Elatusapu

Jos haluat vaatia kuukausittaista elatusapua vanhemmalta, joka ei asu lapsen kanssa, EU:n lainsäädännön mukaan voit käyttää kotivaltiosi tuomioistuimia elatusvelvollisen maksuvelvollisuuden ja elatusavun määrän määrittämisessä. Tällainen tuomio tunnustetaan helposti muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa.

Pääset kansallisiin tietoihin valitsemalla kyseisen maan lipun.

Kesäkuussa 2011 voimaan tulleet säännöt

Elatusapuasioita koskevia uusia sääntöjä on sovellettu 18. kesäkuuta 2011 alkaen. Säännöillä varmistetaan edelleen elatusapuun oikeutetun oikeussuoja antamalla hänelle mahdollisuus nostaa kanne elatusvelvollista vastaan oman kotivaltionsa tuomioistuimissa. Lisäksi elatusvelvoitteisiin sovellettava laki määritetään useimmissa tapauksissa vuonna 2007 tehdyllä Haagin pöytäkirjalla, ja jäsenvaltioiden tuomioistuinten tekemiä elatuspäätöksiä voidaan jakaa vapaasti Euroopan unionissa ja panna täytäntöön kaikissa jäsenvaltioissa ilman lisämuodollisuuksia. Elatusapuun oikeutetut ja elatusvelvolliset voivat saada myös jäsenvaltioiden tarjoamaa viranomaisapua.

Sääntöjä sovelletaan EU:n kaikissa 27 jäsenvaltiossa, myös Tanskassa, Euroopan yhteisön ja Tanskan kuningaskunnan välillä 19. lokakuuta 2005 tehdyn, tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla koskevan sopimuksen mukaisesti. Tanska ei kuitenkaan sovella aivan kaikkia sääntöjä, kuten sovellettavaa lainsäädäntöä ja keskusviranomaisten välistä yhteistyötä koskevia sääntöjä.

Yhdistynyt kuningaskunta lakkasi 1. tammikuuta 2021 olemasta EU:n jäsenvaltio. Siviilioikeuden alalla vireillä olevia menettelyjä ja ennen siirtymäkauden päättymistä aloitettuja menettelyjä jatketaan kuitenkin EU:n lainsäädännön mukaisesti. Näitä menettelyjä varten Yhdistyneen kuningaskunnan voi edelleen valita sähköisissä (dynaamisissa) lomakkeissa vuoden 2024 loppuun saakka.

Elatusapua koskevassa asetuksessa säädetään lisäksi, että tuomioistuimella tarkoitetaan myös hallintoviranomaisia, jotka ovat toimivaltaisia elatusvelvoitteita koskevissa asioissa. Ks. hallintoviranomaisten luettelo PDF (292 Kb) fi.

Euroopan oikeusportaalissa on tietoa asetuksen soveltamisesta ja käyttäjäystävällinen väline lomakkeiden täyttämiseen. Siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto on laatinut elatusapuasetuksen liitteiden käyttöä koskevat ohjeet, jotka ovat saatavilla 23 kielellä.

Jos elatusvelvollinen tai elatusapuun oikeutettu ei asu EU:n jäsenvaltiossa, lasten ja muiden perheenjäsenten elatusavun kansainvälisestä perinnästä tehty yleissopimus ja pöytäkirja elatusvelvollisuuteen sovellettavasta laista voivat auttaa perimään elatusapua EU:n ulkopuolisista valtioista, jotka ovat näiden kansainvälisten välineiden sopimuspuolia. Yleissopimus tuli voimaan EU:n ja sen sopimuspuolina olevien EU:n ulkopuolisten valtioiden välillä 1. elokuuta 2014.

Valinnainen vakiolomake elatusapusaatavien toteamista varten

Helpottaakseen elatusapuvelvollisuutta koskevan asetuksen käytännön soveltamista ja kansalaisten oikeuksien tosiasiallista käyttämistä kaikkialla EU:ssa siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto on laatinut elatusapusaatavien toteamista varten vakiolomakkeen, jonka käyttö on vapaaehtoista.

Valinnaisen lomakkeen avulla pyritään helpottamaan elatusapusaatavien perimistä. Lomake on saatavana 23 kielellä. Lomakkeen mukana on täyttöohjeet. Lomake on saatavana seuraavissa tiedostomuodoissa: PDF PDF (863 Kb) fi ja XLS Excel (202 Kb) fi.

Valinnainen vakiolomake sovintoratkaisuja varten

Helpottaakseen elatusapuasetuksen täytäntöönpanoa ja elatusavun tehokasta rajat ylittävää perintää siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto on laatinut vakiolomakkeen sovintoratkaisuja varten. Sen käyttö on vapaaehtoista.

Sovintoratkaisulla vältetään tuomioistuimen väliintulo ja/tai täytäntöönpanomenettely. Sen avulla voidaan estää pitkälliset ja monimutkaiset menettelyt. Tämän lomakkeen avulla keskusviranomaiset voivat edesauttaa sovintoratkaisuja osapuolten välillä ja poistaa kielellisiä esteitä, jolloin elatusavun maksamisesta voidaan sopia vapaaehtoisesti. Lomake on saatavilla 23 kielellä. Lomake on saatavana seuraavassa tiedostomuodossa: PDF PDF (103 Kb) fi

Päivitetty viimeksi: 09/12/2023

Tätä sivustoa ylläpitää Euroopan komissio. Sivuston tiedot eivät välttämättä edusta Euroopan komission virallista kantaa. Komissio ei ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. EU:n sivustoihin sovellettavat tekijänoikeussäännöt löytyvät oikeudellisesta huomautuksesta.