Hyppää pääsisältöön

Vähäisiä vaatimuksia koskevan menettelyn oikeuskulut

Alankomaat
Sisällön tuottaja:
Alankomaat
Flag of Netherlands

Johdanto

Vaatimukset valtion rajat ylittäviä vähäisiä vaatimuksia koskevassa menettelyssä (1.1.2009 voimaan tullut asetus (EY) N:o 861/2007) toimitetaan lomaketta A käyttäen siihen tuomioistuimeen, joka on tavanomaisten alueellista toimivaltaa koskevien sääntöjen mukaisesti toimivaltainen. Vähäisiin vaatimuksiin sovellettavan eurooppalaisen menettelyn tavoitteena on yksinkertaistaa ja nopeuttaa sellaisten valtion rajat ylittävien riitojen ratkaisemista, joissa on kyse enintään 5 000 euron suuruisista vaatimuksista. Asetusta sovelletaan kaikissa muissa EU:n jäsenvaltioissa paitsi Tanskassa.

Eurooppalainen vähäisiin vaatimuksiin sovellettava menettely on asianosaisten käytettävissä oleva vaihtoehto jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädetyille menettelyille. Eurooppalaisessa vähäisiin vaatimuksiin sovellettavassa menettelyssä yhdessä jäsenvaltiossa annettu tuomio on tunnustettava ja pantava täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa ilman täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista ja ilman mahdollisuutta vastustaa sen tunnustamista.

Vähäisiin vaatimuksiin sovellettavassa menettelyssä käytettäviä vakiolomakkeita on saatavilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä. Menettely aloitetaan täyttämällä lomake A. Siihen on liitettävä kaikki asiaankuuluvat asiakirjat, kuten kuitit ja laskut.

Täytäntöönpanosta toisessa jäsenvaltiossa voidaan kieltäytyä vain siinä tapauksessa, että tuomio on ristiriidassa toisen kyseisessä jäsenvaltioissa annetun, samoja asianosaisia koskevan tuomion kanssa. Täytäntöönpano tapahtuu sen jäsenvaltion kansallisten sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti, jossa tuomio on annettu.

Mitä maksuja peritään?

Tuomioistuinmaksun suuruus riippuu vaatimuksen tai hakemuksen suuruudesta. Katso myös vastaus kysymykseen ”Mikä on maksujen suuruus?”

Mikä on maksujen suuruus?

Vuonna 2024 perityt maksut:

Vaatimuksen tai hakemuksen tyyppi ja rahamäärä Tuomioistuinmaksu (oikeushenkilöt) Tuomioistuimaksu (luonnolliset henkilöt) Tuomioistuinmaksu (maksukyvyttömät)

Vaatimukset tai hakemukset, joiden

– rahamäärää ei ole määritetty

– rahamäärä on enintään

500 euroa

130 euroa 87 euroa 87 euroa

Vaatimukset tai hakemukset, joiden rahamäärä on yli

5 000 euroa mutta enintään 12 500 euroa

524 euroa 248 euroa 87 euroa

Lisätietoja sovellettavista maksuista on osoitteessa Rechtspraak.nl.

Mitä tapahtuu, jos oikeudenkäyntimaksuja ei suoriteta ajoissa?

Oikeudenkäyntimaksu on suoritettava etukäteen. Jos maksua ei ole suoritettu yhden kuukauden kuluessa, hakemus hylätään eikä asiaa oteta käsiteltäväksi.

Kuinka oikeudenkäyntimaksut suoritetaan?

Maksusta lähetetään lasku, jonka voi maksaa pankkisiirtona.

Mitä maksamisen jälkeen on tehtävä?

Maksamisen jälkeen vastaajalle ilmoitetaan asiasta ja häntä pyydetään täyttämään ja palauttamaan vastauslomake.

Linkkejä

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 861/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä

Lomake A

Alankomaiden tuomioistuinlaitos

Oikeusapulautakunta

Ilmoita teknisestä tai sisältöä koskevasta ongelmasta tai anna muuta palautetta sivustosta