Sulje

UUSI BETA-VERSIO ON NYT KÄYTETTÄVISSÄ!

Tutustu Euroopan oikeusportaaliin uuteen beta-versioon ja anna siitä palautetta!

 
 

Navigointipolku

menu starting dummy link

Page navigation

menu ending dummy link

Minkä maan lakia sovelletaan? - Ruotsi

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Ruotsin kansainvälisen yksityisoikeuden säännökset on vain osittain kodifioitu, ja ne muodostuvat lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöstä. Voimassa olevan lainsäädännön tarkoituksena on noudattaa niitä kansainvälisiä sopimuksia, joihin Ruotsi on liittynyt. Tärkeimmät tämän alan lait ovat seuraavat:

Avioliitto ja lapset

  • Laki tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista, 3 luvun 4 ja 6 § (Lagen (1904:26 s. 1) om vissa internationella rättsförhållanden rörande äktenskap och förmynderskap, josta käytetään ruotsiksi lyhennettä ”IÄL”).
  • Asetus tietyistä avioliittoa, adoptiota ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista, 9, 12 ja 13 § (Förordningen (1931:429) om vissa internationella rättsförhållanden rörande äktenskap, adoption och förmynderskap, ”NÄF”).
  • Laki adoptiota koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista, 2 § (Lagen (1971:796) om internationella rättsförhållanden rörande adoption, ”IAL”).
  • Laki kansainvälisistä isyyskysymyksistä, 2, 3 ja 6 § (Lagen (1985:367) om internationella faderskapsfrågor, ”IFL”).
  • Laki tietyistä avio- ja avopuolisoiden omistussuhteita koskevista kansainvälisistä kysymyksistä, 3–5 § (Lagen (1990:272) om internationella frågor rörande makars och sambors förmögenhetsförhållanden, ”LIMF”).
  • Laki vuoden 1996 Haagin yleissopimuksesta, 1 § (Lagen (2012:318) om 1996 års Haagkonvention) ja vuoden 1996 Haagin yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa, 15–22 artikla.
  • Neuvoston asetus (EY) N:o 4/2009, annettu 18 päivänä joulukuuta 2008, toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa, 15 artikla, ja vuonna 2007 tehty Haagin pöytäkirja elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista.

Perintöasiat

  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 650/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta, 20–38 artikla.

Sopimukset ja kauppa

  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008 (”Rooma I ‑asetus”), annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008, sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista.
  • Vekselilaki, 79–87 § (Växellagen 1932:130).
  • Sekkilaki, 58–65 § (Checklagen 1932:131).
  • Laki irtaimen kauppaan sovellettavasta laista (Lagen (1964:528) om tillämplig lag beträffande köp av lösa saker, ”IKL”).
  • Laki yhteistoiminnasta työpaikalla, 25 a, 31 a ja 42 a § (Lagen (1976:580) om medbestämmande i arbetslivet, ”MBL”).
  • Laki tiettyihin vakuutussopimuksiin sovellettavasta laista (Lagen (1993:645) om tillämplig lag för vissa försäkringsavtal).
  • Merilaki, 13 luvun 4 § ja 14 luvun 2 § (Sjölagen 1994:1009).
  • Laki sopimusehdoista kuluttajasuhteissa, 14 § (Lagen (1994:1512) om avtalsvillkor i konsumentförhållanden).
  • Laki kuluttajansuojasta lomaosakkeita tai pitkäkestoisia lomatuotteita koskevien sopimusten yhteydessä, 1 luvun 4 § (Lagen (2011:914) om konsumentskydd vid avtal om tidsdelat boende eller långfristig semesterprodukt).
  • Laki etäsopimuksista ja kotimyynnistä, 3 luvun 14 § (Lagen (2005:59) om distansavtal och avtal utanför affärslokaler).
  • Kuluttajankauppalaki, 48 § (Konsumentköplagen 1990:932).

Vahingonkorvausoikeus

  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 864/2007 (”Rooma II ‑asetus”). annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (
  • Liikennevahinkolaki, 8, 14 ja 38 § (Trafikskadelagen 1975:1410).
  • Laki Ruotsin ja Norjan välillä porojen laiduntamisesta 9 päivänä helmikuuta 1972 tehdystä yleissopimuksesta,1 § (Lagen (1972:114) med anledning av konventionen den 9 februari 1972 mellan Sverige och Norge om renbetning).
  • Laki Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan välillä 19 päivänä helmikuuta 1974 tehdystä ympäristönsuojelusopimuksesta, 1 § (Lagen (1974:268) med anledning av miljöskyddskonventionen den 19 februari 1974 mellan Danmark, Finland, Norge och Sverige).

Maksukyvyttömyyslaki

  • Neuvoston asetus (EY) N:o 1346/2000, annettu 29 päivänä toukokuuta 2000, maksukyvyttömyysmenettelyistä (”maksukyvyttömyysasetus”) 4, 8–11, 14, 15, 28 ja 43 artikla (Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat hyväksyneet muutetun asetuksen, joka tulee voimaan kesällä 2017).
  • Tanskassa, Suomessa, Islannissa tai Norjassa sijaitsevan omaisuuden kattavia konkursseja koskevat määräykset sisältävä laki, 1, 3 ja 5–8 § (Lag (1934:67) med bestämmelser om konkurs, som omfattar egendom i Danmark, Finland, Island eller Norge).
  • Laki Tanskassa, Suomessa, Islannissa tai Norjassa tehtyjen konkurssien vaikutuksista, 1, 4–9 ja 13 § (Lag (1934:68) om verkan av konkurs, som inträffat i Danmark, Finland, Island eller Norge).
  • Laki toisessa Pohjoismaassa sijaitsevaan omaisuuteen liittyvistä konkursseista, 1, 3–8 ja 12 § (Lag (1981:6) om konkurs som omfattar egendom i annat nordiskt land).
  • Laki toisessa Pohjoismaassa tehtyjen konkurssien vaikutuksista, 1, 4–9, 13 ja 14 § (Lag (1981:7) om verkan av konkurs som inträffat i annat nordiskt land).

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Ruotsi on sopimuspuolena seuraavissa monenvälisissä kansainvälisissä sopimuksissa, joissa on määräyksiä sovellettavasta lainsäädännöstä. Koska Ruotsi suhtautuu kansainvälisiin sopimuksiin dualistisesti, nämä monenväliset sopimukset on sisällytetty myös edellä esitettyyn kansalliseen lainsäädäntöön.

Kansainliitto

  • Sopimus eräiden vekseleitä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä, tehty vuonna 1930.
  • Sopimus eräiden sekkejä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä, tehty vuonna 1931.

Kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevä Haagin konferenssi

  • Sopimus kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovellettavasta laista, tehty vuonna 1955.
  • Yleissopimus testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista, tehty vuonna 1961.
  • Yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa, tehty vuonna 1996.
  • Haagin pöytäkirja elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, tehty vuonna 2007.

Euroopan unioni

  • Yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, tehty vuonna 1980 (Rooma I ‑asetus korvaa yleissopimuksen 17. joulukuuta 2009 jälkeen voimaan tulevien sopimusten osalta).

Pohjoismaiset sopimukset

  • Avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävä, Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken vuonna 1931 tehty sopimus (muutettu viimeksi vuonna 2006 tehdyllä sopimuksella).
  • Suomen, Tanskan, Islannin, Norjan ja Ruotsin välinen konkurssia koskeva sopimus, tehty vuonna 1933 (”pohjoismainen konkurssisopimus”).
  • Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välinen perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koskeva sopimus, tehty vuonna 1934 (muutettu viimeksi vuonna 2012 tehdyllä sopimuksella).
  • Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan välinen ympäristönsuojelusopimus, tehty vuonna 1974.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

  • Ruotsin ja Norjan välinen sopimus porojen laiduntamisesta, tehty vuonna 1972 (1972 års konvention mellan Sverige och Norge om renbetning).

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Ruotsin lainsäädännössä ei ole säännöksiä, joiden mukaan tuomioistuimen olisi sovellettava vieraan valtion lainsäädäntöä omasta aloitteestaan. Kysymys on pääsääntöisesti ratkaistu oikeuskäytännössä, ja jakolinja näyttää kulkevan sen mukaan, voivatko asianosaiset sopia asiasta tuomioistuimen ulkopuolella (dispositiva mål) vai voiko vain tuomioistuin päättää asiasta (indispositiva mål). Yksityisoikeudellisissa asioissa, joissa asianosaisilla on oikeus sopia asiasta keskenään, vaikuttaa siltä, että vieraan valtion lainsäädäntöä sovelletaan vain, jos jompikumpi asianosaisista pyytää sitä. Monissa oikeustapauksissa, joissa on ollut selvä liittymä vieraaseen valtioon, on ilman muuta sovellettu Ruotsin lainsäädäntöä, koska kukaan asianosaisista ei ole pyytänyt vieraan valtion lain soveltamista. Sen sijaan tuomioistuimet ovat joissakin tapauksissa soveltaneet vieraan valtion lainsäädäntöä omasta aloitteestaan sellaisissa riita-asioissa, joissa tuomioistuimen ulkopuolinen sopiminen ei ole mahdollista, kuten isyyden vahvistamista koskevissa asioissa..

2.2 Renvoi

Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa suhtaudutaan pääasiassa kielteisesti renvoihin eli takaisin- tai edelleenviittaukseen. Poikkeuksia ovat vekselilain 79 §:n 2 momentti ja sekkilain 58 §:n 2 momentti vieraan valtion kansalaisen oikeudesta tehdä vekseli- tai sekkisitoumuksia. Tämä johtuu siitä, että kyseiset säännökset perustuvat kansainvälisiin yleissopimuksiin. Niiden lisäksi poikkeus on toisessa Pohjoismaassa tehdyn konkurssin seurauksista annetun lain 9 §:n 2 momentti. Takaisinviittaus on sallittu myös tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain 1 §:n 7 momentissa, kun on kyse avioliiton muodollisesta pätevyydestä.

2.3 Liittymän muuttuminen

Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa ei ole liittymän muuttumista koskevaa yleissääntöä, vaan kysymys ratkaistaan kussakin säädöksessä erikseen. Esimerkiksi puolisoiden varallisuussuhteita koskevista kansainvälisistä kysymyksistä annetun lain 4 §:n 1 momentissa säädetään, että jos sovellettavaa lakia ei ole määrätty sopimuksella, sovelletaan sen valtion lakia, jossa puolisot asuivat (hemvist) naimisiin mennessään. Saman lain 4 §:n 2 momentissa säädetään, että jos molemmat puolisot ovat myöhemmin muuttaneet asumaan toiseen valtioon ja asuneet siellä vähintään kaksi vuotta, sovelletaan sen valtion lakia.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Ruotsin kansainvälisen yksityisoikeuden yleinen periaate on, että vieraan valtion lain säännöstä ei saa soveltaa, jos se olisi selvästi Ruotsin oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista. Tämän sisältöiset säännökset ovat myös yleisiä kansainvälisen yksityisoikeuden piiriin kuuluvassa lainsäädännössä. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että vieraan valtion lain soveltamisen rajoittaminen sillä perusteella, että se on oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen, edellyttäisi, että siitä on säädetty laissa. Kuitenkin vain hyvin harvoissa tapauksissa on katsottu, että vieraan valtion lakia ei voida soveltaa, koska se olisi oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista.

Tuomioistuin ratkaisee, mitkä Ruotsin oikeussäännökset ovat kansainvälisesti pakottavia.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Jos tuomioistuin ei tunne sen vieraan valtion lain sisältöä, jota sen mielestä pitäisi soveltaa, sillä on kaksi vaihtoehtoa: se selvittää lainsäädännön sisällön itse tai pyytää asianosaista hankkimaan tiedon. Sen jälkeen vaihtoehdoista valitaan sopivin. Jos tuomioistuin päättää selvittää lainsäädännön sisällön itse, se voi pyytää apua oikeusministeriöltä. Yleisesti ottaen tuomioistuimella on aktiivisempi rooli riita-asioissa, jotka vain tuomioistuin voi ratkaista (ks. edellä). Riita-asioissa, joista asianosaiset voivat sopia keskenään, tuomioistuin voi jättää lainsäädännön sisällön selvittämisen pitkälti asianosaisille.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Ruotsi on sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 1980 tehdyn Rooman yleissopimuksen sopimuspuoli. Joillakin aloilla on erityisiä lainvalintasääntöjä. Rooma I ‑asetus syrjäyttää yleissopimuksen 17. joulukuuta 2009 jälkeen tehtyjen sopimusten osalta.

Irtaimen kauppaa koskevissa sopimuksissa sovelletaan lakia irtaimen kauppaan sovellettavasta laista, jolla vuonna 1955 tehty sopimus kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovellettavasta laista otettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä. Laki syrjäyttää Rooma I ‑asetuksen määräykset. Se ei kuitenkaan koske kuluttajasopimuksia. Lain 3 §:n mukaan ostaja ja myyjä voivat sopia sovellettavasta lainsäädännöstä. Jos osapuolet eivät ole valinneet sovellettavaa lakia, lain 4 §:n mukaan sovelletaan sen valtion lakia, jossa myyjällä on kotipaikka. Tästä säännöstä poiketaan, jos myyjä on ottanut tilauksen vastaan ostajan kotimaassa tai kauppa on tehty pörssissä tai huutokaupassa.

Myös joidenkin kuluttajasopimusten osalta poiketaan Rooma I ‑asetuksen määräyksistä. Kuluttajankauppalain 48 §:ssä, sopimusehdoista kuluttajasuhteissa annetun lain 14 §:ssä, kuluttajansuojasta lomaosakkeita tai pitkäkestoisia lomatuotteita koskevien sopimusten yhteydessä annetun lain 1 luvun 4 §:ssä ja etä- ja kotimyyntilain 3 luvun 14 §:ssä on erityisiä säännöksiä, joiden tarkoituksena on suojata kuluttajia lainvalintalausekkeilta. Näiden säännösten mukaan tietyissä olosuhteissa sovelletaan ETA-maan lakia, jos se antaa kuluttajalle paremman suojan.

Vekseleistä ja sekeistä on erityisiä säännöksiä vekselilain 79–87 §:ssä ja sekkilain 58–65 §:ssä. Ne perustuvat Genevessä vuonna 1930 tehtyyn sopimukseen eräiden vekseleitä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä ja Genevessä vuonna 1931 tehtyyn sopimukseen eräiden shekkejä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä.

Tiettyihin vastuuvakuutuksia koskeviin sopimuksiin sovelletaan lakia tiettyihin vakuutussopimuksiin sovellettavasta laista.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki määräytyy Rooma II ‑asetuksen mukaan.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa kansalaisuutta on perinteisesti pidetty ratkaisevana liityntäkriteerinä henkilöstatuuttia eli henkilöoikeudellisiin kysymyksiin sovellettavaa lakia määritettäessä. Kansalaisuus on kuitenkin sittemmin saanut niin monissa tapauksissa väistyä kotipaikan tieltä pääasiallisena liityntäkriteerinä, että sitä ei ehkä enää voida pitää henkilöstatuutin pääasiallisena liityntäkriteerinä. Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa henkilöstatuuttiin katsotaan kuuluvan lähinnä oikeustoimikelpoisuutta ja nimeä koskevat kysymykset.

Ruotsissa solmittavan avioliiton esteet tutkitaan tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain 1 luvun 1 §:n mukaan Ruotsin lain mukaisesti, jos toinen kihlakumppani on Ruotsin kansalainen tai asuu Ruotsissa. Samalla tavoin on säädetty pohjoismaisten suhteiden osalta tietyistä avioliittoa, lapseksiottamista ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun asetuksen 1 §:ssä.

Huoltajuudesta ja holhouksesta on erityisiä säännöksiä tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain 4 ja 5 luvussa ja tietyistä avioliittoa, lapseksiottamista ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun asetuksen 14–21 a §:ssä.

Laista, jota sovelletaan oikeuteen tehdä sopimuksia, on joiltakin osin määrätty Rooma I ‑asetuksen 13 artiklassa. Oikeudesta tehdä vekseli- tai sekkisitoumuksia on erityisiä säännöksiä vekselilain 79 §:ssä ja sekkilain 58 §:ssä.

Oikeudenkäyntikelpoisuudesta on oikeudenkäyntikaaren (rättegångsbalken) 11 luvun 3 §:ssä erityissäännös, jonka mukaan ulkomaalainen, jolla ei kotimaassaan ole oikeutta esiintyä oikeudenkäynnissä asianosaisena, voi Ruotsissa näin tehdä, jos hänellä on siihen Ruotsin lain mukaan oikeus.

Nimikysymysten katsotaan Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa kuuluvan henkilöoikeuden piiriin. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että puolison sukunimen ottamista ei pidetä avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin kuuluvana kysymyksenä. Nimilain (namnlagen, 1982:670) 50 §:n mukaan tätä ei sovelleta Tanskassa, Norjassa tai Suomessa asuviin Ruotsin kansalaisiin. Tästä voidaan päätellä, että muihin Ruotsin kansalaisiin sitä sovelletaan. Lakia sovelletaan 51 §:n mukaan Ruotsissa asuviin muiden maiden kansalaisiin.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Ruotsin aineellisessa oikeudessa ei tehdä eroa avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten välillä, eikä Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa ole myöskään erityisiä lainvalintasääntöjä sen ratkaisemiseksi, onko lapsi syntynyt avioliitossa vai avioliiton ulkopuolella ja voidaanko lapsi sittemmin tunnustaa.

Isyyden vahvistamiseen sovellettavan lainsäädännön osalta isyysolettamaan ja isyyden vahvistamiseen tuomioistuimessa sovelletaan eri säännöksiä. Isyysolettamaa koskee kansainvälisistä isyyskysymyksistä annetun lain 2 §. Sen mukaan miestä, joka on tai on ollut naimisissa lapsen äidin kanssa, pidetään lapsen isänä siinä tapauksessa, että näin on säädetty sen valtion laissa, josta tuli lapsen syntyessä tämän asuinpaikka, tai, jos sen lain mukaan ketään ei voida pitää lapsen isänä, siinä tapauksessa, että näin on säädetty sen valtion laissa, jonka kansalainen lapsesta tuli syntyessään. Jos lapsen asuinpaikaksi tuli hänen syntyessään Ruotsi, kysymys ratkaistaan kuitenkin aina Ruotsin lain mukaan. Jos isyys on vahvistettava tuomioistuimessa, sovelletaan sen valtion lakia, jossa lapsen asuinpaikka oli, kun asia ratkaistiin ensimmäisessä oikeusasteessa.

Adoptiota koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan ruotsalainen tuomioistuin soveltaa adoptiohakemukseen Ruotsin lainsäädäntöä. Saman lain 2 §:n 2 momentissa kuitenkin säädetään, että jos hakemus koskee alle 18-vuotiasta lasta, on otettava erityisesti huomioon, onko hakijalla tai lapsella kansalaisuuden tai asuinpaikan tai jonkin muun seikan vuoksi liittymä vieraaseen valtioon ja aiheutuisiko lapselle huomattavaa haittaa, jos adoptio ei tule voimaan kyseisessä valtiossa.

Kun vieraan valtion adoptiopäätös on Ruotsissa lainvoimainen, oikeusvaikutuksena on, että adoptiolasta pidetään hoidon, huoltajuuden ja elatuksen osalta adoptoijan ruotsalaisena aviolapsena. Adoptiolapsilla ja adoptoijan aviolapsilla on yhtäläinen perintöoikeus ainoastaan, jos lapsi on adoptoitu Ruotsissa. Jos lapsi on adoptoitu ulkomailla, määräytyy adoptiolapsen perintöoikeus sen lain mukaan, jota yleensä sovelletaan perintöoikeuteen, eli sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen hän on.

Lapsen elatukseen sovellettava lainsäädäntö määräytyy elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 2007 tehdyn Haagin pöytäkirjan mukaan. Yleissääntö on, että elatusvelvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa lapsella on asuinpaikka. Jos lapsi ei voi saada elatusapua elatusvelvolliselta asuinvaltion lain mukaan, sovelletaan sen valtion lakia, jossa tuomioistuin sijaitsee. Jos lapsi ei voi saada elatusapua elatusvelvolliselta kummankaan lain mukaan ja molemmat asianosaiset ovat saman valtion kansalaisia, sovelletaan kyseisen valtion lakia.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Oikeutta solmia avioliitto käsitellään kohdassa 3.3. Avioliittoa pidetään muodollisesti pätevänä, jos se on pätevä siinä maassa, jossa se on solmittu (tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain 1 luvun 7 §).

Avioliiton oikeusvaikutukset voidaan jakaa kahteen pääryhmään, henkilökohtaisiin ja puolisoiden varallisuussuhteita koskeviin (ks. kohta 3.6. ). Avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin kuuluu ennen kaikkea puolisoiden keskinäinen elatusvelvollisuus. Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa puolison perintöoikeutta, puolison nimen ottamista ja velvollisuutta elättää puolison lapsia ei pidetä avioliiton oikeusvaikutuksina vaan sovellettava lainsäädäntö määräytyy esimerkiksi perintöön ja nimeen sovellettavien lainvalintasääntöjen mukaan.

Puolison elatukseen sovellettava lainsäädäntö määräytyy elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 2007 tehdyn Haagin pöytäkirjan mukaan. Yleissääntö on, että elatusvelvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa elatusvelvollisella on asuinpaikka. Jos jompikumpi puolisoista vastustaa tämän lain soveltamista ja avioliittoon liittyy läheisemmin toisen valtion laki (erityisesti sen valtion laki, jossa he viimeksi asuivat yhdessä), sovelletaan tämän toisen valtion lakia.

Avioeroon sovelletaan tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain 3 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan Ruotsin tuomioistuimissa Ruotsin lakia. Saman pykälän 2 momentin mukaan tästä poiketaan, jos molemmat puolisot ovat vieraan valtion kansalaisia eikä kumpikaan heistä ole asunut Ruotsissa ainakaan vuoteen.

Ruotsin aineellisessa oikeudessa ei tunneta asumuseroa tai avioliiton mitätöimistä, eikä niitä koskevia lainvalintasääntöjäkään siis ole. Tietyistä avioliittoa, lapseksiottamista ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun asetuksen 9 §:n mukaan pohjoismaisissa suhteissa tuomioistuin soveltaa asumuseroon omaa lakiaan.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Puolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettava laki määräytyy puolisoiden varallisuussuhteita koskevista kansainvälisistä kysymyksistä annetun lain perusteella. Lain 3 §:n mukaan puolisot tai tulevat puolisot voivat kirjallisella sopimuksella valita, että heidän varallisuussuhteisiinsa sovelletaan joko sen maan lakia, jossa ainakin toinen heistä sopimusta tehtäessä asui, tai sen maan lakia, jonka kansalainen ainakin toinen heistä sopimusta tehtäessä oli.

Jos puolisot eivät ole tehneet pätevää lainvalintasopimusta, sovelletaan puolisoiden varallisuussuhteita koskevista kansainvälisistä kysymyksistä annetun lain 4 §:n mukaan sen maan lakia, jonka he ottivat avioituessaan asuinpaikakseen. Jos molemmat puolisot ovat sittemmin ottaneet asuinpaikakseen jonkin toisen valtion ja asuneet siellä vähintään kaksi vuotta, sovelletaan sen valtion lakia. Jos molemmilla puolisoilla on avioliiton aikana aikaisemmin ollut asuinpaikka siinä valtiossa tai jos molemmat puolisot ovat sen valtion kansalaisia, sovelletaan sen valtion lakia kuitenkin heti, kun siitä on tullut heidän asuinpaikkansa.

Puolisoiden varallisuussuhteita koskevista kansainvälisistä kysymyksistä annetun lain 5 §:n mukaan lainvalintasopimus on pätevä, jos se on sen lain mukainen, jota sovelletaan puolisoiden varallisuussuhteisiin, kun oikeustoimi tehdään. Jos lainvalintasopimus tehdään ennen avioliittoa, se on pätevä, jos se on sen lain mukainen, jota aletaan soveltaa, kun avioliitto solmitaan. Lainvalintasopimusta pidetään muodollisesti pätevänä myös, jos se täyttää sen valtion lain muotovaatimukset, jossa se tehdään tai jossa puolisoilla on sopimusta tehtäessä asuinpaikka.

Pohjoismaisista suhteista on erityisiä säännöksiä tietyistä avioliittoa, lapseksiottamista ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetussa asetuksessa.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Testamentteja ja perintöjä koskevista lainvalintasäännöistä säädetään toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta 4 päivänä heinäkuuta 2012 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 650/2012. Asetuksen lainvalintasääntöjä sovelletaan riippumatta siitä, onko asiassa kansainvälinen liittymä jäsenvaltioon tai johonkin muuhun valtioon.

Testamentin muodollista pätevyyttä koskevista erityissäännöistä säädetään kuitenkin perintöä kansainvälisissä tilanteissa koskevan lain (Lagen (2015: 417) om arv i internationella situationer) 2 luvun 3 §:ssä. Tähän kansalliseen lakiin on sisällytetty testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista vuonna 1961 tehdyn Haagin yleissopimuksen määräykset. Testamentin katsotaan olevan muodoltaan pätevä, jos se täyttää sen paikan lain muotovaatimukset, jossa testamentin tekijä teki sen tai jonka kansalainen testamentin tekijä oli testamentin tehdessään tai kuollessaan. Kiinteää omaisuutta koskevaa testamenttimääräystä pidetään muodoltaan pätevänä myös, jos se täyttää sen paikan lain muotovaatimukset, jossa omaisuus sijaitsee. Sama koskee testamentin peruuttamista. Peruuttaminen on myös pätevä, jos se täyttää jonkin sellaisen lain muotovaatimukset, jonka mukaan testamentti on muodoltaan pätevä.

3.8 Kiinteä omaisuus

Esineoikeuden lainvalintasäännöt koskevat ainoastaan tiettyjä tapauksia, jotka liittyvät laivoihin ja ilma-aluksiin, rahoitusvälineisiin ja laittomasti maasta vietyihin kulttuuriesineisiin, ja tilanteita, joita säännellään pohjoismaisella konkurssisopimuksella ja maksukyvyttömyysasetuksella.

Sekä kiinteän että irtaimen omaisuuden kaupan tai panttauksen esineoikeudelliset vaikutukset ratkaistaan sen maan lain mukaisesti, jossa omaisuus on kaupan tai panttauksen tekohetkellä. Sen maan lain mukaisesti ratkaistaan myös, millaisia esineoikeuksia ylipäänsä voi olla, millä tavoin kyseinen esineoikeus syntyy ja lakkaa, mitkä ovat muotovaatimukset ja mitä kolmansiin kohdistuvia oikeuksia tietty esineoikeus tuo.

Oikeuskäytännössä on todettu ulkomaisista vakuusoikeuksista, että jos myyjä tiesi vakuusoikeuden syntyessä, että esine siirretään Ruotsiin (eikä vakuusoikeus ole siellä voimassa), myyjän olisi pitänyt sen sijaan hankkia vakuus, joka täyttää Ruotsin lainsäädännön vaatimukset. Ulkomaisella vakuusoikeudella ei myöskään voi olla oikeusvaikutuksia, kun omaisuuden siirtämisestä Ruotsiin on kulunut aikaa. Ulkomaisella velkojalla katsotaan olleen aikaa joko hankkia uusi vakuus tai periä saatavansa.

3.9 Maksukyvyttömyys

Ruotsalaisessa konkurssissa sovelletaan Ruotsin lakia sekä menettelyyn että muihin konkurssioikeudellisiin kysymyksiin, kuten konkurssiin asettamisen edellytyksiin.

Toiseen Pohjoismaahan liittyviin tapauksiin sovellettavaa lakia koskevat erityissäännöt, jotka perustuvat vuonna 1933 tehtyyn pohjoismaiseen konkurssisopimukseen ja on sisällytetty Ruotsin lainsäädäntöön vuonna 1981 annetuilla säädöksillä. Suomeen liittyvissä tapauksissa sovelletaan kuitenkin maksukyvyttömyysasetusta (ks. edellä), ja Islantiin liittyvissä tapauksissa sovelletaan vuonna 1934 annetun aiemman lainsäädännön säännöksiä. Pohjoismaisen konkurssisopimuksen yleissääntö on, että sopimusvaltiossa toteutettava maksukyvyttömyysmenettely käsittää omaisuuden, joka kuuluu toisessa sopimusvaltiossa olevalle velalliselle. Esimerkiksi kysymyksiin velallisen oikeudesta hallita omaisuuttaan ja siitä, mitä kuuluu konkurssipesään, sovelletaan yleensä sen valtion lakia, jossa maksukyvyttömyysmenettely toteutetaan.

Maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa asetuksessa on erityisiä säännöksiä suhteista muihin EU:n jäsenvaltioihin.


Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Päivitetty viimeksi: 13/04/2018