut hylätään ilman eri perusteluja:

  • edustajainhuoneen, senaatin tai parlamentin toimet
  • parlamentin ja senaatin jäsenten toimet
  • Romanian presidentin toimet
  • hallituksen toimet, lakeja ja määräyksiä lukuun ottamatta
  • perustuslakituomioistuimen toimet
  • lainsäädäntöneuvoston puheenjohtajan toimet
  • oikeusviranomaisten toimet.

2. Kuka voi kannella oikeusasiamiehelle?

Kaikki luonnolliset henkilöt kansalaisuudesta, iästä, sukupuolesta, poliittisesta kannasta tai uskonnosta riippumatta voivat kannella oikeusasiamiehelle.

3. Oikeusasiamieslaitos toteuttaa tehtäväänsä suojella kansalaisten oikeuksia ja vapauksia viranomaisten suhteen

  • sen henkilön pyynnöstä, jonka oikeuksia ja vapauksia on loukattu
  • viran puolesta.

4. Kantelun vastaanottamisen ja tarkastelun edellytykset

  • Kantelu on laadittava kirjallisesti, ja se voidaan lähettää postitse, sähköpostitse tai faksilla tai jättää henkilökohtaisesti tai asiamiehen (jonka on ilmoitettava omat tunnistetietonsa) välityksellä oikeusasiamiehen päätoimipaikkaan tai johonkin aluetoimistoon vastaanoton yhteydessä tai toimittamalla kirjaamoon.
  • Kantelija voi perustelluista syistä omasta pyynnöstä esittää kantelun suullisesti tai toimistossa. Tällöin tähän tarkoitukseen nimetty henkilöstö kirjaa kantelun vakiolomakkeille.
  • Kantelijan on allekirjoitettava kantelu.
  • Kanteluun on sisällytettävä seuraavat tiedot:
    • täydelliset henkilötiedot henkilöstä, jonka oikeuksia ja vapauksia väitetään rikotun (sukunimi, etunimi, kotipaikka),
    • tiedot aiheutuneesta vahingosta (loukatut oikeudet ja vapaudet, tapahtumat ja niiden kuvaus),
    • asianomaista hallintoviranomaista tai virkamiestä koskevat tunnistetiedot,
    • todisteet viranomaisen viiveestä asian ratkaisemisessa tai kieltäytymisestä ratkaista asia lain mukaisesti ja asetetussa määräajassa,
    • pakollinen maininta siitä, onko asia vireillä tuomioistuimessa tai onko siitä annettu tuomio,
    • tiedot viranomaisista, joihin asiassa on jo vedottu,
    • mukaan on liitettävä kaikki asiakirjat, jotka voivat toimia kantelun tukena.
  • Oikeusasiamiehelle osoitettu kantelu on vapautettu leimaverosta.

5. Tilanteet, joissa kantelua ei voida ottaa käsittelyyn

  • kantelun aihe ei kuulu oikeusasiamiehen toimivaltaan,
  • kantelu on nimetön (sitä ei ole kirjattu) tai se on tehty toisen henkilön nimissä ilman tämän suostumusta,
  • kantelu, joka tehdään yli vuosi sen jälkeen, kun väitetty rikkominen on tapahtunut tai kyseinen henkilö sai tietää väitetystä rikkomisesta,
  • selvästi perusteettomat kantelut voidaan hylätä; hylkääminen on perusteltava.

6. Kantelujen käsittelymenettely

  • Tutkimukset – oikeusasiamieslaitoksella on oikeus suorittaa omia tutkimuksia, pyytää julkishallinnon viranomaisilta tutkimuksen kannalta tarpeellisia tietoja tai asiakirjoja, kuulla julkishallinnon viranomaisten johtoa ja virkamiehiä, jotka voivat antaa kantelun ratkaisemisen kannalta tarpeellisia tietoja, sekä ottaa näiltä lausuntoja.
  • Suositukset – hoitaessaan tehtäviään oikeusasiamieslaitos antaa suosituksia. Niiden kautta oikeusasiamies viestii tarvittaessa julkishallinnon viranomaisille hallintotoimien sääntöjenvastaisuudesta.
  • Erityiskertomukset – jos oikeusasiamieslaitos havaitsee tutkimuksissaan puutteita lainsäädännössä, vakavia korruptiotapauksia tai laiminlyöntejä maan lakien noudattamisessa, se esittää havainnoistaan kertomuksen parlamentin molempien kamarien puhemiehille ja tarvittaessa pääministerille.
  • Toimisto – sekä päätoimipaikalla että 14 aluetoimistolla on toimisto (päätoimipaikan puh. +40 21 312 7134, Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.avp.ro/linkuri/birouriteritoriale.pdf), jonne kansalaiset voivat soittaa maanantaista torstaihin klo 9.00–16.00 ja perjantaisin klo 9.00–14.00.
  • Vastaanotto – tavattavissa on oikeusasiamieslaitoksen erikoishenkilöstöä. Kansalaiset voivat myös sopia tapaamisen oikeusasiamiehen tai apulaisoikeusasiamiehen kanssa oikeusasiamieslaitoksen ja aluetoimistojen organisaatiota ja toimintaa koskevien sääntöjen mukaisesti.

Erikoistuneet ihmisoikeuselimet

Lapsiasiavaltuutettu

LASTENSUOJELUSTA JA ADOPTIOISTA VASTAAVA KANSALLINEN VIRANOMAINEN (AUTORITATEA NAȚIONALĂ PENTRU PROTECȚIA COPILULUI ȘI ADOPȚIE)

Osoite:

Bulevardul G-ral Gheorghe Magheru nr. 7
Sector 1
010322 Bucureşti

Yhteystiedot:

Puh: +40 21 315 3633, +40 21 315 3630, +40 21 310 0789, +40 21 310 0790
Faksi: +40 21 312 7474
Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaanoffice@anpfdc.ro
Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.copii.ro/

Palveluajat:

Maanantaista torstaihin 8.30–16.30

Perjantaisin 8.30–14.00

Adoptio-osasto: Tiistaisin ja torstaisin 9.00–12.00

Viraston yleisesittely (oikeusperusta, esittely, organisaatio, tehtävät, palvelutyypit):

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.copii.ro/despre-noi/misiune/,
Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.copii.ro/activitate/sistemul-de-protectie-a-copilului/prezentare-generala/.

Lastensuojeluosasto on lasten oikeuksien suojelusta ja adoptioista vastaavan kansallisen viranomaisen erikoisosasto.

Tehtävät:

  • laatii ja perustelee ohjelmia perhesuojelun alalla erityisesti perheväkivallan estämiseksi ja torjumiseksi sekä lasten oikeuksien suojelemiseksi ja edistämiseksi,
  • valvoo lasten oikeuksien noudattamista ja suosittelee keskus- tai paikallisviranomaisille tarvittavia toteutettavia toimenpiteitä,
  • kirjaa keskitetysti lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen (ratifioitu lailla nro 18/1990 sellaisena kuin se on uudelleen julkaistuna ja muutettuna) periaatteiden ja sääntöjen noudattamiseen liittyviä tietoja ja laatii niistä yhteenvetoja sekä seuraa ja toteuttaa YK:n lasten oikeuksien komitean suosituksia,
  • koordinoi ja ohjaa menetelmien osalta sellaisten yksiköiden toimintaa, joiden tehtävänä on estää lasten erottaminen vanhemmista ja tarjota lapsille erityistä suojelua, sekä lastensuojelulautakuntien toimintaa,
  • laatii normeja, yksityiskohtaisia sääntöjä ja työmenetelmiä yksiköille, joiden tehtävänä on estää lasten erottaminen vanhemmistaan, tarjota lapsille ja nuorille erityistä suojelua sekä suojata perhettä ja perheväkivallan uhreja, sekä yksiköille, joissa ollaan tekemisissä väkivaltaan syyllistyneiden kanssa,
  • laatii toimilupamenetelmiä ja arviointiperusteita yksiköille, joiden tehtävänä on estää lasten erottaminen vanhemmistaan ja tarjota lapsille, nuorille ja perheväkivallan uhreille erityistä suojelua, sekä myöntää toimilupia kyseisille yksiköille,
  • koordinoi ja ohjaa perheille ja perheväkivallan uhreille tarkoitettuihin tukitoimenpiteisiin ja palveluihin liittyviä menetelmiä.

Tasa-arvoelin

KANSALLINEN SYRJINNÄNTORJUNTANEUVOSTO (CONSILIUL NAȚIONAL PENTRU COMBATEREA DISCRIMINĂRII – CNCD)

Päätoimipaikan osoite:

Piata Valter Maracineanu nr 1-3, sector 1, 010155 București

Puhelin: +40 21 312 6578 +40 21 312 6579
Faksi: +40 21 312 6585
Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaansupport@cncd.org.ro
Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.cncd.org.ro/

Palveluajat:

Maanantaista torstaihin 8.00–16.30, perjantaisin 8.00–14.00

Aluetoimistojen ja tietopalvelukeskuksen osoitteet:

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.cncd.org.ro/contact/

Neuvoston yleisesittely (oikeusperusta, esittely, organisaatio, tehtävät, valitukset, menettelyt):

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.cncd.org.ro/ ,
Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.cncd.org.ro/profil/,
Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.cncd.org.ro/organizare/

Oikeusperusta:

Kansallisen syrjinnäntorjuntaviraston toiminnan perustana on kaikenlaisen syrjinnän estämisestä ja syrjintää koskevista seuraamuksista (sellaisena kuin se on uudelleen julkaistuna) annettu Linkki avautuu uuteen ikkunaanhallituksen asetus nro 137/2000 .

Neuvoston esittely:

CNCD on itsenäinen, parlamentin valvonnassa oleva valtion viranomainen, joka käsittelee syrjinnän torjuntaan liittyviä asioita. Sen tehtävänä on varmistaa, että syrjimättömyyden periaatetta noudatetaan ja sovelletaan voimassa olevan kansallisen lainsäädännön nojalla ja niiden kansainvälisten sopimusten mukaisesti, joiden osapuolena Romania on. CNCD:n toiminnan perustana on kaikenlaisen syrjinnän estämisestä ja syrjintää koskevista seuraamuksista annettu hallituksen asetus nro 137/2000, sellaisena kuin se on uudelleen julkaistuna.

1. Mitä kanteluun pitää sisältyä?

Kanteluun on sisällytettävä seuraavat pakolliset tiedot:

  • kantelijan sukunimi ja etunimi,
  • osoite, johon kantelija haluaa vastauksen, ja yhteysosoite, josta CNCD tavoittaa hänet asian ratkaisua varten tarvittavia lisätietoja varten,
  • puhelinnumero, josta kantelija voidaan tavoittaa lisätietoja varten,
  • kantelun varsinainen sisältö, erityisesti yksityiskohtainen kuvaus väitetystä syrjinnästä,
  • sen henkilön tiedot (osoite, mahdollinen puhelinnumero jne.), jonka väitetään harjoittaneen syrjintää; tietoja tarvitaan siksi, että CNCD:n johtoryhmä voi kuulla kyseistä henkilöä, tai lisätutkimuksia varten.

2. Mitä tapahtuu, kun kantelu on jätetty?

Kantelu rekisteröidään ja toimitetaan johtoryhmälle ratkaisua varten. Kantelu voidaan tehdä CNCD:lle vuoden kuluessa siitä, kun väitetty syrjintä on tapahtunut tai henkilö on saanut tietää siitä. Syrjinnän kohteeksi joutunut henkilö voi viedä asian tuomioistuimeen syrjinnän seurausten korjaamiseksi ja syrjintää ennen vallinneen tilanteen palauttamiseksi. Kantelu on ratkaistava 90 päivän kuluessa.

CNCD:n johtoryhmä tutkii, onko syrjintää tapahtunut, kutsumalla osapuolet pakolliseen käsittelyyn. Kutsu voidaan esittää millä tahansa tavalla, jolla saadaan vastaanottotodistus. Osapuolten saapumatta jättäminen ei estä kantelun ratkaisemista. Oikean ratkaisun varmistamiseksi saatetaan tarvita lisätutkimuksia, esimerkiksi osapuolten kuulemisia.

Kantelijan on osoitettava syrjintä toteen, ja henkilön, jonka väitetään harjoittaneen syrjintää, on osoitettava, ettei kyseessä ole syrjintä.

Ratkaisu (johtoryhmän päätös) ilmoitetaan kirjallisesti 15 päivän kuluessa päätöksen tekemisestä johtoryhmän kokouksessa. Osapuolet voivat hakea tuomioistuimessa muutosta johtoryhmän päätökseen 15 päivän kuluessa sen vastaanottamisesta. Kumpikaan osapuoli ei maksa leimaveroa.

3. Mitkä ovat syrjinnän seuraamukset?

Syrjinnän seuraamukset ovat seuraavat:

  • varoitus
  • 1 000–30 000 leun sakko, jos syrjintä kohdistuu luonnolliseen henkilöön,
  • 2 000–100 000 leun sakko, jos syrjintä kohdistuu henkilöryhmään tai yhteisöön

KANSALLINEN ROMANIVIRASTO
(AGENȚIA NAȚIONALĂ PENTRU ROMI – ANR)

Yhteystiedot:

Str. Splaiul Independentei, nr. 202, et. 8, camera 23, București, Sector 6

Puhelin: +40 21 311 3048
Faksi: +40 21 311 3047
Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaaninfo@anr.gov.ro.
Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.anr.gov.ro/

Alue- ja piiritoimistojen yhteystiedot:

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.anr.gov.ro/index.php/contact

Viraston yleisesittely (tehtävä, rakenne, tulokset):

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.anr.gov.ro/

Oikeusperusta:

Hallituksen asetus nro 78/2004 romaniviraston perustamisesta, hyväksytty muutoksin lailla nro 7/2005.

Viraston tehtävät on vahvistettu kansallisen romaniviraston organisaatiosta ja toiminnasta annetun päätöksen nro 1703/2004 (sellaisena kuin se on muutettuna ja täydennettynä) 3 §:ssä. Viraston päätehtävät ovat seuraavat:

  • laatia hallituksen politiikkaa ja strategiaa romanivähemmistön oikeuksien suojelemiseksi sekä toteuttaa muita tehtäviä, jotka on säädöksissä vahvistettu sen toimialaan kuuluviksi,
  • käynnistää ja toteuttaa koulutustoimia, joilla torjutaan romanien syrjintää keskus- ja paikallishallinnossa,
  • antaa lausuntoja lakiehdotuksista ja muista säädöksistä, joilla on vaikutusta romanivähemmistöön kuuluvien henkilöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin,
  • valvoa romanivähemmistön suojeluun liittyvien kansallisten ja kansainvälisten säädösten soveltamista,
  • vastaanottaa ja tutkia virastojen, organisaatioiden tai luonnollisen henkilöiden sille osoittamia pyyntöjä ja kanteluja ja esittää näkemyksensä asiantuntijana,
  • kehittää romanivähemmistön käytettävissä olevaa tiedotus-, koulutus- ja asiantuntijaneuvontajärjestelmää,
  • analysoida ja arvioida voimassa olevan lainsäädännön mahdollisia syrjiviä vaikutuksia ja pyrkiä parantamaan nykyistä oikeudellista kehystä.

Tehtäviään hoitaessaan kansallinen romanivirasto

  • tekee yhteistyötä ministeriöiden ja keskus- ja paikallishallinnon viranomaisten kanssa sekä muiden julkisten laitosten ja luonnollisten ja oikeushenkilöiden kanssa,
  • tekee yhteistyötä hallitustenvälisten järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen kanssa Romaniassa ja ulkomailla,
  • saa asiantuntijaneuvontaa ja apua Romaniasta ja ulkomailta, ja sen henkilöstöä koulutetaan ja jatkokoulutetaan sille osoitettujen määrärahojen sekä muun sille laillisesti myönnetyn koti- ja ulkomaisen rahoituksen puitteissa,
  • tekee aloitteita toimista, hankkeista ja alakohtaisista ohjelmista, osallistuu niihin ja edistää niitä yhdessä alaan erikoistuneiden kansalaisjärjestöjen kanssa romanien tilanteen parantamiseksi.

VAMMAISASIOISTA VASTAAVA KANSALLINEN VIRANOMAINEN (AUTORITATEA NATIONALĂ PENTRU PERSOANELE CU DIZABILITĂȚI)

Päätoimipaikan osoite:

Calea Victoriei nr. 194
Bucureşti

Yhteystiedot:

Puhelin: +40 21 212 5438, +40 21 212 5439, +40 21 322 0976, +40 21 322 6303, +40 21 322 6304, +40 21 320 7155
Faksi: +40 21 212 5443
Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaanregistratura@anph.ro

Palveluajat:

Puhelinpalvelu maanantaista perjantaihin 9.00–16.00

Viraston yleisesittely (rakenne, tehtävät, organisaation ja toiminnan säännöt):

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.mmuncii.ro/Minister

Oikeusperusta:

Vammaisasioista vastaava kansallinen viranomainen on erikoistunut elin, jolla on oikeushenkilön asema keskushallinnossa, ja se toimii työ-, perhe- ja sosiaaliasioista sekä ikääntyneistä vastaavan ministeriön alaisuudessa.

Viranomainen koordinoi keskitetysti vammaisten erityissuojeluun ja heidän oikeuksiensa edistämiseen liittyvää toimintaa. Se laatii toimintalinjoja, strategioita ja normeja kyseisten oikeuksien edistämiseksi sekä valvoo alan sääntöjen ja vammaisten erityissuojeluun liittyvien toimien soveltamista.

Vammaisten oikeuksia koskevat säädökset:

Vammaisia koskevia säännöksiä on annettu

  • tietyistä keskushallinnon tason uudelleenjärjestelytoimista ja tiettyjen säädösten muuttamisesta ja täydentämisestä annetussa hallituksen kiireellisessä asetuksessa nro 86/2014,
  • vammaisasioista vastaavan kansallisen viranomaisen organisaatiosta, toiminnasta ja tehtävistä annetussa hallituksen päätöksessä nro 50/2015.

Tietosuojaelin

HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN KANSALLINEN VALVONTAVIRANOMAINEN
(AUTORITATEA NAȚIONALĂ DE SUPRAVEGHERE A PRELUCRĂRII DATELOR CU CARACTER PERSONAL – ANSPDCP)

Päätoimipaikan osoite:

B-dul G-ral. Gheorghe Magheru 28–30, Sector 1,
010336 Bucureşti

Yhteystiedot:

Puhelin: +40 31 805 9211, +40 31 805 9212
Faksi: +40 31 805 9602
Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaananspdcp@dataprotection.ro
Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.dataprotection.ro/

Palveluajat:

  • kansallisen valvontaviranomaisen kirjaamo on avoinna yleisölle maanantaista perjantaihin 9.00–13.00
  • ajanvaraukset ovat mahdollisia maanantaista perjantaihin 11.00–13.00.

Viranomaisen yleisesittely:

Henkilötietojen käsittelyn kansallinen valvontaviranomainen toimii täysin itsenäisesti ja puolueettomasti. Viranomainen seuraa ja tarkistaa, noudatetaanko henkilötietojen käsittelyssä henkilöiden suojaamisesta henkilötietojen käsittelyn ja näiden tietojen vapaan liikkuvuuden yhteydessä annettua lakia nro 677/2001, sellaisena kuin se on muutettuna ja täydennettynä.

Tavoite:

Suojata luonnollisten henkilöiden perusoikeuksia ja -vapauksia, erityisesti oikeutta yksityisyyteen sekä perhe- ja yksityiselämään henkilötietojen käsittelyn ja vapaan liikkuvuuden yhteydessä.

Oikeusperusta:

Laki nro 102/2005 henkilötietojen käsittelyn kansallisen valvontaviranomaisen perustamisesta, organisaatiosta ja toiminnasta.

Tehtävät (osa):

  • vastaanottaa ja analysoida henkilötietojen käsittelyä koskevia ilmoituksia,
  • antaa luvan tietojen käsittelyyn laissa säädetyissä tilanteissa,
  • päättää havaitessaan lain säännösten rikkomisen tietojen käsittelyn keskeyttämisestä tai lopettamisesta ja/tai käsiteltyjen tietojen poistamisesta osittain tai kokonaan sekä asian viemisestä syyttäjäviranomaisille tai oikeustoimien toteuttamisesta tapauksen mukaan,
  • tiedottaa luonnollisille henkilöille ja/tai oikeushenkilöille laissa nro 677/2001 säädettyjen velvoitteiden noudattamisen ja menettelyjen toteuttamisen tarpeesta,
  • ylläpitää henkilötietojen käsittelyyn liittyvää rekisteriä ja pitää sitä yleisön saatavilla,
  • vastaanottaa ja ratkaista luonnollisten henkilöiden valituksia tai kanteluita ja ilmoittaa ratkaisuista tai soveltuvin osin toteutetuista toimenpiteistä,
  • tehdä ennakkotarkastuksia tilanteissa, joissa toimija käsittelee henkilötietoja ja tämä aiheuttaa todennäköisesti ihmisten henkilökohtaisiin oikeuksiin ja vapauksiin kohdistuvan riskin,
  • tekee tutkimuksia viran puolesta tai saatuaan valituksen tai kantelun,
  • antaa kenen tahansa henkilön, viranomaisen tai hallintoelimen pyynnöstä suosituksia ja lausuntoja kaikista kysymyksistä, jotka liittyvät perusoikeuksien ja -vapauksien suojeluun henkilötietojen käsittelyssä.

Valitusten ja kantelujen vastaanotto- ja ratkaisumenettely

Henkilöt voivat kirjallisesti ottaa yhteyttä valvontaviranomaiseen, mikäli he katsovat, että heidän laissa nro 677/2001 säädettyjä oikeuksiaan on rikottu henkilötietoja käsiteltäessä. Tämä edellyttää, ettei asiassa ole aikaisemmin ryhdytty oikeustoimiin ja että henkilöt ovat jo ottaneet yhteyttä toimijaan, josta valitus tehdään.

ANSPDCP:lle tehtävän valituksen vakiolomakkeita on saatavilla viraston verkkosivuilta.

Muut erikoistuneet elimet

VALTUUTETTU TUOMARI
(JUDECĂTORUL DELEGAT)

Oikeusperusta:

Oikeusviranomaisten oikeusprosessin yhteydessä määräämien seuraamusten ja vapausrangaistusten täytäntöönpanosta 2. kesäkuuta 2013 annettu laki nro 254 ja vapausrangaistusten täytäntöönpanon valvonnasta vastuussa olevien tuomareiden toiminnan organisointia koskevien sääntöjen hyväksymisestä annettu ylimmän tuomarineuvoston päätös nro 89/2014.

Esittely ja rooli:

Valtuutetut tuomarit kuuluvat Romanian tuomioistuinjärjestelmään. Muutoksenhakutuomioistuimen presidentti valtuuttaa tuomarin vuosittain muutoksenhakutuomioistuimen tuomiopiiriin kuuluvaan vankeinhoitolaitokseen. Kyseisen tuomarin tehtävänä on valvoa ja seurata tällaisten rangaistusten täytäntöönpanon lainmukaisuutta. Vankeinhoitolaitoksessa, jossa on sekä pidätysyksikkö että ennalta ehkäisevän pidätyksen yksikkö, tai pelkkä ennalta ehkäisevän pidätyksen yksikkö, tällainen tuomari valvoo ja seuraa myös ennalta ehkäisevien, vapauden menetyksen sisältävien toimenpiteiden täytäntöönpanon lainmukaisuutta. Samalla tuomari varmistaa, että vapausrangaistusta suorittavien henkilöiden laissa säädettyjä oikeuksia noudatetaan.

Valitukset:

  1. Tuomittu voi esittää kolmen päivän kuluessa vapausrangaistuksen ehdot sisältävän päätöksen tiedoksi saamisesta vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa valvomaan nimetylle tuomarille valituksen ehtojen vahvistamistavasta (lain nro 254/2013 39 §:n 3 momentti).
  2. Tuomittu voi esittää kolmen päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedoksi lautakunnan päätöksen vapausrangaistuksen ehtojen muuttamisesta, vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa valvomaan nimetylle tuomarille valituksen kyseisestä päätöksestä (lain nro 254/2013 40 §:n 11 momentti).
  3. Tuomittu voi esittää kymmenen päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon vankilan hallinnon päätöksestä toteuttaa tämän lain mukaisten oikeuksien käyttöä koskevia toimenpiteitä, vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa valvomaan nimetylle tuomarille valituksen kyseisistä toimenpiteistä (lain nro 254/2013 56 §:n 2 momentti).
  4. Tuomittu voi esittää kolmen päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedoksi kurinpitolautakunnan päätöksen, jossa määrätään kurinpitorangaistus, vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa valvomaan nimetylle tuomarille valituksen kyseisestä päätöksestä (lain nro 254/2013 104 §:n 1 momentti).

Pidätetty voi esittää kolmen päivän kuluessa siitä, kun on saanut tiedoksi lautakunnan päätöksen muuttaa vankeuden ehtoja, esittää vapauden menetykseen liittyvien toimenpiteiden täytäntöönpanoa valvomaan nimetylle tuomarille valituksen kyseisestä päätöksestä (lain nro 254/2013 153 §:n 8 momentti).

MAAHANMUUTON TARKASTUSVIRASTO
(INSPECTORATUL GENERAL PENTRU IMIGRĂRI)

Päätoimipaikan osoite:

Strada Lt. col. Marinescu C-tin nr 15A, Sector 5, Bucureşti

Puhelin: +40 21 410 9940

Faksi: +40 21 410 7501

Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaanigi@mai.gov.ro ja Linkki avautuu uuteen ikkunaandocument.igi@mai.gov.ro (pelkästään henkilökortin jäljennöksiä varten)

Maahanmuuton tarkastusviraston eri osastojen osoitteet

http://igi.mai.gov.ro/contact/bucure%C8%99ti

Maahanmuuton tarkastusviraston alueyksiköt:

http://igi.mai.gov.ro/ro/node/contact

Viraston esittely:

Maahanmuuton tarkastusvirasto on keskushallinnon erikoisyksikkö. Se on julkinen elin, jolla on oikeushenkilön asema ja joka toimii hallinto- ja sisäasiain (Ministerul Administrației și Internelor) ministeriön alaisuudessa.

Tavoite:

Maahanmuuton tarkastusvirasto on perustettu osana Romanian maahanmuuttotoimiston (Oficiul Român pentru Imigrări) uudelleenjärjestelyä. Sillä on lakisääteisiä tehtäviä, joilla pannaan täytäntöön Romanian maahanmuutto-, turvapaikka- ja kotouttamispolitiikkaa sekä niihin liittyviä säädöksiä.

Maahanmuuton tarkastusviraston toiminta on julkista palvelua, joka hyödyttää sekä luonnollisten henkilöiden että yhteisön etuja sekä tukee valtion laitoksia lain nojalla ja lainsäädännön täytäntöönpanemiseksi.

Oikeusperusta:

Maahanmuuton tarkastusviraston organisaatiorakenne ja tehtävät on esitetty 20. kesäkuuta 2007 annetussa hallituksen päätöksessä nro 639, sellaisena kuin se on muutettuna ja täydennettynä.

Tarkastusviraston organisaatio koostuu keskusosastoista, palvelu- ja muista toimintayksiköistä, alueellisista keskuksista, joissa vastaanotetaan ja käsitellään turvapaikanhakijoita, säilöönotettujen ulkomaalaisten alueellisista vastaanottokeskuksista ja maakuntatason (județ) rakenteista.

Maahanmuuton tarkastusvirasto tekee yhteistyötä hallinto- ja sisäasiainministeriön yksiköiden ja muiden valtion laitosten sekä sellaisten kansalaisjärjestöjen ja ulkomaan kansalaisten kanssa, jotka toimivat maahanmuuton ja humanitaarisen suojelun alalla. Virasto tekee lainsäädännön mukaisesti sopimuksia vastaavien ulkomailla toimivien virastojen ja kansainvälisten järjestöjen kanssa.

Lisätietoja EU:n ja EU:n ulkopuolisten kansalaisten ryhmistä, turvapaikasta ja maahanmuutosta, lainsäädännöstä sekä maahanmuuton tarkastusviraston ohjelmista ja strategioista on saatavilla viraston verkkosivustolta.

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN
(INSPECȚIA MUNCII)

Viraston osoite:

Str. Matei Voievod nr. 14, Sector 2, Bucureşti

Puhelin: +40 21 302 7030

Faksi: +40 21 302 7064, +40 21 252 0097

Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaancomunicare@inspectiamuncii.ro

Sähköpostiosoite, johon voi lähettää henkilökortin jäljennöksen: Linkki avautuu uuteen ikkunaancopiedoc@inspectiamuncii.ro

Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.inspectiamuncii.ro/

Työsuojeluviranomaisen palveluajat

Maanantaista torstaihin 8.00–16.30

Perjantaisin 8.00–14.00

Viraston esittely:

Työsuojeluviranomainen on keskushallinnon erikoistunut elin, joka toimii työ-, perhe- ja sosiaaliasioista sekä ikääntyneistä vastaavan ministeriön alaisuudessa. Sen päätoimipaikka on Bukarestissa.

Virastolla on oikeushenkilön asema, ja sen tehtävä valtion viranomaisena on valvoa työsuhteita, työterveyttä ja -turvallisuutta sekä vastata markkinavalvonnast a.

Viraston tavoite:

Työsuojeluviranomainen vastaa sosiaalisesta suojelusta työpaikalla Romanian perustuslain (sellaisena kuin se on uudelleenjulkaistuna) 41 §:n, ammattientarkastusta teollisuudessa ja kaupassa koskevan ILOn yleissopimuksen nro 81/1947 (sellaisena kuin se ratifioitu valtioneuvoston asetuksella nro 284/1973) ja maatalouden ammattientarkastusta koskevan ILOn yleissopimuksen nro 129/1969 (sellaisena kuin se on ratifioitu valtioneuvoston asetuksella nro 83/1975) mukaisesti.

Oikeusperusta:

Virasto perustettiin ja organisoitiin

  • lailla nro 108/1999, sellaisena kuin se on uudelleenjulkaistuna, muutettuna ja täydennettynä
  • hallituksen päätöksellä nro 1377/2009, sellaisena kuin se on muutettuna ja täydennettynä.

Seuraavat tahot toimivat työsuojeluviranomaisen alaisuudessa:

Tietoa vetoomuksista, joita voidaan esittää työsuojeluviranomaiselle, on saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaanviraston verkkosivustolta.

Yleistä etua koskevaa tietoa on saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaanviraston verkkosivustolta.

KANSALLINEN TYÖVOIMATOIMISTO
(AGENȚIA NAȚIONALĂ PENTRU OCUPAREA FORȚEI DE MUNCĂ - ANOFM)

Päätoimipaikan osoite:

Strada Avalanșei, nr. 20-22, sector 4, 040305 Bucureşti

Palveluajat:

Maanantaista torstaihin 8.00–16.30, Perjantaisin 8.00–14.00

Vastaanotto:

Kansallisen työvoimatoimiston johtaja on tavattavissa kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena tiistaina klo 11.00–12.00. Ajanvaraukset numerosta +40 21 303 9831.

Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.anofm.ro/

Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaananofm@anofm.ro

Tietoa kansallisen työvoimatoimiston piiritoimistojen verkkosivustoista on saatavissa Linkki avautuu uuteen ikkunaantoimiston verkkosivustolta.

Toimiston esittely:

Toimisto tarjoaa monenlaisia palveluja, muun muassa ammatillista ohjausta, ammattikoulutuskursseja, irtisanomista edeltäviä neuvontapalveluja, työharjoittelua, yritysten perustamisneuvontaa, heikossa asemassa olevien henkilöiden työllisyyden tukemista sekä edullisia lainoja työpaikkojen luomista varten.

Se palvelee sekä työttömiä että yrityksiä.

Sen päätavoite on lisätä työllisyyttä ja näin vähentää työttömyyttä.

Oikeusperusta:

– laki nro 202 kansallisen työvoimatoimiston organisaatiosta ja toiminnasta,

– hallituksen päätös nro 1610 kansallisen työvoimatoimiston (ANOFM) perussäännöstä.

Kansallisen työvoimatoimiston päätavoitteet ovat seuraavat:

  • vakiinnuttaa sosiaalinen vuoropuhelu työllisyyden ja ammatillisen koulutuksen alalla,
  • soveltaa työllisyyteen ja ammatilliseen koulutukseen liittyviä strategioita,
  • soveltaa työttömiä koskevia sosiaalisia suojelutoimia.

Lisätietoja on saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantoimiston verkkosivustolta.

KANSALLINEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRASTO
(AGENȚIA NAȚIONALĂ PENTRU PROTECȚIA MEDIULUI – ANPM)

Päätoimipaikka:

Splaiul Independenței nr. 294, Corp B, Sector 6, 060031 Bucureşti

Puhelin: +40 21 207 1101, +40 21 207 1102

Faksi: +40 21 207 1103

Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaanoffice@anpm.ro

Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.anpm.ro/

Palveluajat: Maanantaista torstaihin 8.00–16.30, Perjantaisin 8.00–14.00

Viraston esittely:

Kansallinen ympäristönsuojeluvirasto on keskushallinnon erikoiselin ja toimii ympäristöministeriön alaisuudessa. Kansallisen ympäristönsuojeluviraston ja sen alaisuudessa toimivien julkisten virastojen uudelleenjärjestelystä ja toiminnasta Linkki avautuu uuteen ikkunaan17. lokakuuta 2012 annetun hallituksen päätöksen nro 1000 mukaan virastolla on toimivalta panna täytäntöön ympäristönsuojelualan politiikkaa ja lainsäädäntöä.

Tavoite:

Kansallinen ympäristönsuojeluvirasto toimii eurooppalaisen ja kansainvälisen yhteistyön puitteissa. Se turvaa ympäristönsuojeluperiaatteet ja panee täytäntöön ympäristönsuojelulainsäädäntöä.

Kansallisen ympäristönsuojeluviraston tehtävät ovat seuraavat:

  • vastata strategisesta ympäristönsuunnittelusta,
  • seurata ympäristöön liittyviä tekijöitä,
  • ratkaista ympäristöön vaikuttavien toimien lupia koskevat kysymykset,
  • panna täytäntöön ympäristölainsäädäntöä ja -politiikkaa kansallisella ja paikallisella tasolla,
  • laatia kertomuksia Euroopan ympäristökeskukselle seuraavista aiheista: ilmanlaatu, ilmastonmuutos, suojelualueet sekä maaperän ja veden saastuminen.

Valitukset rekisteröidään valitusten ratkaisemista koskevan hallituksen asetuksen nro 27/2002 (sellaisena kuin se on hyväksytty lailla nro 233/2002) mukaisesti, ja ne voidaan lähettää sähköpostitse osoitteeseen Linkki avautuu uuteen ikkunaanoffice@anpm.ro.

Nimettömiä valituksia tai valituksia, joissa ei ole tunnistetietoja, ei oteta tutkittavaksi.

KANSALLINEN KULUTTAJANSUOJAVIRANOMAINEN
(AUTORITATEA NAȚIONALĂ PENTRU PROTECȚIA CONSUMATORILOR – ANPC)

Osoite:

Bulevardul Aviatorilor nr 72, sector 1, 011865 Bucureşti

Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaancabinet@anpc.ro

Palveluajat: Maanantaista torstaihin 8.00–16.30, Perjantaisin 8.00–14.00

Oikeusperusta:

  • Hallituksen päätös nro 700/2012 kansallisen kuluttajansuojaviranomaisen organisaatiosta ja toiminnasta.

ANPC:n tehtävät ovat muun muassa seuraavat:

  1. osallistua yhdessä muiden keskus- ja paikallishallinnon kyseisellä alalla toimivien erikoistuneiden elinten ja valtiosta riippumattomien kuluttajajärjestöjen kanssa kuluttajansuojastrategian laatimiseen ja samalla varmistaa, että se on yhdenmukainen EU:n strategian kanssa,
  2. yhdenmukaistaa kansallista oikeudellista kehystä EU:n kuluttajansuojaa koskevien säädösten kanssa,
  3. esittää hallitukselle hyväksyntää ja antamista varten kuluttajansuoja-alan säädösluonnoksia, jotka koskevat tuotteiden valmistusta, pakkauksia, merkintöjä, säilytystä, varastointia, kuljetusta, maahantuontia ja markkinointia; palvelujen, myös rahoituspalvelujen, tarjoamista sekä sopimusten rikkomisesta aiheutuvien epäsuhtaisten rangaistusten kieltämistä asiakkaiden ja julkisten palvelujen tarjoajien ja muiden yleistä etua koskevien palvelujen tarjoajien välillä, jotta kuluttajien henkeä, terveyttä ja turvallisuutta ei vaaranneta tai jotta kuluttajien laillisia oikeuksia ja oikeutettuja etuja ei rikota,
  4. laatia yhdessä muiden erikoistuneiden julkishallinnon elinten kanssa menettelyjä, jotka koskevat yhteistyön tavoitteita, edellytyksiä ja menetelmiä kuluttajansuojatoimien toteuttamisessa.

Täydellinen luettelo ANPC:n tehtävistä on esitetty Linkki avautuu uuteen ikkunaanviraston verkkosivustolla .

Ilmoitukset ja valitukset:

Kuluttajat voivat lähettää ilmoituksia ja valituksia alueellisten tai piirikunnan kuluttajansuojavirastojen päätoimipaikkoihin tai Bukarestissa sijaitsevaan kuluttajansuojavirastoon sen mukaan, missä tuomiopiirissä valituksen tehnyt talouden toimija harjoittaa yritystoimintaa.

Ilmoitus/valitus tehdään linkin Linkki avautuu uuteen ikkunaanINFO Reclamații kautta. Verkkosivulla on esitetty Linkki avautuu uuteen ikkunaanvalitusmenettely sekä Linkki avautuu uuteen ikkunaanalueellisten ja piirikunnan kuluttajansuojavirastojen yhteystiedot.

Asiaa koskevien säädösten mukaan valitukset ja ilmoitukset on esitettävä kirjallisesti tai sähköisessä muodossa ja ne voidaan jättää henkilökohtaisesti.

Valitukset voidaan toimittaa sähköisessä muodossa tällä Linkki avautuu uuteen ikkunaanverkkosivustolla.

Valitus tai ilmoitus on toimitettava henkilön nimellä.

Valitus/ilmoitus käsitellään lakisääteisessä määräajassa (hallituksen asetuksen nro 27/2002 mukaisesti), mikäli sen mukana on toimitettu kaikki tarvittavat asiakirjat, esim. lasku verotusta varten, kassakuitti tai muu kuitti, sopimus tai takuutodistus tai tarvittaessa muu asiakirja.

Jotta virastot voivat ottaa valitukset käsiteltäväksi, valitusten on täytettävä edellä mainitut edellytykset. Muutoin niiden käsittely lopetetaan tietojen puuttumisen takia.

KANSALLINEN SAIRAUSVAKUUTUSLAITOS
(CASA NAȚIONALĂ DE ASIGURĂRI DE SĂNĂTATE – CNAS)

Osoite:

Calea Călărașilor 248, Bl. S19, Sector 3, 030634, Bucureşti

Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.cnas.ro/

Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaanrelpubl1@casan.ro

Puhelin: +40 37 230 9236

Faksi: +40 37 230 9165

Laitoksen esittely:

Kansallinen sairausvakuutuslaitos (CNAS) on itsenäinen, kansallista etua palveleva julkinen elin, jolla on oikeushenkilön asema. Sen tehtävänä on varmistaa Romanian sosiaalisen sairausvakuutusjärjestelmän yhdenmukainen ja koordinoitu toiminta.

Oikeusperusta:

  • Hallituksen 20. marraskuuta 2002 antama kiireellinen asetus nro 150
  • Hallituksen kiireellinen asetus nro 180/2000
  • Laki nro 145/1997.

Tavoitteet

Kehittää ja ylläpitää sairausvakuutusjärjestelmää, jossa vakuutettujen oikeuksia kunnioitetaan ja heidän tarpeensa täytetään.

Yleistavoitteet:

  • suojella vakuutettuja terveydenhuollon kustannuksilta sairastumisen tai onnettomuuden yhteydessä,
  • varmistaa, että vakuutetut on vakuutettu kattavasti, oikeudenmukaisesti ja syrjimättömästi edellyttäen, että Romanian sairausvakuutusrahastoa käytetään tehokkaasti.

Erityistavoitteet:

  • varmistaa terveydenhuoltopalvelujen, lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden saatavuus,
  • varmistaa oikeudenmukainen ja syrjimätön suojelu edellyttäen, että sairausvakuutusrahastoa käytetään tehokkaasti,
  • parantaa vakuutetun tyytyväisyyttä palvelujen laatuun,
  • edistää tietojen antamista vakuutetuille.

PYSYVÄ VAALIVIRANOMAINEN
(AUTORITATEA ELECTORALĂ PERMANENTĂ)

Päätoimipaikan osoite:

Str. Stavropoleos Nr 6, Sector 3, 030084 Bucureşti

Puhelin: +40 21 310 0824

Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.roaep.ro/prezentare/

Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaancomunicare@roaep.ro

Viranomaisen esittely:

Pysyvä vaaliviranomainen on itsenäinen hallintoelin, jolla on oikeushenkilön asema ja yleinen toimivalta vaaliasioissa. Sen tehtävänä on varmistaa vaalien ja kansanäänestysten järjestäminen sekä varmistaa, että poliittisten puolueiden rahoitus ja vaalikampanjat ovat perustuslain, asiaa koskevien säädösten sekä kansainvälisten ja eurooppalaisten normien mukaisia.

Oikeusperusta:

  • Päätös nro 4, annettu 22 kesäkuuta 2016, pysyvän vaaliviranomaisen organisaatiota ja toimintaa sekä vaaliasiantuntijakeskustaa koskevien sääntöjen hyväksymisestä.
  • Laki nro 334/2006 poliittisten puolueiden toiminnan ja vaalikampanjoiden rahoituksesta, sellaisena kuin se on uudelleen julkaistuna.
  • Laki nro 208/2015 senaatin ja edustajainhuoneen vaaleista ja pysyvän vaaliviranomaisen organisaatiosta ja toiminnasta, sellaisena kuin se on muutettuna ja täydennettynä.

Tavoitteet:

  • varmistaa säännölliset, vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit käyttämällä henkilöresursseja ja taloudellisia resursseja tehokkaasti ja avoimesti,
  • varmistaa, että poliittiset puolueet ja vaalikampanjat saavat rahoitusta asianmukaisesti ja avoimesti,
  • varmistaa yhdennetty lähestymistapa vaaliprosessin hallintaan.

Toiminnot (luettelo ei ole tyhjentävä):

  • strateginen toiminto: varmistaa alakohtaisten tavoitteiden asettaminen sen toimialalla,
  • sääntelytoiminto: varmistaa vaalien strategisten tehtävien suorittamiseen tarvittavan lainsäädännön valmistelu ja toimittaminen hyväksyttäväksi sekä sellaisia elimiä ja viranomaisia koskevien normien ja pakollisten teknisten sääntöjen valmistelu ja hyväksyntä, joilla on vaaleihin liittyviä tehtäviä,
  • hallintatoiminto: varmistaa vaalien järjestämiseen tarvittavien toimien ja resurssien järjestely ja koordinointi,
  • viranomaistoiminto: varmistaa erityisesti vaalijärjestelmään liittyvien asetusten sekä sellaisten sääntöjen seuranta ja maanlaajuinen soveltaminen, joilla nykyaikaistetaan Romanian vaalijärjestelmää ja varmistetaan sen yhteys muiden EU:n maiden vaalijärjestelmiin,
  • valvontatoiminto: varmistaa lainsäädännön noudattamista koskevat tarkastukset ja tarvittaessa laissa säädettyjen rangaistusten soveltaminen.

Tietoja muista toiminnoista on saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä.

Tehtävät (luettelo ei ole tyhjentävä):

  • laatia ehdotuksia vaalien järjestämiseen liittyvään logistiikkaan ja lähettää ehdotukset hallitukselle ja asianomaisille paikallisille viranomaisille sekä valvoa ehdotusten täytäntöönpanoa,
  • valvoa äänestyspaikkojen määrittämismenetelmää ja äänestyspaikkojen tilojen ja vaalitoimistojen sijaintien valintamenetelmää,
  • valvoa seuraavien äänestyspaikkojen laitteiden ja varusteiden oikea-aikaista toimittamista: vaaliuurnat ja äänestyskopit, leimasimet ja leimasintyynyt, säilytysastiat, joissa äänestyslipukkeet kuljetetaan jne., sekä valvoa tällaisten laitteiden ja varusteiden säilytystä vaalien välissä,
  • valvoa menetelmää, jolla varmistetaan, että tarvittavat varat ovat hyvissä ajoin saatavilla vaalien järjestämiseen liittyvien logistiikkapalvelujen toimittamiseksi.
  • valvoa äänestyspaikkojen, äänestyslipukkeiden ja muiden vaaleissa tarvittavien asiakirjojen ja materiaalien turvallisuutta,
  • valvoa pysyvien vaaliluetteloiden laatimista ja tulostusta,
  • valvoa vaalirekisterin päivittämistä ja tarkastaa päivittäminen.

Tietoja muista tehtävistä on saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä.

ROMANIAN IHMISOIKEUSINSTITUUTTI
(INSTITUTUL ROMÂN PENTRU DREPTURILE OMULUI – IRDO)

Osoite:

B-dul Nicolae Bălcescu nr. 21, Sector 1, Bucureşti

Puhelin: +40 21 311 4921

Verkkosivusto: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.irdo.ro/

Sähköposti: Linkki avautuu uuteen ikkunaanoffice@irdo.ro

Instituutin esittely:

Romanian ihmisoikeusinstituutti (IRDO) on itsenäinen kansallinen instituutti, jolle on sen perustamissäädöksen mukaan annettu tutkimukseen, koulutukseen, tiedon levittämiseen ja asiantuntijaneuvontaan liittyviä tehtäviä. Laissa on myös sen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta koskevat takeet Yhdistyneiden kansakuntien ja Euroopan neuvoston esittämien perusteiden mukaisesti. Näissä perusteissa suositellaan tällaisten laitosten perustamista jokaiseen demokraattiseen valtioon.

Hoitaessaan kaikkia erityistehtäviään tutkimuksen, koulutuksen, tiedottamisen ja asiantuntijaneuvonnan alalla Romanian ihmisoikeusinstituutti ottaa jatkuvasti huomioon kansainvälisissä sopimuksissa esitetyt ihmisoikeuksia koskevat säännöt ja normit ja kansainvälisten tuomioistuinten asiaa koskevan oikeuskäytännön.

Lisäksi IRDOlla on vaaleilla valittuja edustajia lukuisissa kansainvälisissä elimissä, joiden tehtävänä on edistää ja suojella ihmisoikeuksia.

Instituutin palvelut ovat kaikkien niitä tarvitsevien käytettävissä. Perusasiakirjojen tekstit ja bibliografiset viitetiedot jaetaan maksutta tai niistä peritään pelkästään kopiointikulut.

Tieteelliset laitokset tai elimet voivat tilata instituutilta erityistutkimuksia, ja se voi laatia lausuntoja Romaniassa tai ulkomailla sijaitsevien erikoistuneiden foorumien pyynnöstä. Instituutin johto määrittää tällaisista palveluista perittävät maksut.

Oikeusperusta:

Laki nro 9/1991 Romanian ihmisoikeusinstituutin perustamisesta

Tavoite:

Instituutin tehtävänä on varmistaa, että julkiset elimet, kansalaisjärjestöt ja Romanian kansalaiset ovat perillä ihmisoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä ja siitä, miten ihmisoikeudet taataan muissa maissa, erityisesti niissä, jotka osallistuvat Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiin.

Samalla instituutti pyrkii lisäämään kansainvälisten elinten ja ulkomaisen yleisön tietoisuutta sovellettavista käytännön järjestelyistä, joilla varmistetaan, että Romaniassa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja turvataan ne.

IRDOn tehtävät:

  1. perustaa, ylläpitää ja hoitaa kaikille käyttäjille tarkoitettua dokumentointikeskusta, jossa säilytetään ihmisoikeuksia koskevia kansainvälisiä sopimuksia, säädöksiä, asiakirjoja, tutkimuksia ja julkaisuja sekä bibliografisia viitetietoja,
  2. pitää julkiset elimet, kansalaisjärjestöt ja kansalaiset ajan tasalla, erityisesti lisäämällä tietoisuutta kansainvälisistä asiakirjoista, käytännöistä ja tavoista ihmisoikeuksien alalla, myös tarjoamalla tarvittaessa käännöksiä,
  3. järjestää koulutusohjelmia, jotka on joko nimenomaisesti räätälöity sellaisten henkilöiden tarpeiden mukaan, joilla on erityisiä ihmisoikeuksien suojeluun liittyviä velvoitteita, tai suunniteltu lisäämään yleisön tietoisuutta ihmisoikeuskysymyksistä,
  4. antaa tietoja joko säännöllisesti tai pyynnöstä Romanian hallituksen ja kansalaisjärjestöjen toimista ihmisoikeuksien edistämiseksi ja turvaamiseksi ja vastaavista toimista muissa maissa sekä Romanian kansainvälisistä sitoumuksista ja tavasta, jolla ne täytetään,
  5. antaa parlamentin valiokunnille niiden pyynnöstä asiakirjoja, jotka koskevat säädösluonnoksissa käsiteltyjä ihmisoikeuskysymyksiä ja muita parlamentin tutkimia kysymyksiä,
  6. tehdä tutkimuksia ihmisoikeuksien edistämisen ja noudattamisen eri näkökohdista Romaniassa ja ulkomailla,
  7. julkaista ihmisoikeuksia käsittelevää lehteä ja varmistaa sen laaja levitys, myös tarjoamalla käännöksiä muihin kieliin,
  8. järjestää mielipidetutkimuksia kysymyksistä, jotka liittyvät ihmisoikeuksien suojeluun Romaniassa.

Lisätietoja IRDOsta on saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaaninstituutin verkkosivustolta.


Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Päivitetty viimeksi: 20/08/2018