Navigointipolku

menu starting dummy link

Page navigation

menu ending dummy link

Oikeudenkäyntiä edeltävät ja sen jälkeiset toimet


Euroopan unioni pyrkii edistämään vankien sopeuttamista yhteiskuntaan sallimalla heidän kärsiä tuomionsa kotimaassaan. Tätä varten on perustettu järjestelmä, jonka mukaan vanki voidaan siirtää EU-maahan, jonka kansalainen hän on, jossa hän asuu vakituisesti tai johon hänellä on läheiset siteet.


Järjestelmä perustuu kolmeen EU:n puitepäätökseen:

Puitepäätös vankien palauttamisesta kotimaahansa

Vuoden 2008 Linkki avautuu uuteen ikkunaanpuitepäätös vapausrangaistuksista mahdollistaa vangin siirtämisen takaisin maahan, jossa hän asuu vakituisesti. Tämä perustuu siihen, että yhteiskuntaan sopeuttamisella eli sosiaalisella kuntoutuksella on paremmat mahdollisuudet onnistua, jos vanki saa kärsiä rangaistuksensa kotimaassaan.

Päätös edistää EU-maiden välistä tiedonkulkua ja mahdollistaa siirtojen toteuttamisen tiettyyn määräaikaan mennessä.

Milloin puitepäätöstä alettiin soveltaa?

EU-maiden oli määrä sisällyttää tämä puitepäätös kansalliseen lainsäädäntöönsä 5. joulukuuta 2011 mennessä. Täytäntöönpanon edistyminen käy ilmi Euroopan oikeudellisen verkoston kirjastosta löytyvästä Linkki avautuu uuteen ikkunaantaulukosta.

Minkä säädöksen se korvaa?

Puitepäätös korvaa EU:n osalta tuomittujen siirtämistä koskevan Linkki avautuu uuteen ikkunaanEuroopan neuvoston yleissopimuksen (1983) ja sen Linkki avautuu uuteen ikkunaanlisäpöytäkirjan (1997), joita sovelletaan kuitenkin edelleen suhteissa EU:n ulkopuolisiin maihin.

Puitepäätös rikoksentekijän valvonnan järjestämisestä hänen kotimaassaan

Vuoden 2008 Linkki avautuu uuteen ikkunaanpuitepäätös valvontatoimenpiteistä ja vaihtoehtoisista seuraamuksista mahdollistaa henkilön palauttamisen vakituiseen asuinmaahansa, jos hänet on

  • tuomittu vapausrangaistukseen ja päästetty ehdonalaiseen vapauteen, tai
  • tuomittu vaihtoehtoiseen seuraamukseen

muussa kuin siinä EU-maassa, jossa hänellä on vakituinen asuinpaikka.

Seuraamuksen valvonta tapahtuu tällöin hänen vakituisessa asuinmaassaan, koska yhteiskuntaan sopeuttaminen on siellä helpompaa kuin muualla.

Milloin puitepäätöstä alettiin soveltaa?

EU-maiden oli määrä sisällyttää tämä puitepäätös kansalliseen lainsäädäntöönsä 6. joulukuuta 2011 mennessä. Täytäntöönpanon edistyminen käy ilmi Euroopan oikeudellisen verkoston kirjastosta löytyvästä Linkki avautuu uuteen ikkunaantaulukosta.

Minkä säädöksen se korvaa?

Puitepäätös korvaa osan ehdolliseen rangaistukseen tuomittujen tai ehdonalaisesti vapautettujen valvontaa koskevasta Linkki avautuu uuteen ikkunaanEuroopan neuvoston vuoden 1964 yleissopimuksesta, jota sovelletaan kuitenkin edelleen suhteissa EU:n ulkopuolisiin maihin.

Puitepäätös tutkintavankeuden vaihtoehdoista

Vuoden 2009 Linkki avautuu uuteen ikkunaanpuitepäätös koskee vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista tutkintavankeuden vaihtoehtona toteutettaviin valvontatoimiin.

Tämä säädös mahdollistaa sen, että vastuu ilman vapaudenmenetystä toteutettavasta valvonnasta, joka kohdistuu väliaikaisesti oikeudenkäyntiin asti vapautettuun epäiltyyn, voidaan siirtää epäillyn vakituiselle asuinmaalle.

Näin toisessa EU-maassa oikeudenkäyntiä odottava EU:n kansalainen voi palata väliaikaisesti kotimaahansa. Valvonta kotimaassa toteutetaan ilman vapaudenmenetystä (esim. määräämällä epäilty oleskelemaan tietyssä paikassa tai ilmoittautumaan päivittäin poliisiasemalla). Näin vältetään pitkä tutkintavankeus ulkomailla.

Milloin puitepäätöstä alettiin soveltaa?

EU-maiden oli määrä sisällyttää tämä puitepäätös kansalliseen lainsäädäntöönsä 11. joulukuuta 2012 mennessä. Täytäntöönpanon edistyminen käy ilmi Euroopan oikeudellisen verkoston kirjastosta löytyvästä Linkki avautuu uuteen ikkunaantaulukosta.

Lisätietoja

Lisätietoja antavat vankilaviranomaisten yhteistyöjärjestö Linkki avautuu uuteen ikkunaanEuropris ja Euroopan ehdonalaisjärjestö CEP.


Tätä sivustoa ylläpitää Euroopan komissio. Sivuston tiedot eivät välttämättä edusta Euroopan komission virallista kantaa. Komissio ei ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. EU:n sivustoihin sovellettavat tekijänoikeussäännöt löytyvät oikeudellisesta huomautuksesta.

Päivitetty viimeksi: 13/01/2017