Yksityisoikeuden alalla ennen siirtymäkauden päättymistä meneillään olevat menettelyt ja vireille pannut oikeudenkäynnit jatkuvat EU:n lainsäädännön mukaisesti. Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa yhteisesti sovitun mukaisesti Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevat tiedot säilytetään Euroopan oikeusportaalissa vuoden 2024 loppuun.

Asian vieminen tuomioistuimeen

Gibraltar
Sisällön tuottaja:
European Judicial Network
Siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto

1 Onko asia välttämättä vietävä tuomioistuimeen vai onko olemassa muita vaihtoehtoja?

Asian viemisen tuomioistuimeen olisi oltava viimeinen keino. Ensin olisi harkittava muita keinoja asian ratkaisemiseksi. Jos sinulla esimerkiksi on saatavia, voit kirjoittaa velalliselle kirjeen, kertoa velkamäärän, mihin se perustuu sekä mitä toimia olet jo toteuttanut velan perimiseksi. Voit myös varoittaa, että jos velkaa ei makseta ehdottamaasi päivään mennessä, viet asian tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Jos asiaa ei saada ratkaistua millään muulla tavalla, voit esittää vaatimuksen. Jos vaatimus kiistetään, se voi edetä kolmella tavalla. Ylemmän oikeusasteen tuomioistuimessa (Supreme Court of Gibraltar) vähäisiä vaatimuksia koskeva tuomiovalta on järjestelmä vähäisempien vaatimusten (tavallisesti enintään 10 000 punnan) käsittelemiseksi nopeasti, edullisesti ja helposti. Suurempia vaatimuksia varten ylemmän oikeusasteen tuomioistuimessa on kaksi muuta menettelyä. Nopeampaa menettelyä sovelletaan tavallisesti vähintään 10 000 punnan mutta enintään 15 000 punnan vaatimuksiin, kun vastaajalle on toimitettava vain rajallinen määrä asiakirjoja ja oikeudenkäynnin valmistelu edellyttää enintään noin 30 viikkoa. Kaikki muut asiat osoitetaan monivaiheiseen menettelyyn.

Suurin osa itseään edustavista osapuolista valitsee asian saattamisen vähäisiä vaatimuksia koskevaan menettelyyn.

Seuraavaksi esitettävistä tiedoista voi olla apua, kun mietit, mikä on paras tapa ratkaista riita-asia. Kyseessä on kuitenkin vain yleisesitys, jossa ei käydä läpi kaikkia tuomioistuimen sääntöjä, kuluja ja menettelyjä. Vaatimuksesta riippuen ne voivat olla erilaisia. On myös muistettava, että vaikka asia ratkaistaisiin hyväksesi, tuomioistuin ei voi taata, että saat sinulle määrätyt saatavat.

2 Onko asian vireillepanolle jokin määräaika?

Vireillepanoon tuomioistuimessa sovelletaan aikarajoja tai vanhentumisaikoja. Yleinen vanhentumisaika on kuusi vuotta sovellettavasta päivämäärästä, kuten päivästä, jona sopimusta on rikottu tai vahinkoa kärsitty, tai joissakin tapauksissa päivästä, jona mahdollinen vahinko paljastui. Muita vanhentumisaikoja ovat esimerkiksi kunnianloukkaustapauksiin sovellettava yhden vuoden vanhentumisaika ja hoitovirheen ja henkilövahingon osalta sovellettava kolmen vuoden vanhentumisaika. Vanhentumisajat esitetään vuoden 1960 vanhentumisaikoja koskevassa laissa. Määräajoista voi keskustella asianajajan kanssa. Myös kansalaisten neuvontavirasto (Citizens Advice Bureau) neuvoo asiassa.

3 Onko asia vietävä tuomioistuimeen juuri tässä jäsenvaltiossa?

EU:n lainsäädännössä on erityisiä sääntöjä siitä, minkä jäsenvaltion tuomioistuimeen asia on vietävä. Lisätietoja on saatavilla sivulla ”Tuomioistuinten toimivalta”.

4 Mihin tuomioistuimeen minun on vietävä asia tässä jäsenvaltiossa, kun otetaan huomioon oma kotipaikkani ja vastapuolen kotipaikka ja muut kanteeni käsittelypaikkaan vaikuttavat tekijät?

Gibraltarissa on vain yksi tuomioistuinrakennus. Gibraltarin oikeushallinto sijaitsee osoitteessa 277 Main Street, Gibraltar.

5 Mihin tuomioistuimeen minun on vietävä asia tässä jäsenvaltiossa, kun otetaan huomioon kanteen sisältö ja sen rahamääräinen arvo?

Gibraltarissa on vain yksi tuomioistuinrakennus. Gibraltarin oikeushallinto sijaitsee osoitteessa 277 Main Street, Gibraltar.

6 Voinko panna asian vireille itse vai onko minun otettava avuksi oikeudellinen neuvonantaja, esimerkiksi asianajaja?

Asianajajan oikeudellinen neuvonta tai käyttäminen edustajana ei ole pakollista. Asianosainen voi itse päättää nostaa minkä tahansa kanteen.

7 Mihin on käytännössä otettava yhteyttä asian vireillepanoa varten: tuomioistuimen kansliaan, kirjaamoon vai johonkin muuhun hallintoelimeen?

Voit panna asian vireille tai esittää vaatimuksen Gibraltarin Supreme Court -tuomioistuimessa, 277, Main Street, Gibraltar.

Supreme Court -tuomioistuimen kirjaamo on avoinna maanantaista torstaihin klo 9.30–16.00 ja perjantaisin klo 9.30–15.45 (kesäkuukausina lyhennetty virastoaika). Tuomioistuimen henkilökunta vastaanottaa palvelutiskillä vireillepanon ja voi neuvoa tuomioistuinmenettelyssä. Tuomioistuimen henkilökunta ei voi antaa oikeudellista neuvontaa. (Joissakin tapauksissa se voi kertoa, voitko hakea oikeusapua.)

8 Millä kielellä kanne laaditaan? Voiko sen tehdä suullisesti vai onko asia aina esitettävä kirjallisesti? Voiko kanteen toimittaa faksilla tai sähköpostilla?

Vaatimukset on laadittava kirjallisesti englanniksi, ja tuomioistuinkäsittelyt tapahtuvat englanniksi. Tarvittaessa avuksi voi saada tulkin. Vaatimus on yleensä toimitettava Gibraltarin Supreme Court -tuomioistuimen kirjaamoon henkilökohtaisesti.

9 Onko kanteen nostamista varten valmiita lomakkeita? Jos ei ole, mitä asiakirjoja tuomioistuimelle on toimitettava?

Tavallisesti kanne nostetaan täyttämällä kannelomake (lomake N1). Supreme Court -tuomioistuimen kirjaamon henkilökunta voi auttaa sinua saamaan lomakkeita. Kirjaamon henkilökuntaan voi ottaa yhteyttä osoitteessa Supreme Court Registry, 277 Main Street, Gibraltar tai puhelimitse numeroon (+350) 200 75608.

Lomakkeessa on ohjeet kantajalle ja vastaajalle (henkilö tai yritys, jota vastaan kanne nostetaan). Tuomioistuimen henkilökunta voi auttaa lomakkeen täyttämisessä. Lomakkeen ohjeissa kerrotaan, mitä tietoja kanteessa on oltava. Kun olet täyttänyt lomakkeen, siitä tarvitaan yksi kappale sinulle itsellesi, yksi tuomioistuimelle sekä yksi kullekin vastaajalle, jota vastaan kanne nostetaan. Kun Supreme Court -tuomioistuimen kirjaamo on vahvistanut kannelomakkeen, se palautetaan sinulle, jotta voit lähettää siitä kappaleet vastaajille. Vastaajalle on toimitettava myös tiedoksiantotodistuslomake (Acknowledgement of Service Form) sekä vastausohjeet (Response Pack).

Muun tyyppisiä menettelyjä ja asian käsittelyn myöhempiä vaiheita varten on omat lomakkeensa.

10 Onko tuomioistuimelle maksettava jotain? Jos on, missä vaiheessa maksu peritään? Onko asianajajalle maksettava jo kanteen vireillepanosta alkaen?

Vireillepanosta on tavallisesti maksettava maksu. Maksun määrä riippuu vaatimuksesi rahallisesta arvosta. Jos vastaaja ei suorita vaatimusta heti vireillepanon jälkeen tai kiistää velan ja vaatimuksesi käsitellään riita-asiana, voit joutua maksamaan lisämaksuja. Jos asia ratkaistaan hyväksesi, maksu lisätään summaan, jonka vastaaja on sinulle velkaa.

Myös muita kuluja voi aiheutua. Jos vastaaja kiistää vaatimuksesi, voit tarvita avuksi todistajia kertomaan, mitä on tapahtunut. Voit joutua maksamaan todistajien matkakulut tuomioistuimeen tulosta sekä korvauksen näiden ansionmenetyksestä kyseisenä päivänä. Jos asia kuitenkin ratkaistaan hyväksesi, tuomioistuin voi määrätä vastaajan korvaamaan nämä kulut.

Saatat tarvita myös asiantuntijatodistusta esimerkiksi lääkäriltä, mekaanikolta tai maanmittaajalta. Asiantuntijaa on kenties pyydettävä saapumaan tuomioistuimen käsittelyyn ja todistamaan puolestasi. Voit joutua korvaamaan asiantuntijan kulut ja palkkiot, mutta tuomioistuin voi määrätä vastaajan korvaamaan nämäkin kulut, jos asia ratkaistaan hyväksesi.

Todistajiin, asiantuntijoihin ja oikeudelliseen neuvontaan liittyvät korvattaviksi vaadittavat kulut ovat vähäisiä vaatimuksia koskevissa asioissa rajattuja.

Asianajopalkkiot maksetaan tavallisesti oikeudenkäynnin päätteeksi, mutta tästä voit itse sopia asianajajan kanssa. Jos asia ratkaistaan hyväksesi, tuomioistuin voi määrätä vastaajan maksamaan asianajopalkkiosi kokonaan tai osittain. Jos vaatimuksesi kuitenkin on alle 10 000 puntaa, sinun on tavallisesti maksettava asianajopalkkio itse, vaikka asia ratkaistaisiin hyväksesi. On syytä muistaa, että vaikka tuomioistuin voi ratkaista asian sinun hyväksesi (ja määrätä vastaajan korvaamaan kulusi), tuomioistuin ei automaattisesti varmista, että näin tapahtuu. Jos vastaaja ei maksa, sinun on pyydettävä tuomioistuinta toteuttamaan toimia (tätä kutsutaan ’tuomion täytäntöönpanoksi’), ja tästä voi aiheutua lisäkuluja.

11 Voinko saada oikeusapua?

Gibraltarissa oikeusapua yksityisoikeudellisissa asioissa kutsutaan nimellä legal assistance. Mahdollisuus saada sitä riippuu monista tekijöistä. Lisätietoja voi saada osoitteesta Supreme Court Registry, 277 Main Street, Gibraltar tai puhelimitse numerosta (+350) 200 75608.

12 Mistä lähtien asian katsotaan olevan vireillä? Antavatko viranomaiset palautetta siitä, onko asia on pantu vireille asianmukaisella tavalla vai ei?

Menettely käynnistyy sinä päivänä, jona tuomioistuin vahvistaa kannelomakkeesi. Tuomioistuin merkitsee vahvistamispäivän lomakkeeseen leimalla. Jos kanne vahvistetaan, Supreme Court ‑tuomioistuimen kirjaamo antaa sinulle siitä vahvistamisilmoituksen (Notice of Issue), jossa on tieto vahvistamispäivästä.

13 Onko mahdollista saada tarkempaa tietoa menettelyn etenemisen aikataulusta (esim. siitä, koska on saavuttava asian käsittelyyn)?

Supreme Court ‑tuomioistuimen kirjaamon sinulle kanteen vahvistamisen jälkeen antamassa vahvistamisilmoituksessa (Notice of Issue) esitetään tiedot määräajoista, joihin mennessä vastaajan on annettava vastineensa. Jos vastaaja määräaikaan mennessä kiistää vaatimuksen kokonaan tai osittain, sinulle toimitetaan jäljennös vastineesta, ilmoitus (Notice of Defence) sekä etenemistapaa koskeva kysely (Allocation Questionnaire). Ilmoitus ja kysely toimitetaan myös vastaajalle. Tuomari päättää kyselyyn annettujen vastausten perusteella, mitä kolmesta etenemistavasta (vähäiset vaatimukset, nopea menettely tai monivaiheinen menettely) noudatetaan. Kun tuomari on tehnyt tässä asiassa päätöksen, sinulle ja muille asianosaisille toimitetaan ilmoitus etenemistavasta (Notice of Allocation).

Jos vastaaja ei vastaa vaatimukseen määrätyssä ajassa, voit pyytää tuomioistuinta ratkaisemaan asian ”yksipuolisesti” (määräämään vastaajan maksamaan vaatimasi summan, koska vastausta ei ole toimitettu). Jos vastaaja myöntää velan, voit myös hakea tuomioistuimelta tuomiota. Hakemus tuomion antamisesta tehdään asian vireillepanon yhteydessä sinulle annetulla vahvistamisilmoituslomakkeella (Notice of Issue). Vahvistamisilmoituksessa määrätään, että jos tuomiota ei haeta kuuden kuukauden kuluessa sen määräajan päättymisestä, jonka aikana vastaajan oli annettava vastineensa, vaatimuksesi raukeaa. Tässä tapauksessa voit ainoastaan pyytää tuomarilta raukeamisen perumista.

Päivitetty viimeksi: 23/09/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.