Navigointipolku

menu starting dummy link

Page navigation

menu ending dummy link

Missä jäsenvaltiossa?


Jos yksityishenkilöllä on oikeusriita yrityksen, ammatinharjoittajan, työnantajan, perheensä jäsenen tai muun henkilön kanssa omassa maassaan tai ulkomailla eikä asiassa päästä sopuratkaisuun, voi henkilö nostaa kanteen toista osapuolta vastaan. Mistä tietää, missä tuomioistuimessa ja missä jäsenvaltiossa asia olisi käsiteltävä?


 

Jos asia rajoittuu yhden jäsenvaltion sisälle, on selvitettävä, mikä tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään kyseistä asiaa eli millä tuomioistuimella on asiassa tuomiovalta. Jos kääntyy väärän tuomioistuimen puoleen tai toimivaltakysymyksestä ollaan eri mieltä, asian käsittely saattaa viivästyä reippaasti tai kanne voidaan hylätä puuttuvan toimivallan vuoksi.

Kaikilla jäsenvaltioilla on omat toimivaltasääntönsä, joiden mukaisesti määritellään toimivallan jakautuminen niiden alueella sijaitsevien tuomioistuinten kesken.

Jos asialla on kansainvälinen tai valtioiden rajat ylittävä ulottuvuus, on selvitettävä se jäsenvaltio ja se tuomioistuin, joilla on asiassa toimivalta. Näillä seikoilla saattaa olla merkittäviä seurauksia. Riita-asian käsittely ulkomaisessa tuomioistuimessa saattaa olla hankalaa ja aiheuttaa lisäkustannuksia, jos esimerkiksi tuomioistuimessa annettavat lausunnot on käännettävä, jos on palkattava asianajaja siinä jäsenvaltiossa, jossa asiaa käsitellään, tai jos on matkustettava toiseen jäsenvaltioon oikeudenkäyntiin osallistumista varten.

Toimivaltaista tuomioistuinta voi etsiä hakukoneella, joka löytyy Euroopan siviilioikeudellisen atlaksen sivuilta. Se käsittää kaikkien siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa toimivaltaisten kansallisten tuomioistuinten nimet ja osoitteet (alioikeudet, muutoksenhakutuomioistuimet jne.) sekä niiden tuomiopiirit.

Lisätietoa löytyy myös seuraavista osioista:

Kun toimivaltainen jäsenvaltio ja tuomioistuin on määritetty, asia voidaan viedä oikeuteen. Ks. osio Miten on meneteltävä?


Tätä sivustoa ylläpitää Euroopan komissio. Sivuston tiedot eivät välttämättä edusta Euroopan komission virallista kantaa. Komissio ei ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. EU:n sivustoihin sovellettavat tekijänoikeussäännöt löytyvät oikeudellisesta huomautuksesta.

Päivitetty viimeksi: 27/04/2016