Sulje

UUSI BETA-VERSIO ON NYT KÄYTETTÄVISSÄ!

Tutustu Euroopan oikeusportaaliin uuteen beta-versioon ja anna siitä palautetta!

 
 

menu starting dummy link

Page navigation

menu ending dummy link

Lapsen poisvieminen - Malta

Tämän sivun alkukielistä versiota englanti on muutettu äskettäin. Päivitystä suomennetaan parhaillaan.

1 Millaisissa tapauksissa vanhempi voi laillisesti viedä lapsen toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta?

Riippuu tilanteesta, mutta tavallisimmassa tapauksessa toisen vanhemman suostumusta ei tarvitse pyytää, jos tämän asuinpaikka on tuntematon. Siviililain 56 §:n 5 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä vanhemman menettämään huoltajuuden. Tällöin lapsen yksinhuoltajana toimivan vanhemman ei tarvitse pyytää huoltajuutensa menettäneen vanhemman suostumusta.

Vanhemman olisi kuitenkin aina varmistettava, että hän voi viedä lapsen toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta pyytämällä lupa toimivaltaiselta tuomioistuimelta, joka on riita-asioita käsittelevän tuomioistuimen perheoikeuden jaosto (Civil Court (Family Section)).

Lisäksi on otettava huomioon neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003, jonka 2 artiklan 9 kohdan mukaan oikeudella lapsen huoltoon tarkoitetaan lapsesta huolehtimiseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia, varsinkin oikeutta päättää lapsen asuinpaikasta. Tämän vuoksi on mahdollista, että yksinhuoltajuuden saanut vanhempi voi laillisesti viedä lapsen toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta.

2 Millaisissa tapauksissa toisen vanhemman suostumus on välttämätön lapsen viemiseksi toiseen valtioon?

Toisen vanhemman suostumus on saatava aina ennen kuin lapsi viedään kansallisen lainsäädännön mukaisesti toiseen valtioon. Näin on erityisesti silloin, kun toisella vanhemmalla on oikeuksia, joita rikotaan lapsen poisviennillä. Tällaisia oikeuksia ovat muun muassa tapaamisoikeus ja oikeus osallistua lapsen elämää koskevien päätösten tekemiseen (mukaan lukien paikka, ympäristö ja kulttuuri, missä lapsen on tarkoitus varttua). Tässä tilanteessa vanhempi, joka ei anna suostumustaan, voi vastustaa lapsen viemistä toiseen valtioon lukuisilla perusteilla, muun muassa tapaamisoikeuden menettämisellä.

3 Jos toinen vanhempi ei anna suostumustaan lapsen viemiseen toiseen valtioon, vaikka tämä on välttämätöntä, miten lapsi voidaan viedä laillisesti?

Lapsi voidaan viedä toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta toimivaltaisen tuomioistuimen luvalla.

4 Sovelletaanko väliaikaiseen poisviemiseen (esim. loma, terveydenhuolto) ja pysyvään poisviemiseen samoja sääntöjä? Jos sovelletaan, toimittakaa suostumuksen antamista varten tarvittavat lomakkeet.

Kyllä. Väliaikaiseen poisviemiseen sovelletaan samoja sääntöjä. Vanhemman suostumus voidaan ilmaista seuraavasti:

Allekirjoittanut, joka on __________________________________________(alaikäisen etu- ja sukunimi, syntymäaika ja henkilöllisyystodistuksen numero) vanhempi, antaa luvan poikansa/tyttärensä (yliviivaa tarpeeton) poistumiselle Maltan saarelta _________________ _______________________________________ vuoksi (poistumisen syy) määräämättömäksi ajaksi / ajanjaksolla _______________ (yliviivaa tarpeeton).

_________________________________

Vanhemman etu- ja sukunimi, henkilöllisyyskortin numero ja allekirjoitus


Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Päivitetty viimeksi: 07/07/2017