Sulje

UUSI BETA-VERSIO ON NYT KÄYTETTÄVISSÄ!

Tutustu Euroopan oikeusportaaliin uuteen beta-versioon ja anna siitä palautetta!

 
 

menu starting dummy link

Page navigation

menu ending dummy link

Tuomioistuinten toimivalta - Kypros

Tämän sivun alkukielistä versiota kreikka on muutettu äskettäin. Päivitystä suomennetaan parhaillaan.

1 Onko otettava yhteyttä yleiseen siviilituomioistuimeen vai erityistuomioistuimeen (esimerkiksi työtuomioistuimeen)?

Yleiset siviilituomioistuimet (joita kutsutaan aluetuomioistuimiksi eli Επαρχιακά Δικαστήρια Kyproksen oikeusjärjestelmässä) ovat toimivaltaisia käsittelemään useimmat siviiliasiat.

Kun on kyse erityisoikeudenalaan kuuluvista riidoista, on käännyttävä sen erityistuomioistuimen puoleen, jolla on toimivalta ratkaista asia.

Esimerkiksi perheoikeuteen kuuluvat asiat (kuten avioero, elatusapuvaatimus, huoltajuus, yhteydenpito alaikäisiin lapsiin, omaisuusriitojen ratkaiseminen) ratkaistaan Kyproksen perhetuomioistuimissa (Οικογενειακά Δικαστήρια).

Vastaavasti työoikeudellisissa riita-asioissa (työnantajan ja työntekijän välillä, esimerkiksi laiton irtisanominen tai irtisanominen taloudellisista syistä) on käännyttävä sen alueen työtuomioistuimen (Δικαστήριο Εργατικών Διαφορών) puoleen, jossa kyseinen riita on syntynyt, tai sen alueen työtuomioistuimeen, jossa kantajalla on tavanomainen tai pysyvä asuinpaikka. Yleiset siviilituomioistuimet (aluetuomioistuimet) ovat kuitenkin toimivaltaisia silloin, kun vaaditaan korvausta, joka on suurempi kuin kahden vuoden palkka.

Vuokra-asuntoon liittyvissä asioissa (esimerkiksi vuokrankorotus, häätö) on käännyttävä sen alueen vuokranvalvontatuomioistuimen (Δικαστήριο Ελέγχου Ενοικιάσεως) puoleen, jossa asunto sijaitsee.

2 Jos yleinen tuomioistuin on toimivaltainen (ts. asian käsittely kuuluu tällaiselle tuomioistuimelle), miten saan selville, mihin tuomioistuimeen minun on otettava yhteyttä?

Ks. vastaus kysymykseen 2.2.

2.1 Onko olemassa alempia ja ylempiä yleisiä siviilituomioistuimia (esim. käräjäoikeus ja hovioikeus)? Jos on, mikä tuomioistuin on toimivaltainen minun asiassani?

Kyproksen oikeusjärjestelmässä ei tehdä eroa ensimmäisen oikeusasteen yleisten siviilituomioistuinten välillä. Aluetuomioistuinten tuomareiden kesken tehdään ero virka-aseman mukaan (aluetuomioistuimen presidentti, vanhempi tuomari, tuomari). Tuomarien toimivaltuudet käsitellä tiettyjä asioita määräytyvät virka-aseman perusteella.

2.2 Alueellinen toimivalta (Onko kaupungin A vai B tuomioistuin toimivaltainen minun asiassani?)

2.2.1 Alueellisen toimivaltaisuuden pääsääntö

Aluetuomioistuin (yleinen siviilituomioistuin) on toimivaltainen ratkaisemaan riita-asiat seuraavissa tilanteissa:

  • riita on syntynyt kokonaan tai osittain tuomioistuimen tuomiopiirin alueella,
  • vastaaja tai kuka tahansa vastaajista asui tai työskenteli riita-asian tapahtuma-aikaan kyseisen tuomioistuimen tuomiopiirin alueella,
  • kaikki asianosaiset ovat kyproslaisia ja riita on syntynyt kokonaan tai osittain Yhdistyneen kuningaskunnan tukikohtien alueella tai vastaaja (tai yksi vastaajista) asuu tai työskentelee tukikohtien alueella,
  • riita on syntynyt kokonaan tai osittain Yhdistyneen kuningaskunnan tukikohtien alueella moottoriajoneuvon käytöstä sellaisen henkilön toimesta, joka oli tai jonka olisi pitänyt olla vakuutettu moottoriajoneuvoja koskevan lain (vastuuvakuutus) 3 §:n nojalla,
  • riita on syntynyt kokonaan tai osittain Yhdistyneen kuningaskunnan tukikohtien alueella ja koskee työntekijän onnettomuutta tai ammattitautia, joka tapahtui työn aikana tai johtuu työn harjoittamisesta ja johon liittyy työnantajan vastuu: työnantajalla oli tai olisi pitänyt olla vakuutus moottoriajoneuvoja koskevan lain (vastuuvakuutus) 4 §:n nojalla,
  • riita koskee minkä tahansa kiinteän omaisuuden jakamista tai myyntiä tai muuta kiinteään omaisuuteen liittyvää asiaa, kun kyseinen kiinteä omaisuus sijaitsee tuomioistuimen tuomiopiirin alueella.

2.2.2 Poikkeuksia pääsäännöstä

Silloin kun asia koskee hyväntekeväisyysjärjestöä tai mitä tahansa patenttioikeutta tai tavaramerkkiä, joka kuuluu aluetuomioistuimen toimivaltaan lain 29/1983 7 §:ssä tarkoitetun taulukon mukaan, asia voidaan panna vireille missä tahansa aluetuomioistuimessa.

2.2.2.1 Missä tapauksissa voin valita vastaajan asuinpaikan tuomioistuimen (pääsäännön mukaan määräytyvä tuomioistuin) ja jonkun muun tuomioistuimen välillä?

Silloin kun edellä olevan 2.2.1 kohdan mukaan on olemassa vaihtoehtoinen alueellinen tuomioistuin tai 2.2.2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa.

2.2.2.2 Missä tapauksissa minun on valittava muu kuin vastaajan asuinpaikan (pääsäännön mukaan määräytyvä) tuomioistuin?

Silloin kun on kyse kiinteistöä koskevasta yksinomaisesta toimivallasta (ks. 2.2.1 kohdan viimeinen luetelmakohta).

2.2.2.3 Voivatko asianosaiset valita tuomioistuimen, joka normaalisti ei olisi toimivaltainen?

Ei.

3 Silloin kun erityistuomioistuimet ovat toimivaltaisia, miten saan selville, mihin tuomioistuimeen minun pitää ottaa yhteyttä?

Menettelyn aloittaa yleensä valtuutettu asianajaja, joka tietää, missä tuomioistuimessa asia pannaan vireille. Muussa tapauksessa, kun oikeudellista edustajaa ei ole, tietoja voi pyytää korkeimman oikeuden kirjaamosta.

Chief Registrar of the Supreme Court of Cyprus (Ανώτατο Δικαστήριο Κύπρου)

Charalambou Mouskou

1404 Nikosia, Kypros

Puhelin: +357 22865741

Faksi: +357 22304500

Sähköposti: chief.reg@sc.judicial.gov.cy


Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Päivitetty viimeksi: 09/11/2015