Navigointipolku

menu starting dummy link

Page navigation

menu ending dummy link

Jäsenvaltion oikeus

Kaikilla Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioilla on omat lakinsa ja oikeusjärjestelmänsä. Jäsenvaltion lainsäädäntöön voi kuulua sekä kansallisen tason lakeja (eli kansallista lainsäädäntöä, joka on voimassa koko jäsenvaltion alueella) että lakeja, jotka ovat voimassa vain tietyllä alueella tai kaupungissa.


Jäsenvaltiot julkaisevat lakinsa omilla virallisilla kielillään, ja ne ovat oikeudellisesti sitovia vain näillä kielillä. Tiedotustarkoituksia varten joitakin jäsenvaltion säädöksiä voi olla saatavana myös muilla kuin jäsenvaltion virallisilla kielillä.

Tietokannat

Useimmilla jäsenvaltioilla on oma kansallinen lakitietokanta. Lisätietoa tietokannoista saat valitsemalla jonkin oikealla puolella olevista lipuista.

Lisäksi eurooppalaisessa Linkki avautuu uuteen ikkunaanN-Lex-tietokannassa on linkki useimpiin virallisiin kansallisiin tietokantoihin. N-Lex on parhaillaan käynnissä oleva yhteishanke, jota hallinnoivat Linkki avautuu uuteen ikkunaanEuroopan unionin julkaisutoimisto sekä mukana olevat jäsenvaltiot. Tällä hetkellä N-Lex-tietokannan kautta voi tutustua 23 jäsenvaltion lainsäädäntöön.

Lisäksi Linkki avautuu uuteen ikkunaanEuroopan virallisten lehtien foorumin kautta voit tarkastella EU:n jäsenvaltioissa virallisia lehtiä julkaisevien tahojen verkkosivustoja. Mukana ovat myös EFTA-maat sekä muutamia EU:n ehdokasmaita.

EU:n näkökulmasta monet jäsenvaltioiden lait ovat itse asiassa EU:n lainsäädäntöä toimeenpanevia lakeja. Erityisesti tämä pätee sellaiseen kansalliseen lainsäädäntöön, jolla täytäntöönpannaan EU-direktiivejä. Jos etsit tietoa täytäntöönpanosäädöksistä, joilla jäsenvaltiot ovat saattaneet tietyt EU-lainsäädännön säädökset osaksi kansallista lainsäädäntöään, kokeile Linkki avautuu uuteen ikkunaanEUR-Lex-tietokannan tähän tarkoitettua hakutoimintoa.

Oikeuslähteet

Jäsenvaltioiden oikeus perustuu useisiin lähteisiin, joita ovat erityisesti perustuslaki, kansalliset, alueelliset tai paikalliset säädökset sekä valtion ministeriöiden ym. antamat asetukset. Lisäksi jäsenvaltioiden tuomioistuinten oikeusasioissa tekemistä ratkaisuista muodostuu oikeuskäytäntöä.

Soveltamisalat

Jäsenvaltioiden lainsäädäntö on perinteisesti jaettu yksityisoikeuteen ja julkisoikeuteen.

  • Yksityisoikeus eli siviilioikeus tarkoittaa sellaista lainsäädäntöä, joka koskee yksilöiden tai ryhmien välisiä suhteita ilman valtion tai hallintoelinten väliintuloa.
  • Julkisoikeudella määrätään yksilöiden ja valtion yksiköiden tai viranomaisten välisistä suhteista sekä jälkimmäisten toimivallasta ja menettelyistä. Yleisellä tasolla julkisoikeuteen kuuluvat valtiosääntöoikeus, hallintooikeus ja rikosoikeus. Rikosoikeutta voidaan erityisen luonteensa vuoksi kuitenkin pitää myös omana kategorianaan.

Yksityiskohtaista tietoa jäsenvaltioiden oikeudesta saat valitsemalla jonkin oikealla puolella olevista lipuista.


Tätä sivustoa ylläpitää Euroopan komissio. Sivuston tiedot eivät välttämättä edusta Euroopan komission virallista kantaa. Komissio ei ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. EU:n sivustoihin sovellettavat tekijänoikeussäännöt löytyvät oikeudellisesta huomautuksesta.

Päivitetty viimeksi: 26/04/2016